sain photoshopin !

Siskolla menee lujaa.
Ensin se luulee että on tammikuu, sitten se lämmittää itselleen raakoja perunoita, jonka se tajuaa vasta purastuaan pilkkomaansa palaa.
Se hakee keitettyjä perunoita ja kävellessään huoneeseen, hän on ehtinyt matkalla hukata lautasensa. Hän etsii ja löytää sen lopulta tietokone pöydältä, vaikkei hän koneella käynyt.
Kun hän alkaa syömään, hän tajuaa hukanneensa haarukan. Sen hän oli jättänyt keittiöön.
Sillä on kuulemma vähän tyhmä olo.

Minä yritän ottaa aurinkoa. Vaihdan bikinit ja etsin itselleni kirjan ja lasin kokista. Muutaman minuutin päästä ampiainen ilmeisesti yrittää tappaa minut aina kun istun ottamaan aurinkoa. Kerta toisensa jälkeen nousen ja kävelen karkuun ja aina se palaa. Luovutan ja menen sisälle.

Valokuvaaja sukulainen (joku äidin eno) antoi siskolle suomenkielisen Abode photoshopin asennus levykkeen. Lataan sen tänään omalle koneelleni ja sitten olen onnellinen<3

kauheaa kankkusta ja ravitsemuslistailua.

Aamulla (kello 11.30) olin taas ihan sekasin päivästä. Jään vielä peiton alle. En halua nousta, kun äiti ja isä on kotona. Sunnuntai ajatuksia. Kun nousen ja kävelen äidin ja isän päätyyn (meil on pari talo. Mun ja siskon pääty ja isän ja äidin pääty) ihmettelen hetken missä he ovat. Ja tajuan vihdoin olevan maanantai. Hymyilen iloisena kotirauhasta ja alan keittämään puuroa.
Äiti tulee kuitenkin lähes samantien kotiin ruokatunnille, jota se ei oo tehnyt kertaakaan kesän aikana. Ärsyttää ja tulee joku ihme paniikki siinä puuroa keitellessä. Äiti tulee, syö ja lähtee sisko mukanaan (vie kaverilleen). Saanpahan olla iihan yksin.

Jotenkin on ihanaa laittautua pitkästä aikaa. Laittaa meikkiä, ripsaria ja kajaalia. Harjata kulmia ja suoristaa hiuksia (heti kun aloin suoristaa alkoi sataa. ja kosteushan kihartaa aina tukkaa). Näyttää kerrankin ihmiseltä raadon siaan.
Lähden kolmen jälkeen kirjastoon. Palautan luetut kirjat (5kpl) ja selailen kirjoja. Valinta käy helposti ja otan joka ikisen Artemis Fowl kirjan hyllystä ja lainaan pikaisesti. Tarkistan koneelta, onko lainattavissa muutamaa kirjaa jonka haluaisin lukea (ei ole) ja lähden kauppaan, kun aikaa ei kulunutkaan tarpeeksi minun makuuni. Käyn nostamassa rahaa, kiroan, kun näen yläaste ajan idiootin ja harpon ohi katse lattiassa. Nostan rahat, harpon ohi taas ja ostan vakio läkerol askin ja Frissiä. Menen assalle ja selaan kirjoja. Voi paska. Tässä ei oo tokaa osaa. Sitä mikä olisi seuraavaksi vuorossa. Kaikki muut kylläkin muttei sitä. Ärtyneenä luen sitten kolmatta. Jotakin kuitenkin.


Kaupungissa, kun myöhästynyt linkku vihdoin saapuu perille, näen Emokidin ja Bunnyn. Lunastetaan liput, kierretään hetki kaupoissa ja mennään leffaan. Toinen uusista valkoisista kengistäni hiertää kipeästi rakkoa kantapäähäni. Menemme taaimmaiseen riviin ja 'Kauhea kankkunen' alkaa pyöriä. "Three best friends...."
Leffan jälkeen lähdetään kävelemään assalle. Matkalla pysähdytään odottamaan ystävän linkkua.
Kesken keskustelun;
Minä: (jotain sen tapaista kuin..) 'Se nauro mulle!'
Joku nainen: 'Ai kuka?!' Silmät pyöreinä.
Minä olen vaan hiljaa ihmestyksissäni.
Nainen: 'Saanko mä halata sua?'
Yrittää halata minun taipuessani kauemmas.
Minä: 'et.'


Nainen kävelee pois päin bussista. Hetken päästä kun Emokid sanoo kesken lauseen: 'Eikun se yritti halata', nainen huutaa bussista (ihmettelimme missä vaiheessa hän sinne meni) 'enkä yrittänyt!'.

Kotiin menen äidin kyydillä. Sisko nuoleskelemassa takapenkillä poikaystävänsä kanssa. Vihaanvihaanvihaan sen nuoleskelun ääntä. Saisivat pitää kielensä kurissa toisten kuullen.
Illalla, kun äidin muistutuksesta muistan että keliakiannuorten sopeutumisvalmennus leirille täytettävän ravitsemustieto lippusen pitäisi olla palautettuna 30.6 (huomenna) täyttelen sitä sitten äidin kanssa. Kaikkien leikkeleiden, juustojen, levitteiden, maitotuotteiden, leipien, viljatuotteiden, riisin, herkkujen yms. Määrät, kuinka usein, mitä, kuitumäärät, rasvamäärät. Kaikkea pitää listata. Kauheaa miettimistä ja päänvaivaa.

mun elämäni osa 2.

Kun oli niin pitkä toi toinen, niin pistin kahteen osaan. Tässä on ehkä enemmän sitä, miten suhtaudun mihinkin asiaan. Palautetta saa toki antaa :)

Ystävät minulla on joskus kai vaihtuneet aika tiuhaan. Luulisin. Jos ajatellaan ala-aste aikoja. Ihan vain siksi näin epäilen, koska muistelen että olen ollut ala-asteella about. yli 8 eri kaveriporukassa (ja aika tiiviisti kaikissa) joten kaveriporukka vaihtunu alle vuoden välein (?!!!). Lukuisia parhaita ystäviä. Kaveri suhteiden sitominen oli helppoa, kuten yhtä helppoa ilmeisesti oli niiden vaihtaminenkin. Silloin oli helppo päästää irti.
Yläasteella kaveriporukka pysyi perus samana 7-8. Porukkaa vaan tuli lisää (ja yksi heitettiin pois). 9 luokalla 'vaihdoin' ystäviä (huomattavasti ystävämpiin) vaikka entinen porukka seurasikin välitunneilla. Päästän ystävyydestä liian helposti irti, tuomitsen ne tuhoon. Olen muutamia kertoja (liikaa) katkaissut ystävyyden täysin, lopullisesti. Jättänyt vain yhtäkkiä ihmisen täysin huomioimatta ja vaihtanut seuraa. Tai sitten sanonut suorat sanat, ettei kuule seura kiinnosta ja jättänyt tämän koulun käytäville yksin mököttämään. Sitten puolen vuoden päästä en enään ole edes muistanut, että tämä on joskus ollut minkään lainen kaveri minulle.
Ystävyys suhteet ovat minulle kuitenkin tärkeitä. Tämän hetkisistä ystävistä en luopuisi mistään hinnasta (neverrrrr). Joskus saatan miettiä niiden merkitystä, mutta tiedän aina, että elämä olisi yhtä tuskaa, jos ei olisi ihmisiä ympärilläni. Mutta sitten mietin, miten olen ystäviä saanut. Koska ikinä en ole löytänyt itsestäni piirrettä, miksi kukaan haluaisi olla ystäväni. Ensimmäistäkään syytä, miksi kukaan soittaisi minulle kun haluaa viettää hauskan viikonlopun. Joskus tulen siihen lopputulokseen, että kuulun vain porukkaan, eikä kukaan mieti miksi. Minä vain kuulun, enkä läsnäolollani muuta sitä mitenkään tai saa ihmisiä ajattelemaan, etteivät he halua olla seurassani.

Pienenä harrastin tanssia, se jäi. Ala-asteella harrastin jalkapalloa, se jäi. Kävin partiossa, se jäi. Puolisen vuotta sitten lopetin ju-jutsunkin. Kaikkia harrastin n. vuoden (tanssia ehkä pidempään) mutta kaikki jäivät, koska oikeasti olin näissä jutuissa yksin. En ole oikein harrastus ihmisiä, mikään ei tunnu oikealta, koska olen joko liian kömpelö tai mikään ei ole tarpeeksi kiinnostavaa. Mitään en osaa soittaa, koska harjoittelu on perseestä ja urheilussa en menesty kun on niin huono kunto ja kukaan tällästä säheltäjään missään katsoisi. Jaksaminenkaan ei ylipäätänsä riitä. Lukeminen on kivempaa. Televisiosta en katso yhtään mitään muuta, kuin jotain amerikan sarjoja. En urheilua tai mitn.

