31.5.09

outside party



Lähdin yhdeksän aikaan. Mentiin kaverin kanssa yläasteelle/luokiolle. Se oli täynnä porukkaa. Viime vuonna oli kyllä enemmän.
Istuttiin samaan pöytään muiden saman ikäisten kanssa. Siinä oli yläasteen tuttuja. Joidenkin kanssa ollut joskus hyviäkin kavereita. Joskus.
Porukka heiluu paikasta toiseen. Ihmiset puhuvat lähdöstä paikkaan, jossa on enemmän tätä vanhempaa väkeä. Siellä on kotiteollisuus soittamassa.
Sisko parka on umpi jurrissa. Sen silmät seisoo päässä jo valmiiksi kun saavun paikalle. Nappaan sen kädestä puolikkaan kultalonkeron. Sillä mä aloitan. Jossain vaiheessa kana (siis sisko) tulee meidän pöydän luo minun exäni mukanaan.
Kana: "Juteltiin tässä sun ja Mikon (nimi muutettu) puolivuotta kestäneestä suhteesta.."
Mikko: "Pikemminkin PUOLITOISTA vuotta kestäneestä..."
Kana: "Olitte kuulemma vähän.. (näyttää hankaavaa käsiliikettä)"
Mikko: "Se valehtelee... Mitään oo sanonut."
Ynnä muuta sellaista.

Porukka heiluu, nauraa, juttelee ja muistelee. Jotkut itkee peruskoulusta pääsemistä.
Ei se niin kauheaa ole. Pikemminkin helpotus.
Poliisit tulee kun aikaa on kulunut tunti. Ne menee yhden ensikertaa juovan luokse. Se on sammumispisteessä. Kaikki muut lähtee juosten tai kävellen. Riippuen pelosta kiinni jäämistä kohtaan ja humalatilan vahvuudesta. Kana juoksi ja helvetin lujaa (kompuroiden) katse poliiseissa. Voi raukkaa.
Me lähetään infopysäkille, maksetaan tilataksin kuskille ja lähdetään sinne, missä porukka on katsomassa kotiteollisuutta. Líput 17 euroa. Mä jään mielummin ulos.
Soitan kanalle. Se on siinä kunnossa että sen absolutisti poikaystävä lähes kantaa sitä. Soitan sen poikaystävälle kun en saa puheesta enään selvää. Sovitaan et se vie sen sinne missä sen pitikin yönsä nukkua. Voi känniääliö.

Konserttipaikalla on enemmän väkeä. Siellä taas kierretään seurasta toiseen. Samat poliisit tulee sinnekkin. Menevät porukkaan josta lähdettiin paria minuuttia ennen kaverin kanssa. Vaikka eihän ne mitään näille tehny.
Vaihetaan kuulumisia ja juodaan lisää. Tunnit kuluvat ja porukkaa lähtee ja tulee. Lopulta jäädään istumaan johonkin porukkaan. Vitusti hyttysiä, mut me pummittiin joltain hyttysmyrkkyä >:)
Soitan mutsin hakemaan kun alkaa into hiipumaan. En jaksa välittää siitä et oon juonu. Ei se siitä suutu. Se tietää että juon kohtuudella. Ainoa pelko on et se haistaa tupakan. Poltan kännissä. Vittu.

Kerron sille miten meni. Poliiseista ja muista. Nauran päälle. Kiusaan äitiä jutuillani. Heitetään kaveri kotiinsa.

Nyt aamu menny ihan kivasti. Sanoin äidille et haluan ottaa koko päivän aurinkoa.
Okei, sulla olikin eilen niin rankka päivä. En tiiä tarkoittiko se pelkästään tarjoilua, vai sitä ja iltaa. Ei kai sillä väliä.
Nyt vaan otan aurinkoa ja juttelen kanan kaa miten sil meni loppuilta. Huonommin kuin luulin. Voi pientä.



EDIT
Otin aurinkoa about 3 ja puoli tuntia. Rusketuksen jo huomaa. Juon vaan pepsi maxia ja kuuntelen musiikkia. Loppu ajasta kun porukat on käynyt kaupassa, luen cosmoa, koska kaveri antoi huonoja vaikutteita pari yötä sitten.
Nyt pelkään että oot polttanut koko helvetin ihoni. Senhän huomaa vasta myöhemmin? Oon palanut vaan kerran aikasiemmin enkä muista millanen olo silloin oli.
EDIT2
Lakkaan kynnet! Toisen kynnen kohdalla alkaa harmittaa. Mulla on kamalat kynnet. Leveät ja pyöreet. Ja tää lakka vaan korostaa sitä. Mustaa kynsilakkaa. Toinen käsi lakattu. Vasen. Aloita heikommalla kädellä.. En mä koskaan. Eikä jaksa enään lakata. Kuljen toinen käsi lakattuna ja muistan toisen vasta parin päivän päästä, kun toisen lakat on jo rapisseet pilalle.
Ja miksi mä en käytä koskaan lakkaa?

