Yöllä nukun vain tunnin. Liian hermostunut nukkumaan enempää.Kello on kahdeksan, kun kävelen koskikeskukseen sisälle. Vain marketti ja jonkin sortin kahvila ovat auki. Väsyttää, joten ostan energiajuomaa. 8.50 lähtee seuraava linja-auto. Miten mä pärjään? En tahdo jäädä yksin.. Bussista nousee lisäkseni 22-vuotias tyttö, Kurn. Väläytän hymyn ja alan juttelemaan hänelle.
Järkytystä, hämmästystä ja iloa. Lisäkseni leiriläisiä on neljä, joista kolmen kanssa olemme illalla kuin vanhoja ystäviä. Nauramme ei-niin-millekkään ja jutellaan sitä sun tätä. Minusta tuntuu, että he pitävät minusta. Bussista tullut tyttö, vuotta nuorempi poika pp ja 19-vuotias taiteilija neiti vi-ve. Vi-ve tulee nukkumaan viereeni, vaikka kaikille riittäisi hyvin omat huoneetkin.
Huolet taas haihtuvat. Tuntuu onnelliselta.Toisenä päivänä on luentoja. Aamulla korikiipeilyä, jossa onnistun kasaamaan alleni 31 limukoria, kunnes ei enään keksitä keinoa saada lisää koreja ylös. Nousen seisomaan ja poseeraan kameralle nauraen. Illalla menemme pikkubussilla koululle leipomaan. Leivotaan kaikkea ja paljon. Mökin jääkaappi täyttyy erillaisista tekeleistä, joita ihmiset syövät vatsat halki. Illalla kaikille on keksitty jo lempinimet ja vi-ven kanssa keskustellaan jo avoimesti elämästämme.
Viisi askia läkeroleja ja korttipakka.
Kolmannen päivän aamuna lähdemme metsään retkelle. Yhdeksän aikoihin. Kantapäät menevät rakoille, on kuuma, mutta kaunista. Paluu ennen kahtatoista ja olemme ihan sekaisin. Kello on vasta kaksitoista ja olemme tehneet vaikka mitä? Psykologi pitää luennon ja ahdistaa hänen asiansa. Löydän itsestäni niin paljon samoja piirteitä mitä hän luettelee. Samoja ajatuksia, yhtä inhottavia. Kuin kuulisi varmistuksia ajatuksilleen. Illalla on leikkimieliset leiriolympialaiset ja ihmiset saunovat ja uivat. Haemme kokoushuoneesta ilmaistuotteita kaksi muovisäkillistä per naama. Gluteenittomia keksejä, jauhoja, leipiä, myslejä ja muroja. Monta kiloa ja laatua. Ihmiset harjoittelevat pakkaamista, jotta saisivat kaikki mahtumaan jonnekkin. Minä kun tulin täydellä laukulla...
Mihin aika menee? Vastahan kaikki alkoi?Vaihdetaan yhteystietoja ja hyvästellään toisemme. Kolme tuntia linja-automatkailua ja uupuneena kotiin. Mutsi katselee innoissaan ilmaissafkoja ja minä palaan samaan vanhaan arkeen.
Levitän tavarani lattialle, istun ulkona kun sataa ja revin kelalta kuntoutusrahoja. Leiri kävi rahanteosta. Ilmaisia safkoja ehkä 40-50 euron arvosta, ilmaiset leirisafkat, majoitus ja kaikki, ilmaista ohjelmaa ja vielä kelalta kuntoutusrahaa reilu parikymppiä per päivä. Pitääpi käydä toistekkin...
EDIT:::::: asdasdasd niin olin siis keliakialeirillä josta puhuin aijemmin
3 kommenttia:
Hmmh, tietysti voi olla niitä, joille masennus on vain 'muotioikku', mutta todellinen masennus voi vähän omastakin kokemuksesta olla todella vakava juttu. Ja kun yleensä se ei ole pelkästään masennusta, vaan mukana tulee jotain ei niin miellyttäviä sivumakuja.
Mä tosiaan luulin, että oppisin suhtautumaan äitini tyyliin suhtautua koko asiaan. Mutta en mä vieläkään kestä sen kommentteja. Vaikka mä kuinka rakastan äitiäni, niin mulla palaa jo pannu. Se vaan tekee mun elämän vielä vaikeammaksi laukomalla omia ohjeitaan, jotka ovat täysin ristiriidassa muiden antamien neuvojen kanssa. Mutta ei se oikeastaan ole sen vika, ettei ymmärrä. Tämä on vaikea asia. Turhauttavaa.
Minne menit? Meni hieman ohitse tuo : <
Mikäs se sellane :o
Tänään pääsin vasta kirjottelemaan, Suomessa kun ei ollut kunnon paikkaa kirjoittaa rauhassa - pääsin nyt kotiin editoimaan kesällä otettuja kuvia, awsh. Minä mitään lopeta, ainakaan vähään aikaan : >
Lähetä kommentti