Perheeseen suhtautuminen. Sisko on maailman tärkein. Sen kanssa ikuinen, itsestään selvä sopimus, ettei kerrota asioita vanhemmille. Mä tiedän sen salaisista lävistyksistä, masennuksesta ja ystävyyssuhteista, tosin kuin vanhemmat. Se tietää mun juomisista, viikonloppu seurasta ja aamulenkeistä, tosin kuin vanhemmat. Me riidellään mitättömistä asioista, kuten television äänen voimakkuudesta ja tiskivuoroista. Mut me iltasin vanhempien nukkuessa kerrotaan toisillemme salaisuuksia ja nauretaan lapsuuden pelleilyilleni. Sisko muistaa niin paljon enemmän kuin minä, yleensä asioita joilla olen kiusannut sitä kun se oli pieni. Kaatanut päälle kaikkea mahdollista, mullasta kananmuniin.
Äiti on mulle tärkeä, mutta ei meillä ole ikinä ollut sellasta -jutellaan kaikenlaista elämästä- juttua. Se on mun äiti, se hoitaa kotia ja huolehtii missä lapset menee. Se pesee pyykkiä ja laittaa puutarhaa. Iltasin istuu isän kanssa katsomassa salkkaria ja ratkoo keittiössä katso -lehden sudokuja. Sitä on helppo manipuloida, saada lupia ja muuttaa mielipiteitä.
Isä... no.. Se on vähän sellanen lapsi aikuisen kehossa. Sil on oma huumori, sarkastinen vittuilu ja kysely, jota se ei ite kestä jos se kohdistuu häneen itseensä. Sitä ei koske samat säännöt. Ei koskien ruokaan, tietokoneella oloon, kotitöihin tai aikatauluihin. Se ärsyttää mua ja kun en jaksa sitä, sitä alkaa ärsyttää ja kaikki on taas mun vika. Isä menee moottoripyörällään ja ostaa joka säähän uuden moottoripyöräpuvun. Pelaa nettipokeria ja ostaa elektroniikkaa. Isä huolehtii meistä, mutta kieltää liikaa. Tekee liian isot rajat ja jakelee rangaistuksia. Isä toki järjestää meille kaikkea kivaa ja välittää, mutta sen asenteet vaan tekee meidän isä-lapsi suhteesta liian hankalan.

Isä ei halaa. Isä osoittaa välittämisensä ostamalla uuden tietokoneen.

mun elämäni osa 1.

Kerron nyt vähän itsestäni. Olen hiljainen ihminen. Varsinkin jos ympärillä on ihmisiä, joihin en luota, asetun täysin kuuntelijan rooliin ja jätän puhumisen muille. Yleensä muutenkin, saatan keskustelussa olla täysin hiljaa muiden ilmaistessa omia mielipiteitään ja puhuessaan tauotta ja luulen/kuvittelen/ajattelen, että olen keskustelussa täysillä mukana. Siksi ihmiset, jotka eivät ns. yritä kaveerata kanssani ja tutustua, eivät tiedä paskaakaan millainen ihminen olen. Näytän kaikki puolet (no en ihan kaikkia kuitenkaan) itsestäni vasta kun pystyn luottamaan.

Koska olen perheen esikoinen ja minulla on parivuotta nuorempi sisko, jonka kanssa olen viettäny koko helvetin elämäni, olen surkea häviäjä. Olen aina ollut hiukan (aika paljonkin) parempi tälläisissä logiikkaa ja tarkkuutta vaativissa peleissä (shakki, tammi, petanki, korttipelit.. yms.) joita sitten on tullut siskon kanssa pelattua paljon ja iän takia (lähinnä lapsena) ollut nopeampi ja tarkempi. Siskolle häviäminen on tyhmää ja voittaminen on kivaa. Kun olin muutaman vuoden siskon kanssa pelannut ja voitellut ja siirryin kouluun (siis ihan pienenä huom.) ja tuli kaiken maailman hiihtokisat ja uintikisat niin sitten oli aika ilkeetä, kun olin kaikista paskin. mm. 60 metrin juoksussa olin toiseksi viimeinen vain sen takia, kun viimeiseksi tullut oli ilmeisesti avustajansa kanssa osallistunut kehitysvammainen (kiva että sekin pääs osallistuu ei siinä mitään). Hiihdossa tosin löytyi pieniä lahjakkuuden alkeita, koska olin ensimmäisestä hiihtokerrasta alkaen hiihtänyt luistelutyyliä - joka tiedettävästi on perinteistä nopeampi tapa - mutta sekin katosi tuhkana tuuleen, kun vanhemmat hiihtoretkellä kehottivat vaihtamaan tyyliä kevyempään perinteiseen. Olin innokas osallistumaan kilpailuihin yms. mutta häivö häviön perään alkoi kiukuttaa ja nekin jäivät.

Olen hieman hajamielinen, kömpelö, huonon itsetunnon omaava. Ehkä pienesti masentunut muutaman kuukauden. Ylikäkkärä tukka (täysin säkkärä) luonnostaan tummahkon ruskea ja ruskeat silmät. Pitkähkö (monia pidempi) 16 vuotias tyttö, joka opiskelee lähihoitajaksi (kohta toista vuotta). Asun kylässä. Yritän olla ystävällinen, luotettava ja fiksu, mutta se on vaikeaa jos mieltä sattuu olemaan huonolla tuulella. Kotona olen yleensä ottaen äksy ja laiska. Tykkään käydä elokuvissa ja kirjastossa. Olen über sisäihminen, sillä ulkona kiusaavat joko kylmyys, ötökät tai märkyys. Musiikkia kuuntelen vain autossa tai kun haluan peittää ärsyttäviä ääniä (esim. siskon ja tämän poikaystävän nuoleskelua tai siskon näkkärin pureskelua). Paska suhtautuminen ruokaan ja makeutusaineen yliannostus(yhdistelmä -> läkerol caktus + pepsi max). Ulkonäkö yleisesti ottaen epämukava, kaameet hiukset ja nenä.
Liiku en lähes ollenkaan. Lähinnä hyötyliikuntaa koti-assa väliä. Alkoholia käytän kohtuudella, tosin olen helposti muita kännisempi. Juotua tulee yleensä kerran kuukaudessa. En polta (humalassa hups). En seurustele, enkä ole sellaista etsijä tyyppiä. Jos tulee sopiva mies vastaan niin kyllähän tuo toki kelpaa, mutta hakemalla en hae. Tykkään käydä kaupungissa ystävien kanssa (lahticity jees) tai mennä ihan vaan ystäville oleilemaan. Lapsista tykännyt olen aina ja sellasia haluan itsellenikin ainakin 10 vuoden sisällä muutaman :) Tahdon olla äiti ja se on minun tulevaisuus ja syy elää. Tärkein ja melki ainoa syy. Rahaa mulla on aina ja vain siksi etten sitä käytä. Olen erillainen kuin sisko, joka käyttää rahansa kolmeen kertaan ennenkuin ehtii saada niitä. Minä ostan kaikkee tarpeellista ja harvoin. Shoppaile en ikinä.

Tähän on vielä jatkoa. Julkasen huomenna. Vähän tönkösti jäi kesken mut ei se mitään.

turhaakin turhempi

Tuli taas kauhea pakkomielle kaivaa netistä kuvia blogiin. Olen alkanut löytämään sellaisia, mitä ei muut kauheasti käytä. Tohon kuluu pirusti aikaa ja jos sattuu löytymään tooosi hyvä sivu ja siinä on ikävä kyllä satoja ja satoja kuvia niin en voi lopettaa ennenkuin olen selannut jokaisen kuvan läpi, jos vaikka löytyis joku kiva. Sisko tuli kotiin ja mutustaa ärsyttävästi näkkäriä. Hyppää yhtäkkiä huoneeseen 'hellou sister' ja kun laitan äkkiä näytön pois päältä (sehän ei blogiani lue !) tämä kääntyy ja kuuluu vaan 'okey okey, i'm going away...'. Mene ihmeessä.

koetaan ja nautitaan. kuitenkin samaan vanhaan palataan.

Ajantajuni on jo kadonnut. On täysin epäselvää palasinko kotiin eilen vai päiviä sitten. Päivä kestää ikuisuuden. Liikun paikasta toiseen tekemään en-niin-mitään. Sisko huitelee taas jossain, poikaystävällään. Väki tuijottaa televisiota ja grillaa illalla makkaroita (itselleen). Minä mökötän (= olen peruselementissäni) joko huoneessani, nenä kiinni kirjassa (Septimus Heapin - Magiaa, kirja kesken. Aika surkea.) tai tietokoneella, nenä kiinni ruudussa. Tuijottanut viikolla kertyneitä tallennuksia. Fullmetal alchemist, Ruma Betty, House, joku elokuva... ainoa joka kiinnostaa aidosti on House ja sekin on uusintaa.

Sääkin vittuilee minulle peittämällä aurinkoystäväni pilvillä jotka lopulta satelevat hiljalleen alas. Ensimmäinenkään (!!) säätiedote ei ennustanut sadetta, mutta silti sitä tuli. Pilasi auringon otto aikeeni. Toisaalta hymyilin hieman mielessäni, koska siitepöly määrät pienenevät. Allergia kutinaan ja tukkoisuuteen herääminen, kuuluu ehdottomasti 'pahimmat tavat herätä top 10' listalleni. Heti kylmyyden, nihkeyden ja krapulan jälkeen.

Ei aavistustakaan mitä kirjoittaa. ainakaan tästä päivästä. äääää no sanotaanpa pari sanaa tuosta lukuharrastuksesta yms mielenkiinnoista.



