lapset maalaa maailman kauniimmin.

Ensimmäiset vieraat saapuivat eilen. Oli jotenkin turhauttava päivä. Kahvipöydässä vallitsi hiljaisuus, joka ei haitannut minua tippaakaan pyörittäessäni lusikkaa kokismukillisessani, kuin kahvissa, ulos tuijotellen. Olen vanhempien juonen kohteena heidän lähettäessään 9-vuotiaat kaksoset aina luokseni tylsyyden iskiessä. En ole silloin sillä tuulella, enkä tunne pikkuserkkujani lähes ollenkaan. Lähetän heidän aina mahdollisimman pian takaisin, joko parin afrikan tähti pelin jälkeen tai samantien, päästäkseni taas pilaamaan näköäni ruudun tuijottelulla. Otan itseäni niskasta kiinni x3 koko päivänä. Siivoamalla, raahautumalla saunaan ja suoristamalla hiukset. Poistun huoneesta vain pari kertaa lähinnä juomista hakemaan ja kuuntelen huoneeni ikkunasta väen humalaista hölötystä ja lasten ihmettelyä mitä krapula on ? En vaivaudu laittautumaan, vaikka on vieraitakin. Tahtoisin vain normaali illan.


Mutta tänään.
Tekemistä riittää herätessäni viiden tunnin yöunien jälkeen. Kymmeneksi kirkkoon kuuntelemaan papin (jonka siskoni leirillä heitti järveen) saarnaa ja sen jälkeen hommana varmistaa, että kaikki 30 vierasta saavat nassunsa täyteen kaikkea, asianmukaisilla ja puhtailla välineillä. Hoidan tiskejä parhaani mukaan, saanhan siitä hieman rahaakin, mutta seitsemän 10kk-9v mukulaa keskeyttää päänvaivani ylenpaattisilla suosionosoituksilla, halimalla tai kiskomalla mukaan, katsomaan tai tekemään. Kymmenen minuutin välein toistuvien nimeni huutojen kuuntelun jälkeen heivaan työpisteeni ja menen pelaamaan mukuloista viiden kanssa futista takapihalle. Terassillakaan ei hienosti ole ketään katsomassa, joten mikäs siinä. Muutaman sähellys ottelun jälkeen (mitä muuta voi odottaa, kun toisessa joukkueessa kaksi 9v jalkapallo harrastaja poikaa ja toisessa kaksi 6v selvästi halipulasta kärsivää tyttöä?) on kuuma ja jano, lopetamme pelaamisen ja kurkatessani terassille ovat kaikki hienosti siirtyneet seuraamaan hauskanpitoamme. Mikäpä hauskempaa, kuin lapset pelaamassa, mutta minä minihameessani heilumassa on vähän noloa.

Lapset tekivät päivästäni pirteän ja onnellisen. Normaali murehtimis ja masistelu mietintäni haihtuivat jonnekkin kauas lasten muistuttaessa miten ihanaa eläminen oikeasti onkaan. Leikkiä ja kauniita värejä ! Lasten kanssa pelaaminen, juttelu, häseltäminen ja diabolo kikkailujen opettaminen on nastaa ja ihanaa. Se saa maailman näyttämään kauniilta. Jopa itkuinen lapsi on ihana tämän pyytäessä minulta unilelun korviketta oman unohtuessa autoon saa sydämeni pumppaamaan astetta iloisemmalla sävelellä.

Huomenna lähtevät kaksi viimeistä mukulaa pois. Toivon ettei happyhappy maailmani murene heti kasaan.



Olen pirteämpi, iloisempi ja ennen kaikkea huoleton ! Tuntuu että kirjoitan värikkäämpää tekstiä. Näkyykö eroa?

----------------------------

Ja niin. Ihmeen paljon vastauksia kyselyissä.

Millainen lukija?
lukija (löydyt aarrearkustani) 7 (38%)
nimetön lukija 2 (11%)
anonyymi seuraaja 1 (5%)
'vilkaisen joskus' 8 (44%)

Ääniä tähän mennessä: 18

Mistä löysit blogin?
kerroin tästä sinulle 2 (10%)
toisen blogin kautta 10 (50%)
luit vanhaa/toista blogiani 2 (10%)
ns. vahingossa 6 (30%)

Ääniä tähän mennessä: 20