30.5.09

nopeasti paljon asiaa.

Tulin varmaan tunti sitten ylppäreistä tarjoilemasta. Mukavia ihmisiä nämä ylioppilaiden vanhemmat. Palkkaa tuli sitten kuitenkin 70 euroa.

Eilen lähdin vielä illalla yhdeksän aikaan sopimaan niistä tarjoilu asioista sinne ylppäri paikalle. Nainen selittää sitä tahtia että menee kovaa ja korkeelta. Yritän hokea päässäni muistettavia asioita.
Tomaatti, kurkku, paprika, salaatti pilkotaan valmiiks, leivät tohon, juhlajuomat pitää huolehtia heti aluksi tonne ja sitä varten nuo lasit..
Kaveri näyttää ymmärtävän kaiken. Ei se ymmärtänyt mutta näytti siltä.

Sitten me päätettiin että mun nyt on vähän niinkuin pakko mennä niille yöks. Saadaan sovittua kaikki valmiiks ja mietitään mitä pistetään päälle. Menen kotiin ja juoksen kiireessä saunassa, syömässä, pakkaamassa. Lähden ystävälle yhdentoista aikoihin.

Ei me mitään sovita. Käydään kävelyllä koiran kanssa (missä koira likasi itsensä aika totaallisesti ja juoksi poika koirien perään). Sisälle mentäessä luetaan cosmoo ja kaveri tuunaa farkkujaan. Ratkojalla ja raastimella tekee niistä semmoset hajotetut. Kattellaan vaatteita ja pölistään. Nukkumaan mennään vasta kolmen aikoihin, aikaisesta herätyksestä huolimatta. Tyhmiä ja vastuuntunnottomia kun ollaan. Aamulla tulee kiire, alle tunti aikaa lähteä, kaverin piti laittaa mun hiukset jotenkin fiksusti kiinni (hiukseni ovat pörröiset käkkärät, eikä niitä yksinkertaisesti voi pitää auki) mutta ei ole aikaa ja laitan ne typerän näköiselle nutturalle. Kaveri ei halua käyttää äitinsä ostamaa paitaa, joten hän änkee itsensä minun koon 32 mekkoon ja sukkahousuihini. Hän on pikemminkin kokoa 40 ja pelkään mekkoni puolesta.

Töissä menee ihan hyvin. Alku on aikamoista sähläystä. Emme löydä kuohuvia mistään ja vieraita tulee paikalle 60. Kaikki kuitenkin saavat lopulta ruokaa ja juomaa ja muutaman tunnin juoksemisen ja tiskaamisen jälkeen saadaan hengähtää ja menemme isolle pihamaalle makoilemaan auringossa.
Palkka juoksee, minä en.

Sovitaan että ystävä tulee meille vielä joksikin aikaa.

Saamme kyydin toiselta juhlasankarilta. Olemme meillä kuuden jälkeen. Menemme pihalle istumaan. Minä alan hajottamaan vanhoja, jo valmiiksi rikkinäisiä lempi farkkujani ratkojalla (kätevä vekootin). Mennään sisään kun isä alkaa leikkaamaan ruohikkoa ja silmät alkavat kutiamaan perkeleen allergian takia. Kaveri nyppii kulmakarvat ja sitten sen mutsi on jo pihassa odottamassa sitä. Se oli nopea visiitti.

Kaveri pyyteli päättäreihin. Toinen kaveri kysyi että lähdenkö lahteen jos se on menossa. Menen nyt sinne päättäreihin käymään. Mulla on juotavaa, muttei lantrinkia. Sisko on kinunut että myisin juomani sen kavereille. Niil ei oo mitään. Sä voit aina hankkii uutta? Ei en voi.
Puolen tunnin päästä siis pitäisi olla koululla (se sotketaan kaljapulloilla ja virtsalla joka päättäreinä). Nyt olen hetken koneella, napsin pirkan salmiakkia ja laitan jotain fiksumpaa vaatetta päälle. Ja päätän olenko juomassa tänään. Pitäis juoda pelkilteen.

29.5.09


Mä oon näköjään koukussa harmaaseen.
Joka hemmetin blogi on harmaa. Vaikka kuinka koitan keksiä jotain vähän fiksumpaa.

Aina.

Tein sitä juomaa. Nam. Ja nyt kiskon pirkan salmiakkia.
Ja huomenna meen joidenkin kaksosten ylppäreihin tarjoilijaks.
Saan siitäkin huvista 45 euroo.

työ, lääke vitutukseen.

Onhan se hauskaa kun herää vitutukseen. Kun on vapaapäivä ja saisi nukkua. Ja sitten kun pikkusisko on lähdössä kouluun, tämä kuuntelee voice tv:n heräämöä. Ja kovalla.
Sen huone kuitenkin on tossa viereises huonees, ja meidän huoneiden välissä on vain pari verhoa. Kiitos tästä.