Olen selvästi lukuihmisiä. Lukeminen on yksi parhaista ajantappo tavoista. Luen milloin tahansa; herättyäni, syödessäni, odottaessani, ulkona, sisällä, huoneessani, olohuoneessa, lattialla, tuolilla, sängyllä, väsyneenä, pirteänä, humalassa, yksin, ystävällä, koulussa, tunnilla, makuulteen, istuen, seisten. Bussissa luen aina, mutta autossa siitä tulee huono olo ( :( ). Joskus luen enemmän (3-4 kpl 300-500 sivuista kirjaa viikossa) tai vähemmän (jankkaan samaa kirjaa [huonoa] viikosta toiseen). Kirjastossa käydessäni selaan hyllyjä vaikka kuinka kauan, jos vain kehtaan pyöriä samassa paikassa kovinkin kauan. Mukaan lähtee 3-6 kirjaa kerralla. Kirja sarjat luen aina loppuun ja kiroan, jos erehdyn lukemaan kirjoja, joihin ei ole ilmestynyt jatkoa. Parhaiden sarjojen kirjoja olen lukenut jopa englanniksi, surkeasta kielitaidosta huolimatta, kun ilmestyminen on niin pirun hidasta. Kirja valintana on aina fantasiaa. Joskus hairahdan muihinkin kirjoihin. Myös kauhuaj muita nuorten kirjoja. Fantasiaa haen aikuistenkin hyllystä, kun nuorten kirjat on siltä saralta jo aikalailla koluttu läpi. Fantasia totta kai suosikki, kun pääsee uppoutumaan täysin eri maailmaan. Kirjaa vaihtamalla pääsee toiseen ja pääsee tutustumaan mitä erillaisimpiin olioihin. Tämän hetken kirjassakin suoeläjään Rämelöön. Fantasia kirjoissa hahmot ovat yksityiskohtaisia, kuvailtuja ja helppoja samastua. Rakastan esim. Ruathan pientä, elämää kokenutta Lessaa ja Ronja ryövärin tytärtä. Muutama vuosi takaperin kadehdin tylypahkan Hermioonea ja vielä aikaisemmin halusin olla Replican Amy. Suosikki on kuitenkin Alphorsenin tytär Lirael, kaikkine seikkailuineen itse luomansa Kurittoman Koiran kanssa ja salaisine kiltataikuus harjoituksineen. Kuinka hän tunsi itsensä erillaiseksi muiden keskellä (koska oli) ja löysi elämäntahdon taikuudesta juuri ennen kuin luopui koko elämästään.

Koska nautin lukemisesta, nautin myös lukurauhasta ja hiljaisuudesta. Elokuvat ovat myös lähellä sydäntä, nykyään vaan keskittymiskyky on liian alhainen kahden tunnin ruuduntuijotusta varten. Musiikkia en ole oikein koskaan kuunnellut. Pienenäkin halunnut fanittaa jotakin bändiä, ripustellut julisteita seinille ja ostanut levyjä, jotka sitten kuitenkin aidon kiinnostuksen puutteesta ovat jääneet kertakuuntelun jälkeen soittimeen. En kuuntele musiikkia oikein koskaan. Sillon tällöin saatan laittaa radion soimaan, peittämään jotain ärsyttävämpää ääntä. Mitään en erityisesti ihaile. Kuuntelen mikä kuulostaa hyvältä (paitsi en räppiä/hiphoppia en tod) lähinnä jotain Green dayn sorttista musiikkia. Olkoon mitä lajia lie. Musiikkitietoni on olematon, jota sitten häpeilen toisten alkaessa kysellä mielipidettä jostakin bändistä.



Kaikki vauhdikkaat (ja kalliit) harrastukset ovat ihania. Mikä onkaan ihanempaa kuin laskea lähes syöksylaskua suksilla alas laskettelurinteitä? Huvipuistossa mennään kaikista pyörittävimpään laitteisiin, ei pidetä käsillä kiinni eikä päästetä ääntäkään. Nauran siskon kiljumiselle ja yllytän menemään uudestaan. Palan halusta kokeilla sellasta jätti palloa, jonka sisään ihminen sidotaan ja laitetaan vierimään alas mäkeä, benjiä ja mekaanista rodeo härkää.

Siinä nyt jotakin, vaikka ajattelin laiskuuttani jättää kirjoittamatta.

boom boom boom, I want u in my room.

Isä tuli siis eilen. Sen piti tarkoittaa sitä, että jäisimmekin isovanhemmille vielä pariksi päivää. Isä kuitenkin ei ollut paikalla moneen tuntiin, ilman kännykkää ja päätimme että lähdemme kuitenkin kotiin, kun siskokin tahtoi lähteä rannalle ystävien kanssa (ryyppäämään, mutta ei kerrota siitä äidille).

Päivä oli niin kuuma. Ulkona haluaisin ottaa niin paljon aurinkoa kuin mahdollista, mutta on kuuma. Bikineissä en kehtaa olla joten nippa nappa menen kevyt mekko päällä ulos. On niin kuuma, ettei itäsuomen hyttysetkään jaksa härnätä. Pelaan Sokkerin kanssa krokettia, räpsin kuvia ja totean, että kaloilta on uima-altaassa loppunut happi (nekin otti aurinkoa mahat ylhäällä). Pakkaan ja isä saapuu paikalle. Se ei oikein tykkää ideasta että lähdemme jo tänään. Eikä siitä, että muiden mennessä isän puolen isovanhemmille syömään, jonne minun kummitkin ovat saapuneet, minä menen serkkujen kanssa kalaan. Mutta ei voi mitään. Päätetään, että minä menen kalaan ja he hakevat minut lähtövalmiina sen kun olen palannut.
Kalassa muut uivat ja minä kalastan hetken. Yksikään kala ei tietenkään ole paikalla, muiden pärskiessä ja kiljuessa (jälkimmäisen hoiti Poikanen), mutta uistinta on kiva viskoa. Ympärillä pörrää sata eri sortin hyönteistä. Paarma, hyttynen, mäkäräinen... Lopulta luovutan ja etsin ötökkä turvaa sauna-autosta ja juoksemisesta. Juokseminen oli tehokkaampi tapa mutta liian raskasta tuossa säässä. Silmiäkin kutittaa ja kirvelee heinät, allergialääkkeestä huolimatta ja mummo armahtaa minut ja saan heidät lähtemään.

'Kotona' syön Poikasen kanssa ja pakkaamme tämän tavarat. Sokkerinkin piti tulla meidän kyydillä, mutta tämä halusikin jäädä vielä mummolaan. Poikasen ikuisuuden kestäneen ruokailun ja saippuakuplien puhaltelun jälkeen me lähdetään. Sisko on tuonut toisilta isovanhemmilta 12 uutta mini-rautakoukku-irroita-nämä-toisistaan kikkailua ja tämä käyttää hyväksi tetris pelailujaan asetellessa tavaroita takakonttiin. Vilkutetaan mummille, ukille ja Sokkerille ja kaasutellaan pois.

Ajetaan kotiin melkein yhtäkyytiä. Välillä käydään tankkaamassa ja pudotettiin Poikanen kyydistä, isänsä vietäväksi. Matkaan meni silti about 5 tuntia. Kuunneltiin nrj :tä ja ratkoin älykoukkuja. Matka meni ihmeen nopeasti. Olen kai kasvanut ohi siitä iästä kun koko ajan autossa istuessa hoetaan 'tylsää, tylsää tylsää'.
Kotona en olekkaan niin matkapirteä. Äidin huutaessa jotain vastaan huutamalla. Tylysti taas. Ohimenevää pirteyttä.

Sainpas kirjoitettua. ja nyt saunaan. Huomenna imen itseni täyteen aurinkoa <3

loukussa kaukana. kuumuutta ja huonosti nukuttuja öitä.

Väki lähti jonnekkin minkä-lie-äidin-sedän mökille jonnekkin mihin-lie-korpeen. Äiti, sisko, mummo, serkku 6v (tyttö, sanotaan poikanen), serkku 9v (poika, sanotaan sokker). Minä jäin tänne ja ukkikin jossain täällä pyörii. Rupesi ärsyttämään koko kyläily, eikä ollut tuolle kelille sopivia housuja (joita olisin kehdannut käyttää) ja turhautti turhautti tuthautti ja päätin olla lähtemättä. Nyt on aikaa kirjoittaa ja huomasin että sain uuden lukijan (jeee :D ).

Mummola on täynnä väkeä. Meidän perhe (miinus isä) ja äidin veljen perhe (isä,äiti,sokker,poikanen,kirppu).
Joka aamu olen herännyt liian aikaisin ja väsyneenä. Joko siihen että sokker paukuttaa lelu pyssyllään (ihan tarkotuksella yritti herättää) tai sitten kummityttö kirppu jokeltelee kello kuuden aikaan. Nousen, otan kirpun syliini ja syötän tälle pari banaanin palaa.


Poikanen pitää kädestä kiinni ja vie ympäri taloa, ihan hiljaa sanomatta mitään. Nauttii seurasta. Heitellään pehmolelu koiraa ja katsellaan kalasta saatuja kaloja jotka on laitettu lasten muoviseen uima-altaaseen. Sokkerin kanssa potkin jalkapalloa ja tämä neuvoo kuinka saan potkaistua korkeita potkuja ja mikä kohta jalasta on paras siihen. Syötellään ja kikkaillaan ja katson suu auki kuinka pikku poika vaan pompottelee palloa kuin mikäkin ammattilainen. (jo yhdeksän vuotta. missä vaiheessa kulta pieni menit kasvamaan?).
Kirppu on ihana. 8 kuukautta vanha taputtaja. Kohta se jo jaksaa seistä omin voimin. Se ei vierastanut minua ollenkaan. Kihersi iloisesti minun puhallellessa tämän vähähiuksista päälakea. Mummo opettaa sitä taputtamaan ja vilkuttamaan. Ruuan jälkeen potallekkin. Pikkunen ottaa ulkona aurinkoa ja haluaisi syödä takapihan ampiaisetkin.
Illalla pikkuisten mennessä nukkumaan katsotaan elokuvia ja väänellään kahta rautakoukkua jotka pitäisi saada irti toisistaan (vanhan ajan älypeli. minä opettelin tietenkin kikan heti ulkoa). Kello kuluu ja ihmiset menevät nukkumaan (jo) puolilta öin. Unirytmi ihan sekasin ja saan nukuttua vain 5-7 tuntia per yö.

