Kun viikonloppu meni mieli maassa ja maan alla, olin tänään kuin naurunappeja popsinut. Hymyilin, nauroin, kuuntelin, heitin huonoa läppää, iloitsin ja elin. Nautin ihmisten seurasta ja iloitsin jopa hapesta, jota sain keuhkoihini imeä. Tosin vain sen ajan, kun oleilin kodin ulkopuolella, koulussa ja kaupungissa. Kotona kaikki masentaa ja ärsyttää. Samat vanhat kammot. Äänet ja hajut. Siskon television katsominen saa kyyneleet silmiini hermostuksissani. Mihinkään ei voi kotona paeta ääniä, koska missään ei ole hiljaista. Televisio, astianpesukoneen tyhjäys, mässytys.. Tarvitsisin äänieristetyn huoneen, koska äänet tuntuvat oikeasti tuhoavan aivokudoksiani. Lopulta en voi kuin peittää muut äänet musiikilla, jonka ansiosta en sitten pysty keskittymään mihinkään. Ja kaikki tämä vain kotona.Terveydenhoitajalla käynti. Menin sinne vain yksinkertaisesti puhumaan, tai ainakin tarkastukseen. Mutta koska olen tyhmä ja typerä, teen puhumisesta turhaa kertomalla pelkkiä valheita. Hyödyllistä ? Teen tarjotusta avusta hyödytöntä, mutta en kai osaa puhua ihmisille, joita en tunne.
Netti kusee, pätkii koko ajan. Hyvä tuuli laskee aste asteelta enemmän ja huomenna se on kokonaan poissa. Aamu alkaa ruuanlaitolla. Perkele.
2 kommenttia:
Hyvä että sinulla oli kuitenkin välillä hyvä olla :< <3
Kotona on aina se kaikki sama mitä ahdistuksissaan näkee, niin ei ihmekkään että siellä se olo vain pahenee.
Kiitos paljon kommentistasi.
Tuossa reunassa olevassa kuvauksessa on paljon minua, jotenkin hämmentävää, vaikka.. niin. Minä nyt hämmennyn muutenkin kaikesta.
Lähetä kommentti