Minun aamut näin lomalla ovat aika lailla tälläisiä. Kun herään, avaan tietokoneen ja keitän teetä. Olen koneella, lueskelen tekstejä ja mesetän jos on joku kaverina. Aina välillä nousen pesemään naaman tai laittamaan vähän hiuksia. Tai jotain sellaista. Ihan perus rentoo. Katsoo sitten kun siskollakin alkaa loma miten onnistuu. Se nukkuu mieluusti siihen kahteen päivällä ja en voi olla koneella kun siitä tulee liikaa melua. Muuten varmasti olen kun se kiusas tolleen tänä aamuna.

Mä suunnittelin jo eilen illalla mitä kaikkea tekisi näin aamulla. Suunnittelin aamullakin. Voisi käydä rullaluistelemassa, laittaa kynnet, tehdä sitä pirkan kevyt smoothieta, käydä kaupassa, kirjastossa, ottaa aurinkoa..
Todellisuudessa oli vain niin paljon helpompi ottaa se tee kuppi ja mennä katsomaan eilisen sinkkuelämää jakso. Sen jälkeen taas koneelle. Hienoa.

Jossain vaiheessa, tonkiessani jotain vanhoja kamoja jonkin vaatekaapin perältä (en edes tiedä miksi) löysin joskus lapsena ostettua "taikahiekkaa" (vihreää). Sitä sellasta kun kaataa veteen niin siitä voi muotoilla siel veden alla vaikka mitä juttuja ja kun sitä nostaa esim. lusikalla pois vedestä, se on ihan kuivaa. Sillä taiteilin (lue: sähelsin) ties minkä näköisiä kökkäreitä ja torneja vesi lasin pohjalle. Kun olin hetken saanut leikkiä kuin pieni lapsi, heitin koko sössön roskiin. En saanut mieleeni, miten olimme joskus erotelleet hiekan vedestä jotta se saatiin takaisin purkkiin. Muistin sen sitten muutamaa sekunttia tämän jälkeen.

Sen jälkeen, kun isä ja sisko olivat käyneet kotona ja lähteneet kaupunkiin, alkoi suunnaton vitutus. (Blogissa "Murtunutta jäätä" asiasta lisää). Mä aloin purkamaan sitä työhön. Heitin lakanat ja jotain muuta pyykkiä pesukoneeseen ja menin ulos kasaamaan polttopuita autokatoksen seinää vasten. Meille tulee aina välillä tohon pihaan semmonen kasa polttopuita, jotka pitää sitten pinota jonnekkin sateelta suojaan.
Pinosin niitä sitten kaksi tuntia. Välistä kävin vaihtamassa pyykit kuivausrumpuun (missä taitavat pyöriä vieläkin), laitoin musiikin soimaan ja tekstasin kaverin kanssa. Se pyys mua jonnekkin tarjoilemaan. Soittaa siitä sitten illemmal lisää (jännää..). Kun perhe tulee kotiin, ne kattoo ilosena kuinka reipas mä oon ollu. "No oletpas sinä ollut reipas!" Isä hei. Sähän pyysit mua tekee tän. Muistaks? ja sisällä. "Ja oot pessyt pyykkiäkin!!"
On nyt niin ihmeellistä?

Nyt yritän saada tiistain kuvia koneelle, kaverin muistitikulle ja aijon tehdä sitä helvetin smoothieta ja ottaa allergia lääkkeen. Huulessa kai joku haava, ja se turpos kun tein puutöitä. emt kutittaa.

Niin. Ja meille tuli uusi lämminvesivaraaja. Entinen oli rikki. Semmonen kannettiin sisäälle.
Ja joo käytän liikaa kuvia.

28.5.09

näpyttelijä

Tämä on minun toinen blogini.
Se ns. julkisempi. Kertoo enemmän arkipäivästä kuin sisäisistä tunteista.
Miten päiväni aloitan, kuinka iltani lopetan.
Luultavasti joissain teksteissä kerron tarkemmin joistakin elämäni pienistä yksityiskohdista. Paikoista joissa olen käynyt. Asioista joita minulle on sattunut.

Lähinnä tämä tulee olemaan kuin julkinen päiväkirja. Minun arkinen puoli.
Kuinka herään aamulla ja tajuan että vielä on yö.
Kuinka myöhästyn linja-autosta ja kierrän katuja odotellessa.
Kuinka illalla pyörin huoneessani miettien mitä seuraavaksi tekisi.
Kuinka juhlin ystävieni kanssa (<3) tai luen kirjaa kotona peittojen alla.

Asioita ja ajatuksia. Taidotonta totuutta.


Kommenteista kumarruksia ja lukijoista iloa :)