Pari päivää sitten äitini veli vaimoineen lähti kotiin Kirppu mukanaan. Mummolassa tehdään samoja asioita kuin aina. Käydään sukulaisilla, syödään, kalastetaan, syödään, ukki opettaa Poikasta ja Sokkeria ajamaan autolla (lue: pennut istuu sylissä ja kääntelee rattia), ollaan ulkona ja otetaan aurinkoa. Sisko on melkein aina koneella ja Poikanen raahaa minua joka paikkaan ja tulee halimaan. Taitaa tuo Poikanen olla vähän sun tyttö vai? mummo naureskelee. Sokker kiskoo kaikkea mikä on sokerista, makeaa, hyvää, suolaista tai rasvaista, aina, milloin tahansa, koko ajan. Ennen ruokaa ja kesken ruuan.

Kävimme Joensuussa, siellä isomummollani (pituutta päälle metri, ikää alle 90 ja omistaa vain 9 sormea) joka hyväkun ei taloaan meille antanut. Kaikki karkit mitä löysi ja rahaa jokaiselle (minulle,siskolle ja äidillekkin) ja kertoi kuinka lähtee rollaattorinsa kanssa joelle kävelemään. Ihan vain aikaansa kuluttamaan. Ei ole helppoa tuon ikäisillä, vaikka ikäisekseen hyväkuntoinen onkin ja asuu omassa kodissaan ilman apuja.
Ja samalla reissulla kävimme isossa myyssä (kauppakeskus) alemyynneissä joista minä, joka ei ikinä löydä/jaksa ostaa kenkiä, ostin näitä kahdet. Nyt omistan j o p a 3 ehjät ja käyttökelpoiset kengät.

Huomenna oli aikomus lähteä, mutta isä kuulemma saattaa raahautua tänne moottoripyörä rundiltaan lapista (on kolunnut norjaa läpi ja nukkunu porotilalla) jolloin paluu siirtyy lauantaihin/sunnuntaihin. En tiedä mutta haluaisin jo kotiin. Saisi nukkua pitkään. Täällä tosin kaikki on helpompaa. Pääsee pois päänsä sisältä ja olen paljon iloisempi. Kännykkästä on loppunut virta ja sen olinpaikka on epäselvä ja tietokoneella tulee harvemmin käytyä. Halasin jopa äitiä ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, ihan omasta tahdosta (tykkäsin ennen kyllä halia, mutta sitten.. en tiedä oikein mitä). On tullut kerrankin tehtyä jotain. On tullut elettyä.

ehkäpä jonain päivänä lennän pois todellisuudesta.

Juhannus. No suunnitelma totisesti vaihtui monta monta kertaa, ja lopulta lähdin ystävälleni tämän äidin kyydillä. Siellä olimme kaikki neljä. Oli aivan ihanaa. Makoilla patjoilla nojaten toiseen ja kertoa kesästä ja kaikesta. Talo täynnä ystävän sukua ja ihmiset grillailevat kodassa. Taivaalta sataa helv.. paljon vettä, mutta se ei ketään oikeastaan haittaa. Illalla pelataan korttia, myöhemmin muutaman humalaisen kanssa. Aamulla herätään ja lähden taas tämän äidin kyydillä kotiin. Erittäin puhelias äiti.


Kotona sisko lähtee häihin, isä pakkaa tavaroitaan viikon moottoripyörä reissua varten ja äiti hössöttää pakkaamisesta. Minä suljeudun taas huoneeseeni. En jaksa pakata. Myöhemmin saan kuunnella ruokapöydässä isän huutoa siitä, kuinka olen aina niin *tun töykeä, enkä vain halua vastata kunnolla. 'Mitä pahaa me ollaan sulle tehty? Miksi sä oot tommonen?'. Vastaan, koska en halua jutella silloin kun syön. Sanon etten jaksa nyt, koska syön. 'Aina toi sama vastaus. No mieti mitä sä silloin teet kun et oo tääl?'. No olen huoneessani. Tietysti. 'Noniin ainoa tilaisuus kun sulle voi puhua ja pitää olla hiljaa'. Tulisi minun huoneeseeni sanomaan jos on asiaa.

Kai se on niin väärin kun haluaa sellaisen asian kuin ruokarauhan. En koskaan ole tykännyt siitä että joku käskee puhumaan syömisen lomassa tai että joku ylipäätään syö samaan aikaan kuin minä tai on samassa huoneessa siihen aikaan. Mutta isä on erimieltä. Kaikki on aina lasten syy. Me teemme viat vanhempiin. Kuinka mä jaksan olla pirteä tämän kysyessä typeriä kysymyksiä, jos kunnioitus koko ihmistä kohtaan on lähes kadonnut.

Illalla pakkasin vähän. Enpä paljoa mukaan ota kuitenkaan. Ei muutenkaan oo tarpeeksi vaatteita. Pakkasin ja luin kirjaa ja menin väsyneenä nukkumaan. Peiton alle mennessä ahdistus palaa pitkästä aikaa (pitkästä ja pitkästä..) mutta saan silti ihmeen äkkiä unta. Juhannus on tehnyt tehtävänsä.
Nyt pitäisi pakata loput tavarat laittaa itseni valmiiksi ja lähteä itäsuomeen.. 400kilometrin päähän. Että voin kertoa etten välttämättä kirjoita tänne lähes viikkoon. Siellä näen isovanhempia ja serkkuja. Kummityttönikin.

Eli hauskaa ensiviikkoa. Ja kaveri soitti äsken että oli hypänny myös benjin.. 90 metristä.. Murr pisti paremmaksi.

sisäisesti pihi.

Äh. Toinen teksti tänään. Ei se mitään.

well.. Kun tuossa äiti pyynöstä laitoin keittiötä siistimmäksi ja tyhjäsin astianpesukonetta, nostaessani mukia hyllyyn kavereittensa sekaan pisti silmääni vanha mukini. 'Minä rakastan sinua' siinä lukee, keskellä punaisia sydämmiä. Entinen poikaystävä sen minulle lahjoitti joululahjaksi pari vuotta sitten. (ei kovin omaperäistä). Nyt sen pitäisi olla pölyttymässä kaapin kauimmaisessa nurkassa kaikkien muiden hyljeksittyjen mukien joukossa, siellä mihin sen joskus vaivalla kasasin, mutta joku perheen nero oli kaivanut sen sieltä ja ottanut käyttöön. Minun on pitänyt heittää se ja kaikki muut lahjat (lähinnä kaulakorut) roskiin, koska en niitä kuitenkaan käytä. Aika hölmöä, sehän on täysin käyttökelpoista tavaraa, mutta en vain halua käyttää ex:sien antamia lahjoja. Vaikka suhde tämän jätkän kanssa ei paljoa merkannut, jättäminenkin tuntui samanlaiselta toimelta päivän listassa kuin pölyjen pyyhkiminen. Piti vaan saada aikaseksi. Nyt on sama ongelma kamojen poisheiton kanssa.


Olen kai aina ollut vähän huono heittämään mitään pois. Hyllyiltä löytyy kaikkea koristeellista, matkatuliaisista rippilahjoihin, hologrammi-kissa-tauluista itse huovutettuihin kilpikonniin. Kosmetiikka laatikko täynnä erikokoisia ja värisiä meikkipussukoita ja tyhjiä hiuslakka pulloja toivoen että niistä irtoaisi vielä jonain päivänä lakkaa suhaus tai kaksi. Kaikki jää lojumaan, mikään ei mene roskiin. Kaikki pitäisi käydä läpi yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Vaatekaappikin on täynnä vääränkokoisia, pieniä tai isoja housuja ja t-paitoja. Vanhoja fleestakkeja joita en päälleni pistäisi edes keskellä korpea teltassa. Hyllyllä lojuu pari loppuun poltettua kynttilää. Hyllynperällä vanhassa kenkälaatikossakin saattaa olla pari tyhjää alkoholipulloa, odottamassa että tuhoaisin todisteet. Ehkä saisin murto-osan tuosta kaikesta roinasta ja roskasta poistettua, jos jonain päivänä saisin otettua itseäni niskasta kiinni. Sen verran pienessä huoneessa asustan, ettei kaikelle tuolle tavaralle olisi tilaa. Hölmöä, mutta koska ajatus, joku on ostanut tämän ihan vain sinua varten pitää kaikki pienet turhakkeet hyllyssäni, suursiivouksesta toiseen, ne eivät ole sieltä minnekkään lähteneet.


Joskus saattaa äiti tulla kysymään 'voiko näitä aku ankkoja viedä serkulle, kun se on niin kovasti innostunut niitä lukemaan' ja minä oikeasti jään miettimään, että haluanko luopua niistä. Vaikka ne ovat pölyttyneet varaston hyllyllä jo muutaman vuoden, niin tulee ajatus entä jos mä haluan joku päivä lukea niitä? Et sinä halua eikä sinun tuollasia pitäisi edes miettiä. Ja huudan että vie pois vaan.

Loppuen lopuksi tarvitsisin erittäin vähän tavaraa, mutta ehkä minä jonain päivänä opin.

hei herra aurinko. minulla oli ikävä sinua.

Mistä mä löysin tätä elinvoimaa? Näin pitkästä aikaa untakin, tosin en kovinkaan onnellista sellaista. Olen todella huono erottamaan unen ja todellisuuden toisistaan. Varsinkin unet, jotka ovat tasoa, hämähäkki sängynpäädyssä ja muut ötökkä unet ovat sellaisia etten tajua ollenkaan että se oli unta. Kuinka voisin tajuta, kun herään samassa asennossa, olen unessa samassa paikassa ja ainoa ero unen ja valveen välillä on että ötökkä/ötökät ovat kadonneet. Ja helpostihhan sellainen katoaa tosielämässä, joten pakko katsoa kaikki petivaatteet läpi ja kurkata sängyn alle, ettei vaan löydy mistään. Sitten vasta uskon että se oli unta. Minulle on vaikeaa uskoa uneksi jopa se, että tyyny olisi täynnä muurahaisia. Ei sellaiset voi kadota noin vain.
Normaalisti siis en näe unia ollenkaan. Tai ehkä näen, mutta herätessä en muista mitään. Nyt lähipäivinä olen aina tiennyt että näin unta, mutta niistä ei ole minkäänlaisia muistikuvia.

