en mä jaksa.

'Mihin tiikeri ja norsu meni ?'
'Tuolla ne on. Ne on nopeita.'
'No kyllä minäkin norsun tilanteessa juoksisin. Tiikeri persuksissa kiinni.'
Makoillaan Simban kämpän katolla (kuului listaan). Peltinen katto. Katsellaan tähtiä, kun ne kerta näkyvät. Yön pimeimpiä hetkiä. Tiikeri ja norsu olivat pilviä. Vielä hetki raikasta ilmaa, uskaltautuminen alas ja jatkamaan Simban isän karaoke levyjen huudattamista.

Käytiin Simban heppaa moikkaamassa. Tallille 7km per suunta, käytössä yksi polkupyörä ja tavaraa pari laukullista. Ensimmäiset minuutit tallilla harmittelen valkoisia kenkiäni lantapaakkujen keskellä, silittelen hepan turpaa, otan kuvia. Niin pirusti kuvia. Paluumatkalla saan polkea Simba tarakalla.

Terapeuttinen kokemus tuo Simballa olo. Listan toteutus oli huvittavaa. Kaikki tapahtui jotenkin sopivasti. Karaoke, katolla olo, marjojen poiminta, leffa maraton.. Ei mitään aikataulua, ei mitään tärkeysjärjestystä. Mukavaa. Jonain iltana se kostautui kahdeksan aikoihin illalla, paskamaisella ololla. Verensokeri ylialhaalla ja oksetti. Teki mieli jäädä maahan makaamaan ja nukahtaa, jättää riisit palamaan pohjaan Simban ollessa tallilla. Pilko sipuli ja ryhdistäydy.. x__x


Tänään pikainen lähtö. Pikainen tulo, pikainen lähtö. jepjep. Pakkaaminen, laittautuminen ja pukeutuminen vaiheessa, aikaa alle tunti, Simba tahtoo meikata ja hieman kiduttaa (nyppi kulmat ;___;). Kymmenen minuuttia linkun lähtöön ja hän saa maskeerauksensa valmiiksi. Voi vittu... ja ihon rikkomista apuna vesi ja vessa paperi. Ranskanleteillä yön ollut kiharakasa nutturalle, vähän ripsaria, vaatteet päälle, kamat jotenkin laukkuun ja juoksuksi. Pidättelen väsymyksestä, stressistä ja vitutuksesta johtuvia kyyneleitä ja maksan matkan helsingin assalle. Kuski luulee varmaan jonkin sortin huoraksi..

Kotona sopivasti fiilis nyt tahdon vain olla, kun isä marmattaa siivoamisesta. Koko talo luultavasti käännetty nurin ja heitetty tuhat ja yksi tavaraa roskiin ja jokainen hyllynkulma hinkattu kiiltäväksi. Isän huudettua siitä kun minä ja siskoni ei tehdä _koskaan_ mitään, aina pitää käskeä ja me vain sotketaan, en voi muuta kuin hymyillä hänen selkänsä takana. Hölmö. Kumpikin. Hymy muuttuu itkuisiin silmiin toistuvista valituksista ja käskyistä yliväsyneille aivoille ja kun äitijokatekeeainapizzaa oli tehnyt pizzaa ja siinä oli kinkkua ja jauhelihaa. Se piti syödä. MÄ EN HALUA SYÖDÄ ÄÄLIÖT. Punaista lihaa >:(

Niin. Nyt tilanne tekstiä. Isä seisoo ja puhuu puhelimessa terassilla (jonne tästä koneelta näkyy oikein hyvin) ja pitää ulko-ovea auki. Vieläpä meidän kämpän ulko-ovea. Pitää mennä valittamaan ja saamaan huutoa, kun en kestä avonaisia ovija (miten se kirjoitetaan? ovija, ovia, oveja ?)

Inhottaa olla tälläinen nariseva teini. Inhottaa ärsyyntyä kaikesta ja olla laiska. Inhottaa huutaa vanhemmille ja inhottaa kun ne huutaa minulle. Inhottaa kun pitäisi auttaa sanomalla mitä saa heittää roskiin ja mitä ei. Inhottaa kun ei tiedä itsekkään mikä on tarpeellista ja mikä ei (kaikki on tarpeetonta, mutten osaa myöntää sitä). Inhottaa olla väsynyt. Inhottaa olla tälläinen. Inhotan itseäni kaikin tavoin. Ainakin nyt.

(Ps. ystäville;
Ah shit. Emokid & Bunny. Te jotka tätä luette. Ilmeisesti luotan teihin näin
(miljoonankolmenmiljardinviidenkymmenenpilkkuviidenneliökilometrinaluekäsienvälissä)
paljon, kun annan teidän lukea tollastakin tekstiä. Se kuitenkin on aika henk.kohtasta. Kiitti että ootte olemassa ♥)