sisäisesti pihi.

Äh. Toinen teksti tänään. Ei se mitään.

well.. Kun tuossa äiti pyynöstä laitoin keittiötä siistimmäksi ja tyhjäsin astianpesukonetta, nostaessani mukia hyllyyn kavereittensa sekaan pisti silmääni vanha mukini. 'Minä rakastan sinua' siinä lukee, keskellä punaisia sydämmiä. Entinen poikaystävä sen minulle lahjoitti joululahjaksi pari vuotta sitten. (ei kovin omaperäistä). Nyt sen pitäisi olla pölyttymässä kaapin kauimmaisessa nurkassa kaikkien muiden hyljeksittyjen mukien joukossa, siellä mihin sen joskus vaivalla kasasin, mutta joku perheen nero oli kaivanut sen sieltä ja ottanut käyttöön. Minun on pitänyt heittää se ja kaikki muut lahjat (lähinnä kaulakorut) roskiin, koska en niitä kuitenkaan käytä. Aika hölmöä, sehän on täysin käyttökelpoista tavaraa, mutta en vain halua käyttää ex:sien antamia lahjoja. Vaikka suhde tämän jätkän kanssa ei paljoa merkannut, jättäminenkin tuntui samanlaiselta toimelta päivän listassa kuin pölyjen pyyhkiminen. Piti vaan saada aikaseksi. Nyt on sama ongelma kamojen poisheiton kanssa.


Olen kai aina ollut vähän huono heittämään mitään pois. Hyllyiltä löytyy kaikkea koristeellista, matkatuliaisista rippilahjoihin, hologrammi-kissa-tauluista itse huovutettuihin kilpikonniin. Kosmetiikka laatikko täynnä erikokoisia ja värisiä meikkipussukoita ja tyhjiä hiuslakka pulloja toivoen että niistä irtoaisi vielä jonain päivänä lakkaa suhaus tai kaksi. Kaikki jää lojumaan, mikään ei mene roskiin. Kaikki pitäisi käydä läpi yksityiskohtaisesti ja tarkasti. Vaatekaappikin on täynnä vääränkokoisia, pieniä tai isoja housuja ja t-paitoja. Vanhoja fleestakkeja joita en päälleni pistäisi edes keskellä korpea teltassa. Hyllyllä lojuu pari loppuun poltettua kynttilää. Hyllynperällä vanhassa kenkälaatikossakin saattaa olla pari tyhjää alkoholipulloa, odottamassa että tuhoaisin todisteet. Ehkä saisin murto-osan tuosta kaikesta roinasta ja roskasta poistettua, jos jonain päivänä saisin otettua itseäni niskasta kiinni. Sen verran pienessä huoneessa asustan, ettei kaikelle tuolle tavaralle olisi tilaa. Hölmöä, mutta koska ajatus, joku on ostanut tämän ihan vain sinua varten pitää kaikki pienet turhakkeet hyllyssäni, suursiivouksesta toiseen, ne eivät ole sieltä minnekkään lähteneet.


Joskus saattaa äiti tulla kysymään 'voiko näitä aku ankkoja viedä serkulle, kun se on niin kovasti innostunut niitä lukemaan' ja minä oikeasti jään miettimään, että haluanko luopua niistä. Vaikka ne ovat pölyttyneet varaston hyllyllä jo muutaman vuoden, niin tulee ajatus entä jos mä haluan joku päivä lukea niitä? Et sinä halua eikä sinun tuollasia pitäisi edes miettiä. Ja huudan että vie pois vaan.

Loppuen lopuksi tarvitsisin erittäin vähän tavaraa, mutta ehkä minä jonain päivänä opin.