Olen ollut, pirteä ja energinen tänään. Olen kerrankin onnistunut kaikessa. Peilistä kurkkaa iloinen naama, eikä tule kauheaa pakkomieltä juosta peiliä karkuun. Pidän näkemästäni kerrankin pitkiin aikoihin. Sisko on ollut ihana taas pari päivää ja vanhemmatkin ovat lopettaneen ainaisen 'ankanpoikais' leikin. Saan omaa rauhaa. Nyttenkin sisko on leikkamassa ruohikkoa ja vanha väki lähti kaupunkiin. Freedom.

Anteeksi, tässä tekstissä ei ole mitään järkeä. Pelkkää selitystä unistani ja mielentilastani. Sen verran aivot vielä jumissa etten keksi/muista mitään kirjoitettavaa.
Juhannus ilmeisesti vietetään täällä. Kaupungille meno vähän jäi, kun sää on mitä on taas vaihteeksi.

'tästähän tuli ihan tyhmä'

Elikkäs päätin muokata ulkoasua. Kuva jotenkin kuvaa minua (ja vain koska siinä on kirja) ja halusin vaihtaa sen, sen takia. Värit näyttää kamalilta ja muutenkin on epäsiisti. Pitääpi siis yrittää muokkailla vielä.

Tuli eilen selailtua taas kuvia ja niitä löytyi taas muutama kymmen. Oijoijoi.. Milloinkohan niitäkin laittais. Siinä löytyi toikin otsikko kuva.

Ja edelleen vituttaa kun tästä ulkoasusta ei tullu mitään...

Juhannus suunnitelmat on vähän auki. Kavereiden kanssa silloin kyllä, mutta missä ja mitä naamaan tungetaan. missä seurassa ja missä vietetään yö. Kotona en haluaisi olla. Eikä tarvitsisikaan. Kotikylässä olisi kaikki menossa peräkylille. Sinne myös jotain vanhoja kavereita (joista yhdellä on lähemmäs 50 kipaletta siidereitä) mutta ei taas tuolla seuralla huvita juhannusta viettää. Kaipa se on sitten niin että kaupunkiin ja puistoon. Kotiin voi aina tulla nukkumaan.

Voisin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä jotakin. Olen kerrankin virkeällä tuulella. Mukavaa vaihtelua n. 3 päivän jaksamattomuus -putken jälkeen. Jos vaikka saisi pidettyä mielen kirkkaana. Voisi siivota ja hoidella hommia, jotka on jäänyt hoitamatta. Olenpas todella ollut toimintakyvytön :o

nothing

Eilen kun en saanut unta, jäin tuijottamaan televisiota kykenemättömänä tekemään mitään muuta. Pari iltasarjaa ja lopulta havahduin tuijottamassa fiksuhuudon ohjelmaa, jossa teksiviestien avulla korotetaan huudettavan tuotteen hintaa, sentti kerrallaan. Katselin kuinka sekunnit kuluivat minuutista alaspäin ja aina ajan näyttäessä sekunttia tai kahta ennen nollaa hintaa korotettiin se sentti ja aika alkoi laskemaan alusta. n a u r e t t a v a a.

Tänään en ole tehnyt oikeasti mitään. Äsken tekemäni testin mukaan, jossa kasvojani verrataan julkkiksen kasvoihin, olin 83 prosenttisesti joku ihmeen Katie Holmes. (alla olevassa kuvassa). En todellakaan näytä samalta. Tällä samalla kuvalla minulla oli samaa näköä myös Hideto Matsumoton kanssa. ?___? Kiitos.

Kokeilin toista kuvaa ja tulokseksi tulikin yhtäkkiä 83 % Kill bill tähtönen Uma Thurman. Järkytys.

Ainoa joka tuli kummasakin kuvassa tulokseksi oli Norah Jones. 76% , mutta kummassakin kuvassa joten ehkä todennäköisin? Minun mielestäni ainakin tämä on eniten (kuitenkin todella vähän) minun näköinen.

Aargh mulla oli tylsää joten piti tollasiakin säätää ;D Muita tähtösiä: Amisha Patel (myös 83%), Adriana Lima (80%) ja Ashley Olsen (!!!) (75%) ... :D

leikitäänkö sellasta leikkiä, että tuntuis hyvältä?

Eilisestä ei tänne voi oikein mitään kirjoittaa. En tehnyt mitään kirjoitettavaa. En muista eilisestä mitään, mitä tänne voisi laittaa. Enkä muista siitä muutenkaan paljoa. Eilinen jäi vain mustaksi aukoksi muistoihini. Synkkää.

Tämäkin päivä vain lipuu pois. Ulkona sataa. Olen väsynyt. Tuskailen tämänkin päivän kanssa, mutta tämä päivä on paljon eilistä kirkkaampi. Henkisesti. Tämä päivä on sentään kulunut normaalisti. Sisältö on ehkä tyhjä ja mitätön, mutta se on normaali. Mutta mitä muutakaan se voisi olla? Kai tämäkin päivä olisi minulle iloa ja mukavuutta, jos vain tietäisin miten sellaisiä päiviä vietetetään. Jos vain muistaisin miten päiviin saadaan eloa.

Tajuanhan minä sen että tietokoneella olon ei luultavasti pitäisikään tuoda suurta tyydytystä päivään. Ei television katselu, ei pelaaminen. Pitäisi löytää se sisältö. Jos jotain keksiikin, niin aika ei riitä. Mitä helvetin iloa on kesälomasta, jos ei jaksa tehdä mitään. Ehkä se onkin siinä. Pitäisi sulkea kone ja nukkua.

Valokuvaamisesta kyllä saa jotain pieniä ilon häivähdyksiä. Kun keskittyy kunnolla, suunnittelee kuvan, mitä siihen tulee, toteuttaa sen, jos siihen kuuluu ihminen, maskeeraa ja vaihtaa vaatteita, valitsee paikan, valaistuksen, kamera valmiiksi, räpsii kymmeniä otoksia ja valitsee parhaat. Tietokoneella mahdollinen muokkaus.

Nyt minä muistan. Nyt vasta kun kirjoitin tuon. Sen että otin itsestäni tuollasia hölmöjä kuvia. (Piti nyt laittaa profiilikuvaksikin. Jep, minä se olen.) Valokuvaus muutenkin. Ulkona, sisällä, suunnitellusti tai tilanteen mukaan. Tapa purkaa luovuutta. Piirtäminenkin olis nice, jos käden piirtokyky olisi tasokkaampaa. Valokuvaamalla saa sentään jotain tarkkaa ja tunnistettavaa. Ja kyllä huomaa kuvista millä mielialalla on ollut. Esim. nyt tekisi mieli tehdä sellaisia masennus -henkisiä kuvia. :s

i can flyyyyyyy !!

Vieraat tuli. Mukana pieni poika. Koko illan menee ympäri taloa, kehnosti kikkaillen, uudella potkulaudallaan. Kauhea ryminä päällä koko ajan. Se loppui yhdentoista maissa kun tämä oli mennyt nukkumaan ja silloin alkoi vanhempi väki soittamaan musiikkia. Olisin kyllä toivonut pääseväni nukkumaan. Nenä kiinni kirjaan siis.
Aamulla sitten kiva herätä ensimmäistä kertaa kuuden aikaan, kun poika on herännyt ja tömistää pitkin lattioita. Saan unta ja herään taas kymmeneltä samaan ääneen. r a i v o s t u t t a v a a.

Väki lähtee markkinoille, jään yksin tekemään omaa lähtöäni. Pakkaan, syön, laitan itseni valmiiksi..
Hetkeä ennen lähtöä tulee väki sopivasti takaisin ja heittääpi minut assalle.

Menemme ystävän kanssa Water & rock -festivaaleille. Ystävä (emokid) on kaupungissa kolmelta, minä kaksikymmentä yli 2. Menen juoppopuiston penkille lukemaan kirjaani. Ja siellä on kuuma. Liian kuuma.

Emokid saapuu, käymme kaupassa ja emokidin veljen ja tämän tyttöystävän kyydissä. He päättivät hakea meille vähän juotavaa. Sitten assalle ja sieltä jytynuorten kanssa puistoon piknikille ja ostetaan liput. Meitä on vain kuusi halppislipuista huolimatta (15euroa).

W&R :ssä esiintyi poets of the fall, Eppu normaali, Paula Koivuniemi, Jean S. ja Koop Arponen. Poets jäi väliin, kun jäimme alueen ulkopuolelle pikaisesti tuhoamaan juomia (vaikka niiden kuljetus olisi ollut liiankin helppoa) ja Koop jäi meidän kierrellessä ympäri festivaali aluetta.

Parasta siellä kuitenkin oli benjihyppy. Ensimmäiseksi kirosin, kun en ollut tajunnut ottaa käteistä mukaan, kyselimme onko mahdollista päästä lähtemään alueelta ja vielä pääsemään takaisin, että saisi nostettua rahaa. Ei onnistunut. Kiertelimme kojuja kysellen rahan nostosta. Lopulta menimme anniskelualueen ravintolaan, josta onnistuin nostamaan viisikymppiä. Lopakosta vielä vitonen ja emokidiltä toinen ja sitten jonottamaan.

Vaa'alle, varusteet päälle ja odottamaan. Olin ehkä turhan kevyt tuohon hommaan, joten minua neuvottiin hyppäämään mahdollisimman pitkälle jottei hyppy tuntuisi pahalle. Nosturiin, narut kiinni ja ylös. Viime hetken neuvot ja sitten tuijotan edessä olevaa (aika alhaalla olevaa sieltä katsottuna) rakennusta ja kuvittelen hyppääväni sen päälle. Vereen virtaa andrealiinia ja olo on upea. Hyppy.

