wake me up when september ends

Nään jotain unta että lukki kiipee mun sängynpäädyn verhoissa. Sit se hyppää mun yöpöydälle ja pelkään niin paljon. Yhtäkkiä sillä on sellanen skorpioonin pyrstö jolla se yrittää pistää mua. Se on lopulta muutenkin ihan skorpioonin näköinen. Mä hämään sitä tuomalla sormen sen ulottuville. Kun se pistää mä läimäytän sitä kirjalla. Huti. Sitten mä herään ja oon siin samassa asennossa kuin unessa. Istumassa kädet nyrkissä rintaa vasten. Tuijotan pöydän kulmaa enkä edes tajua unen ja valveen eroa, vaan ihmettelen mihin se katosi. Sitten kun en löydä sitä mistään jatkan vain uniani.

08.00. Hienoa. Herään jo nyt.
08.30. Nyt voisi nousta.
Katselen voicen heräämöä ja luen ostamaani pokkaria. Perhonen lasikuvun alla tai joku semmonen. Sisko nukkuu. En viitsi mennä koneelle näpyttämään.
10.00 laitan itseni siihen kuntoon, että näytän edes heränneeltä. Löydän vanhan mp3 soittimeni. Puoli 11 jälkeen otan revityt farkkuni, hupparin, tuulitakin ja huikkaan siskolle lähteväni kirjastoon.
10.55 voi perse! Kirjasto aukeaa vasta kahdeltatoista. Jotenkin minun tapaista juosta kirjastolle tuntia etuajassa?
Keksin lähteä kävelemään harjulle. Mielummin siellä kuin keskellä kylää asvaltilla.
Ja rakastun siihen. Aamulla metsässä kun hyttysetkin ovat vielä yön jäljiltä kohmeessa eivätkä häiritse. Päässäni taistelevat kaksi eri lausetta.
Toinen voivottelee kameran puuttumista ja toinen miettii milloin tulen seuraavan
kerran.
Ohitan niin monta, kaunista ja kuvauksellista paikkaa että tekisi mieli itkeä. Muistelen että jossain oli todella kaunis aukio. Keskellä metsää. Lopulta löydän senkin aikani harhailtua harju kun oli isompi ja mäkisempi kuin muistin ja ensimmäistä kertaa pysähdyn. Mun täytyy mennä sinne ensi viikolla, ottaa kuvia ja laittaa tännekkin.
Tuntui että koko suomen luonnon monet puolet oli sijoitettu ympäri pienehköä harjualuetta. Jossain vaiheessa, kun kävelet polulla vieressä menee pelto, jossain mäkien välissä on kummallisen kaunis suo, sitten tietenkin tämä kaunis kukka-kivi aukio, ja paljon erillaisia puita, kaatuneita ja erikoisesti kasvaneita. Havu-polkuja ja polkujen ylle kaatuneita oksia. Mä olisin voinut olla siellä koko päivän.

Kävelin siinä tunnin aikana omien laskelmien mukaan 5 kilometriä. (löysin infopisteen jossa oli kartta ja tietoa reittien pituuksista). Kymmentä vaille 12 saan päähäni, että mun täytyy olla kirjastolla kahdeltatoista. Typerää. Olen keskellä harjua ja lähden juoksemaan juurakkoisia polkuja yrittäen käyttää löytämääni karttaa apunani. Löydän pois harjulta ja pääsen saman museon takana olevan polun alkuun. Kirjastolla olen 12.01. Fail.
Kirjaston täti on kai jostain tuttu. Taisi olla yläasteella jotakin erityisluokkaa opettamassa. En tiedä, mutta se katto mua ärsyttävän arvioivasti. Onks mun tuulitakissa jotain vikaa?!
Katseltuani nuorten aikuisten kirjoista itselleni kirjat Rohkeusleikit (kertoo sijaisperheessä asuvasta tytöstä joka palaa oikean äitinsä luo) ja nälkäpeli (tyttö joutuu ikävää tosi tv -sarjaan, jossa tämä laitetaan epäinhimillisiin oloihin ja joutuu tappamaan lopulta vastustajansa)
tajuan vasta etten ole kajonnut rakkaaseen fantasia osastoon ollenkaan. Sinänsä ei mikään ihme. Niin monet luettu ja loput kuulostavat liian typeriltä. Siirryn pikku hiljaa muihin lajeihin. Löytyi sieltäkin kuitenkin jokin Vihreän saaren laulu.

Kotona sisko nukkuu vieläkin. Menen silti koneelle laitettuani löydökseni hyllyyn. Se alkaa heti valittamaan, että miksi mun pitää olla koneella kun se nukkuu?
Kello on yksi haloo? Mä olisin halunnut tulla tähän jo yheksältä.