Voittaja olo. Siinä pää alaspäin roikkuessa pari "wuhuuu" huutoa ja sitten maassa varusteet veks ja uusi ihminen tilalle. Hyppäsin 60 metriä! Ja todistus kouraan.

Loppuilta kierrellen, katsellen esiintyjiä ja sateessa seisten. Puoli yhden aikoihin lähdemme asemalle kuunneltuamme Eppu normaalin vuonna 85 kipaleen.

Kotona siskolla on ystävä yötä. Yritän olla hiljaa, mutta sisko on hereillä. Tämä kauhistelee hetken televisioni päällä olevaa todistusta ja sitten menee nukkumaan, varoitellen, että aamulla he saattavat pitää vähän ääntä.

Ja niinhän he pitävätkin. Sain nukuttua alle kuusi tuntia ja herään höpötykseen. Ja on liian nihkeä olo uudelleen nukahtamista varten. Nenä kirjaan kiinni taas.

tahdon piiloutua omaan maailmaani ja samalla lähteä pois, elämään.

Päässä sekava fiilis. Tuntuu etten tiedä enään ollenkaan mitä haluan. Minkään suhteen. Haluaisin toisaalta olla päivät pitkät yksin. Kirjoittaa, lukea ja nukkua. Olla välittämättä siitä mitä minun pitäisi tehdä ja mitä olla tekemättä. Ja samalla haluaisin kiertää kaikki paikat moneen kertaan. Käydä hesassa, festareilla.. Olla ystävien kanssa ja näyttää että oikeasti kiinnostaa. Riekkua päivät kaupungilla. Olla itsevarma. Olla fiksu. Olla huoleton. Olla vahvempi tahoinen. Olla erillainen kuin nyt. Tahtoisin jaksaa enemmän. Tahtoisin kokea enemmän. Tahtoisin rakastua. Tahtoisin olla yksin.


Eilinen meni ystävien kanssa. Toinen jäi yöksikin. Minä jaksoin! Siinä meni eilinen ja tämän päivän alku.
Kun oltiin lähdössä assalle, olin suunnitellut että vien kaverini sinne skoballa. Se on kyllä vain 1 rekisteröity, eli en saisi sillä ketään kuskailla, mutta ajattelin että ei se haittaa kun vanhemmatkaan eivät ole kotona. Mutta sitten kurkkasin pihalle ja isähän siellä oli puita pinoamassa. fck. No siinä sitten pyysin kyydin.

Ja vähän (vitutti) ketutti, kun en saanutkaan olla yksin kotona. Tosin isä on ulkona vielä hetken leikkaamassa nurmikkoa joten vielä on omaa rauhaa. Ja sitten tajusin että tulee viikonloppu. eieieieieieieiei. Äiti ja isä kotona koko päivän. Ja sitten sain selville että meille tulee vieraita. Isän ystävä, sen vaimo ja heidän 5 vuotias poikansa, joka kutsui minua tyttöystäväkseen viimeisen vuoden ajan. Nytten kyllä kun tämän äiti kysyi olenko minä vielä tämän tyttöystävä, poika vastasi "ei se enään. Me ollaan ihan vaan kavereita". Kuulemma. Ja enkä ole oikeastaan edes varma ovatko nämä tulossa, mutta jos ovat....

eieieieieeiieieieie..

mä en jaksa mä haluan olla yksin mä enenenenen. Enkä mä kehtaa tältä näyttää enkä mä jaksais itteeni laittaa. Mä oon kotona miksi tänne tuodaan ihmisiä häiritsemäään? Ja sitten ne tuo jotain karkkeja joita en kuitenkaan voi suuhuni laittaa kun niissä on jotain vehnäjauhoja. Tai sitten ne muistaa etten sellasia voi syödä ja tuo jotain muuta.. ja.. no kuitenkin.



Mä en jaksa mä en jaksa. Miten mä pääsen tästä tilanteesta pois?!! mä haluan pois. Mä en jaksa. Kaikki piinaa mua, tai ehkä mä vain odotan itseltäni liikaa. Ihan sama, en tykkää nyt juuri seurasta, vanhemmista, siskosta, vieraista, enkä itsestäni. K i v a t.

kunpa voisin vain olla ja unohtaa.

Mulle on tullu mun _____-rutiineista kai pienenmuotoinen pakkomielle. Tai sinänsä, että, jos jokin ne sekoittaa, niin menen sekaisin itsekkin.
E s i m. tänään, kun en ollutkaan koko päivää kotona, nukuin aivan liikaa ja kotona ei ole illallakaan ketään, kiroan sitä kaikkea ja heitän rutiinit mäkeen, vaikka se ei tee minulle hyvää.

Käväsin sitten etsimässä kaupungilla kengät. (perus lempinimet) Emokidin ja Bunnyn kanssa. Siellä about. 3h. Löysin valkoiset avokkaat.

Bussi matkalla tajusin sellaisen pienen asian. Sen että koulumotivaatio (ja motivaatio ylipäänsä mihinkään) on laskenut parin kuukauden sisällä pahasti. Olen vain tyytyväinen ettei minulla ole töitä. Ei kiinnostaisi siellä käydäkkään. Koulussa kokeisiin luku ja tunnilla istuminen oli lähes tuskaa, ja nyt kun ajattelen että pitäisi syksyllä mennä taas, ei voisi vähempää kiinnostaa. Mielummin lopettaisin kesken ja jäisin kotiin makaamaan. Vaikka kattoa tuijjottamaan.
Tuntuu nykyään niin ylivoimaiselta lähteä minnekkään. Edes kerran viikossa ystäviä näkemään (anteeksi). Vaikka heidän (teidän) seurassa onkin ihanaa ja ajatuksetkaan ei pyöri niissä samoissa asioissa kuin yleensä, tuntuu vain ettei voimat riitä. Nykyään kaikki on niin uuvuttavaa ja raskasta, kaiken oman tyhmyyden päälle. Olisin mielummin yksin ja keskustelisin ruudun takana, missä voi laittaa iloisia hymiöitä ja heittää läppää, vaikka todellisuudessa istuisinkin pimeässä huoneessa palellen, silmät turvonneena syynä vaikka mikä.
Onnekasta että ystävät ovat sitä laatua, että jaksavat pyydellä ja raahata ties minne. Ja muistavat vaikka itse ei olisi muistanut. Se on minulle tärkeätä. Parempi raahautua viettämään hauskaa, kuin jäädä kotiin järjen murusia kadottamaan.

Nyt loppuilta rutiinilla. Huomennakin pitää yrittää. Tapojen orjana on parempi kuin kurittomana ääliönä.

river flows in you

I ♥ this song (<- linkki)

Taas yksi päivä haihtunut menneisyyden merkityksemättömään historiaan. Melkein.
Istunut koneella koko päivän. Lukenut blogeja ja yrittänyt pitää rutiineita kasassa.
Niitä joka päivä muuttuvia rutiineja. Eli suomeksi ne ei mitään rutiineja ole nähnytkään. Pelkkiä typeriä sääntöjä joita keksin itselleni päivän mittaan. Jotten tekisi kaikkea ihan miten sattuu.
Rutiinit on lomalla liian vaikeita. Mistä sitä voi tietää monelta herää ja monelta pääkoppa alkaa vaatimaan unta?
Nytkin on loppuilta suunniteltu. Nerokasta.
Ja jotkut tietää mitä helkkaria nämä mun "rutiinit" koskevat jos vähän veikkailee.

Ja huoneeseeni leijaili kesän ensimmäinen hyttynen. Paniikki. tällee btw.

Parin päivän ahistus putki päällä. Alkoi eilen kun oli muutenkin synkkä meininki siskon kanssa. Se kun haastaa riitaa. Valittamalla kaikesta. Fight.
Siinä sitten muutenkin maailmaa kiroamaan ja alkaa ahistus. Jatkuu vieläkin. Ymh.

Mä en pysty siks keskittyy oikein mihinkään. Mulla on aloitettu kirja enkä ees pysty lukee sitä. Nyt tässä kirjoittaessa keksin mihin ainakin kykenen. Ja mikä voisi olla muutenkin ihan fiksua.

Siivoamaan.

taikametsän paparazzi.

Nyt oli se päivä kun heräsin aamulla ja tarvoin harjulle kuvailemaan. Heräsin (jo) kymmeneltä, vaikka olikin lyhyet ja katkonaiseet yöunet. Pistän nyt sitten jotain otollisimpia kuvailujani tänne.

'Niityltä'


Suolta (jossa oli pirusti hyttysiä)



Puita








Muuta sälää

uskontoa ja väsyhumalaa.

Okei. Olen juonut melkein kaksi pulloa energia juomaa. Se tekee minut aina hieman sekavaksi. Kuin olisin jossain humalassa. Nauran ja kiherrän koko illan ja tarkoituksen valvoa koko yö. Onhan sentään loma. Anteeksi sekavasta tekstistä jo etukäteen.

Kello on kohta puoli kaksi. Katsoin elokuvan Snake of plane (tai jokin sellainen) jossa matkustajat yrittävät selvitä käärmeitä täynnä olevasta lentokoneesta. Nauran käärmekammoisen siskoni ilmeille ja huonolle juonelle.
Loppuillan vietän koneella lukien ficciä, lueskellen postauksia ja samalla katsellen vieressä pyörivää twilightia (i know i know, huono leffa mut rakastan ideaa).
Samalla lueskelen tietoa buddhalaisuudesta.

Siinä sitten aloin vertaamaan Kristinusko vs. Buddhalaisuus ja minusta pömppis-budhat voitti lannevaate-marttyyrin 6-0.
Kristin uskossa keskitytään syntien välttelyyn ja kultaiseen sääntöön.. Jos keskitytään. Sekin on juuri sitä tässä luterilaisessa suomalaisessa elämässä. Kaste-rippikoulu-erotaan kirkosta meininkiä. käydään pakolliset jutut saadaan pari lahjaa ja leiri elämyksiä ja kiinnosta ei oikeasti ollenkaan.
Buddhalaisuus kiehtoo minua. Kaikki ne ajatustavat. Hyvä karma, paha karma. Uudelleen syntyminen ja elämän arvostus. Minusta Buddhalaiset elämäntavat ovat hienoja ja viisaita. Ei ehkä ajatus että pyritään johonkin, kuten ei kristinuskossakaan. En pidä muutenkaan ajatuksesta että pitäisi pyrkiä johonkin taivaaseen tai ynnämuuhun tuonpuoleiseen paikkaan. Mutta Buddhalaisten tapa arvostaa elämää, kasvis-syönti ja se, ettei aiheuteta vahinkoa elollista luontoa kohtaan. Muiden ihmisten arvostus, rehellisyys ja hyväntahtoisuus.
Siinä olisi loistava syy ryhtyä kasvis-syöjäksi. Ja saisi oikeasti jonkun näkemyksen omiin uskomuksiin. Kristin usko ei todellakaan ole se minun juttuni. Ehkei minusta mitään meditoijaa ja absolutistia tule, mutta ainakin tuo elämän-arvostus on ihan jees. Ketä oikeasti kiinnostaa rampata kirkossa juhlimassa päivää kun joku syntyi tai kuoli? Ja niinhän se on. Maailman tapahtumat ovat seurauksia teoista. Karmaa. Pallo putoaa, jos sen pudottaa. Simple.

Voisin todella alkaa epävirallistesti buddhalaiseksi. Popsia vihanneksia ja miettiä tekojaan. Unohtaa ehtoollisviinin ja leivän. Tack.

Siinä vähän mietteitä uskonnosta. Kello tulee kohta kaksi. Ja arvatkaa minkä aiheisia kirjoja huomenna lainaamaan?

unohdun tarinoihin.

Eilinen venyi hieman pitkäksi. Piti mennä ystävälle (joka asuu n.70km päässä) mutta ensin myöhästyin linkusta kun jätin lompakon kotiin, ja toiseen linkkuun lähtiessä tajusin että olen oikeasti hukannut sen, joten jäi lähtemättä. Lompsassa oli linkkukortit.
Ystävät tulivat sitten meille :) Kauhee datis - pleikka meiniki päällä. Mutta ihan rentoa ja mukavaa.
Illalla sitten 2 fast 2 furioussia siskon kanssa ja ficin lukemista. Ystävät saivat koukkuun.

Tänään heräsin kahdentoista aikaan, kun äiti tulee reippaasti ilmoittamaan että kolmen tunnin päästä vieraita, ja jatkoin yöllä alkanutta tekstaamista ystävän kanssa. Taisin heikentää senkin mielenvakautta hieman.
Siistin huonetta, vaihan vaatteet jaaaa

luenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluenluen

<3 löysin taas ihanan kirjan. Se on tämä nälkäpeli. Pakko nyt ylistää sitä kun tänään ei muuta olekkaan pääkopan sisään mahtunut.
Eli siinä on joku tulevaisuuden pohjois-amerikka, joka on kärsinyt kaikista luonnonkatastrofeista, kuivuudesta, myrskyistä yms. Ja lopulta siellä käytiin sota jälkellä olevista ruuista. Voittaja "alue" alkoi hallitsemaan maata, joka nimettiin Panemiksi. Muille alueille se keksi rangaistuksen: nälkäpeli.
Hävinneitä eli rangaistavia alueita on kaksitoista. Vyöhyke 1, vyöhyke 2 jne.
Joka vuosi jokaiselta vyöhykkeeltä valitaan 1 12-16 vuotas poika ja tyttö mukaan nälkäpeliin, jossa nuoret laitetaan vaativiin olosuhteisiin luonnon armoille, josta päästäkseen heidän on tapettava kaikki muut pelaajat, ja säilyttävä viimeiseksi hengissä olijaksi.
Hallitus käskee pitämään nälkäpeliä juhlana, ja se näytetään koko maassa tosi-tv ohjelmana.
Vyöhyke 12:n äidistään ja pikkusiskostaan huolehtiva Katniss ilmoittautuu vapaaehtoiseksi kilpailuun, jotta hänen pikkusiskonsa Prim säästyisi varmalta kuolemalta, kun arpa osuu tämään kohdalle. Katniss viedään areenalle, jossa hänen täytyy selvitä luonnon olojen keskellä pakoillen harjaantuneita kilpailijoitaan.

Loistavasti kirjoitettu :)

muistoja kodista ja lapsuuden kavereista.

Kerron pienen elämäni aikana olleista kodeista. Kodeista joissa olen asunut Äidin, isän ja pikkusiskon kanssa. Paikoista joissa olen kasvanut ja kokenut. Paikoissa joissa olen nauranut ja itkenyt. Kavereista joiden kanssa ollaan menty metsään piiloon syömään karkkia ja nauramaan pojille.

btw. on sitten jätti postaus.

Pikku kaupunki. Pieni rivitalo kaksio. Sellaisessa asuin pari ensimmäistä vuotta. Kaksi tai kolme luulisin. Meidän koko perhe nukkui samassa huoneessa. Sängyt oli ahdettu samaan pieneen tilaan. Minä äiti ja isä. Ja loppuvaiheessa ennen muuttoa siskovauva.
Se oli pieni talo. Rivitalojen alueella oli leikkimökki. Minä ja sisko leikittiin siinä aina kesällä ja kuulemma siellä oli vuotta vanhempi tyttö kaverina/pompottamassa. Rivitalo oli loistavan mustikka metsän vieressä ja söin äidin iloksi vatsan täyteen mustikoita ja värjäsin likaisilla käsilläni vaatteet ja kaikki, sillä aikaa kun äiti teki kunnon ruokaa. Kannattaa laittaa lapsi pihalle ruuan laiton ajaksi, niin ei varmasti maistu kunnon ruoka.

Parin kolmen vuoden ikäisenä muutettiin keskustaan kerrostaloon. Minulla ja siskolla oli silloin yhteinen huone. Molempien sängyt vastakkaisilla seinillä, yhdellä seinällä vaatekaapit täynnä mauttomia vaatteita ja kasoittain leluja. Viimeisellä seinällä televisio. Kerrostalon vierestä meni junarata ja usein istuin huoneemme ikkunan ääressä odottamassa junan tuloa ja laskemassa vaunuja. Joskus minulla oli huono harrastus polttaa hiuksia ikkunan edessä olevalla kynttilällä, kunnes äiti tajusi ja vei kynttilän pois.
Meidän olkkarista löytyi iso ruskea nahkasohva. Se oli semmoinen pitkä, yhtenäinen, joka kääntyi keskeltä. Televisio taso, joku ihmeen lepotuoli ja pari halppis hyllyä. Minä ja sisko leikimme aina olohuoneen television edessä, niin isällä oli sitten helppoa vahtia meitä samalla kun katseli sohvalla makoillen telekkaria. Minusta oli aina mukavaa kiivetä isän kainaloon, sohvan ja isän väliin makoilemaan.
Keittiö ja puinen pöytä. Monet synttärit.
Sitten meillä oli lasitettu parveke, josta aina päästin hienot, kalliit helium ilmapallot leijumaan taivaalle, itkien myöhemmin niiden perään.
Kerrostalolla oli hyvä iso asvaltti piha jossa opin nopeasti pyöräilemään ilman apupyöriä 3-4 vuotiaana. Toisella puolella leikkipuisto jonne juoksimme siskon kanssa kerrostalon rikkinäisen aidan läpi. Toisella puolella leikkipuistoa oli paljon kerrostaloja, joista sain ikäisiäni leikki kavereita. Heistä en muista mitään.
Vain muutaman kymmenen metrin päässä oli kaupungin keskusta, päiväkoti ja kaikki kaupat. Tahtoisin asua siellä vieläkin.

Noin viisi vuotiaana muutimme tälle paikkakunnalle, mutta toiseen asuntoon. Taisin mennä eskariin vielä kevääksi. Muutimme rivitaloon, lähelle uimahallia. Rivitalon pihalla oli hiekkalaatikko ja rengas keinu. Äiti ja isä osti hiekkalaatikkoon uudet hiekat, kun ne ei halunnut meidän leikkivän missään kissankusessa. Rivitalossa meillä oli oma sauna, siskon kanssa jaettu huone ja etupihalla kivoja kiipeily puita. En muista siitä ajasta paljoa. Kävin aina leikkimässä kauempana kaverin luona. Tekemässä majoja metsään ja juoksemassa karkuun kännisiä mustalaisia. Majoja me tehtiin kaverin kanssa aina.
Vielä 5 luokallakin, siihen aikaan kun toiset alkoi jo leikkiä koviksia ja polttamaan tupakkaa ja pöllimään kaljapulloja vanhempien jääkaapeista. Minä en edes tajunnut että kohta puoliin majojen teko on ehdottomasta pikkulasten hommia. Olin lapsi ja onnellinen.

Kun olin tokalla luokalla muutettiin tähän nykyiseen asuntoon. Tämä on paritalo. Nykyään omistetaan kummatkin päädyt. Silloin vain tuo isompi. Tänne muutettaessa aloin kulkemaan pyörällä kouluun. Sellainen juttu tuli mieleen. Meillä on iso piha. En oikein muista millainen se oli silloin. Enemmän puita, kukkapuskia ja pensaita silloin ainakin oli. Nyt on taas enemmän marjapuskia ja mansikoita.
Täällä minulla oli oma huone. Iso ja valoisa. Pikkusisko sai pikkusen huoneen. Olin ehtinyt varaamaan isomman huoneen huutaen kun tutustuimme asuntoon. Huoneen silloinen omistaja, vanhempi jätkä oli samaan aikaan huoneessa kaverinsa kanssa kun minä kurkkaan sinne ja huudan täysillä että siinä on minun tuleva huone. Saatto jätkiä naurattaa.
Kadun varrella asui joidenkin vuosien hyvät ystäväni. Ja myös ensimmäinen poikaystäväni (ja olen aika varma että se oli sitä aidointa ja viattominta rakkautta mitä minulla koskaan on ollut :D ). Kun kaverit oli samalla tiellä, niin ei tullut paljoa kontaktia muuhun maailmaan. Samat paikat, samat majat, samat ihmiset.
Ala-aste aikana vaihtui kaverit aika tiuhaa. Ehkä vuoden välein. Palasin ala-asteen parina viimeisenä vuotena kaveeraamaan eskari kaverin kanssa. Kun kumpikaan ei saanut karkkia syödä niin ostettiin silti vähäisillä rahoillamme kädet täyteen karkkia ja mentiin syömään niitä metsään tai sitten salakuljetettiin ne kaverin huoneeseen. Siellä kuunneltiin musiikkia ja laitettiin julisteita seinille ja vaiheltiin huoneen järjestystä. Mentiin leikkipuistoon tai metsään leikkimään pienillä pokemon leluilla ja vaiheltiin kortteja. Ala-aste villitykset oli kivoja.
Ala-asteella kaveruus ei ollut kovinkaan tasokasta. Aina yritettiin olla porukassa se ihminen, jolla oli toinen porukan jäsen bestiksenä, jonka kanssa sitten kiusattiin muuta porukkaa. Voi nerot.
Yläasteella menin pari ekaa vuotta niiden kanssa, jotka olivat olleet samalla luokalla ala-asteellakin. Rippikoulun jälkeen vaihdoin porukkaa tutustuessani paremmin pariin muuhun henkilöön ja tajusin, millaista oikea ystävyys on (näin tämän ikäisenä). Ysiluokka olikin ylä-asteen parasta aikaa. Vedin silloin ensimmäisen kerran pääni täyteen ja aivan liian överisti. Tulin siinäkin asiassa vähän jäljessä muihin verrattuna. Mutta mitäpä sitä aina vertaamaan.
Ylä asteella minulla oli 2 suhdetta. 1 ns. sovittu juttu jossa ei oikeasti tapahtunut yhtikäs mitään ja toinen pidempi aikaisempi juttu joka oli vähän vakavampaa. Mut ei me oikeasti edes sovittu yhteen. millään lailla. Sen jälkeen ei ole mitään juttuja ollutkaan (mitä nyt perus kännipäissään pussailua ja vierekkäin nukkumista). Ylä-aste loppui ja erkaannuin ala-aste aikaisista ihmisistä lopullisesti.

Nyt olen siis amiksessa. Ensimmäinen vuosi käyty. Apua syksyllä alkaa toinen vuosi :o Toisen vuoden opiskelija. Kuulostaa hassulta. Amis ajasta myöhemmin lisää. Siitä ajasta muistaa vielä varsin hyvin.

pilvinen maailma, kuivuneet lupaukset

Eilen illalla päätin raahautua rippileirin vierailutilaisuuteen. Tapaamaan kahta ystävääni jotka olivat isosia. Kävin kaupassa ostamassa heille lisää purtavaa. Entinen luokkalainen on samassa kauppajonossa ja ulkona tulee pätemään. "Sulla taitaa olla karkkipäivä?" ei nää menee sinne leirille kavereille.
Menen kuudeksi leirille. Siellä ei ole leiriläisten lisäksi ketään. Löydän toisen ystäväni ja tämä kysyy heti mitä ihmettä mä siellä teen? Vierailupäivä? Ei ei ei se on vasta seitsemältä.
Murhan himoisia ajatuksia toista ystävääni kohtaan. En tosin ole yllättynyt. Hänellä on ollut muutamia kuukausia kestänyt "hups-" kausi. Pikku vahinkoja.
Ystävän koira tulee myös vierailemaan joten joudumme olemaan ulkona.
Ulkona on kylmä, kostea ja hyttysiä. Koira on märkä ja likainen. Ja yliaktiivinen ja pomppii koko ajan. En nauti mitenkään mainittavasti. Lopulta kaveri menee hoitamaan isostehtäviään ja jään koiran vahdiksi. Tahdon pois täältä.
Ilta ei muutenkaan mennyt mitenkään hyvin. Äiti ainakin yritti nirhata minut.

Ja aamulla. Petän kaikki lupaukset jotka itselleni lupasin. Saan aloittaa alusta.
Päivä on sateinen ja pitkä. Nukun pitkään, olen koneella, (teen ruokaa), ja keskityn kerrankin kunnolla lukemiseen. Illalla petän lisää lupauksia ja lupaan uudelleen.
Saan keliakialiitolta postia. "Sinut on hyväksytty sopeutumisvalmennus kurssille"
Ahdistun lisää kun näen minkälainen ohjelma siellä on.

Enään voin toivoa että loppupäivä menisi hyvin.

wake me up when september ends

Nään jotain unta että lukki kiipee mun sängynpäädyn verhoissa. Sit se hyppää mun yöpöydälle ja pelkään niin paljon. Yhtäkkiä sillä on sellanen skorpioonin pyrstö jolla se yrittää pistää mua. Se on lopulta muutenkin ihan skorpioonin näköinen. Mä hämään sitä tuomalla sormen sen ulottuville. Kun se pistää mä läimäytän sitä kirjalla. Huti. Sitten mä herään ja oon siin samassa asennossa kuin unessa. Istumassa kädet nyrkissä rintaa vasten. Tuijotan pöydän kulmaa enkä edes tajua unen ja valveen eroa, vaan ihmettelen mihin se katosi. Sitten kun en löydä sitä mistään jatkan vain uniani.

08.00. Hienoa. Herään jo nyt.
08.30. Nyt voisi nousta.
Katselen voicen heräämöä ja luen ostamaani pokkaria. Perhonen lasikuvun alla tai joku semmonen. Sisko nukkuu. En viitsi mennä koneelle näpyttämään.
10.00 laitan itseni siihen kuntoon, että näytän edes heränneeltä. Löydän vanhan mp3 soittimeni. Puoli 11 jälkeen otan revityt farkkuni, hupparin, tuulitakin ja huikkaan siskolle lähteväni kirjastoon.
10.55 voi perse! Kirjasto aukeaa vasta kahdeltatoista. Jotenkin minun tapaista juosta kirjastolle tuntia etuajassa?
Keksin lähteä kävelemään harjulle. Mielummin siellä kuin keskellä kylää asvaltilla.
Ja rakastun siihen. Aamulla metsässä kun hyttysetkin ovat vielä yön jäljiltä kohmeessa eivätkä häiritse. Päässäni taistelevat kaksi eri lausetta.
Toinen voivottelee kameran puuttumista ja toinen miettii milloin tulen seuraavan
kerran.
Ohitan niin monta, kaunista ja kuvauksellista paikkaa että tekisi mieli itkeä. Muistelen että jossain oli todella kaunis aukio. Keskellä metsää. Lopulta löydän senkin aikani harhailtua harju kun oli isompi ja mäkisempi kuin muistin ja ensimmäistä kertaa pysähdyn. Mun täytyy mennä sinne ensi viikolla, ottaa kuvia ja laittaa tännekkin.
Tuntui että koko suomen luonnon monet puolet oli sijoitettu ympäri pienehköä harjualuetta. Jossain vaiheessa, kun kävelet polulla vieressä menee pelto, jossain mäkien välissä on kummallisen kaunis suo, sitten tietenkin tämä kaunis kukka-kivi aukio, ja paljon erillaisia puita, kaatuneita ja erikoisesti kasvaneita. Havu-polkuja ja polkujen ylle kaatuneita oksia. Mä olisin voinut olla siellä koko päivän.

Kävelin siinä tunnin aikana omien laskelmien mukaan 5 kilometriä. (löysin infopisteen jossa oli kartta ja tietoa reittien pituuksista). Kymmentä vaille 12 saan päähäni, että mun täytyy olla kirjastolla kahdeltatoista. Typerää. Olen keskellä harjua ja lähden juoksemaan juurakkoisia polkuja yrittäen käyttää löytämääni karttaa apunani. Löydän pois harjulta ja pääsen saman museon takana olevan polun alkuun. Kirjastolla olen 12.01. Fail.
Kirjaston täti on kai jostain tuttu. Taisi olla yläasteella jotakin erityisluokkaa opettamassa. En tiedä, mutta se katto mua ärsyttävän arvioivasti. Onks mun tuulitakissa jotain vikaa?!
Katseltuani nuorten aikuisten kirjoista itselleni kirjat Rohkeusleikit (kertoo sijaisperheessä asuvasta tytöstä joka palaa oikean äitinsä luo) ja nälkäpeli (tyttö joutuu ikävää tosi tv -sarjaan, jossa tämä laitetaan epäinhimillisiin oloihin ja joutuu tappamaan lopulta vastustajansa)
tajuan vasta etten ole kajonnut rakkaaseen fantasia osastoon ollenkaan. Sinänsä ei mikään ihme. Niin monet luettu ja loput kuulostavat liian typeriltä. Siirryn pikku hiljaa muihin lajeihin. Löytyi sieltäkin kuitenkin jokin Vihreän saaren laulu.

Kotona sisko nukkuu vieläkin. Menen silti koneelle laitettuani löydökseni hyllyyn. Se alkaa heti valittamaan, että miksi mun pitää olla koneella kun se nukkuu?
Kello on yksi haloo? Mä olisin halunnut tulla tähän jo yheksältä.