come feed the rain.

Olo tuntuu sillä omalla tavallaan ahdistavalta ja huteralta, kun ikkunan näkymä on yhtä pimeyttä ja sadetta. Suorastaan kamalaa. Automatkalla radiosta soi Potesin- Carnival of rust. ..Come feed the rain.. Aamiaispuuroni pyrkii ulos pelkästä inhosta seistessäni sateenvarjon suojassa pysäkillä. En edes tunnista tuttuja ihmisiä vieressäni siinä pimeydessä ja kävelen tyhmänä parin metrin päähän seisomaan.

Aamu kirkastuu, synkkyys jatkuu. Ensimmäisten tuntien aikana harjoitellaan pistämään lihakseen, jossa onnistun pistäjänä, olen fail pistettävänä. Tahdon olla pistettävänä ja ottaa pistoksen kuten muutkin, mutta kun ystävä alkaa hihhuloida sen pirun pitkän lihaneulan kanssa, vetäydyn tilanteesta jälleen, kyyneleet silmissä. Olen kuitenkin mielummin tajunnan tälläpuolen khitochh. Ruuanvalmistuksessa ruokaa diabeetikolle -> täysjyväriisiä&lohta med salaatti ja hedelmäsalaatti. Kalaan en koske, kun ei ole opetettukaan. Tankkaan hedelmäsalaatilla, toivottavasti toisten nähden >:-). Tämänkin aineen viimeiset tunnin done. Lopuksi vielä jakson viimeinen koe, joka suoritetaan ryhmissä ikävä kyllä, sillä vaikka kaikki ovat motivoituneita kysymysten ratkomisen suhteen, ei asioiden selitys ja ymmärrys oikein pelaa kaikkien välillä.

Ajattelin henkästä syvään ja yrittää ottaa lunkisti tällä viikolla. Eilen saadessani ensimmäisen tekstarin koko viikonloppuna, jossa oli pyyntö lapsia kaitseamaan kolmeksi tunniksi keskiviikko illaksi, päätänkin pyyhkiä 'tottahan toki' fiiliksen pois ja laiskuuttani huijata olevani muka kiireinen. En minä mitään kiireinen ole. Ihan laiska vaan. Nyt kun ei ole kokeita, eikä kohta tehtäviäkään (olen tässä venyttänyt illan hommaa :--D), ajattelin käydä viimeiset kolme koulupäivää lepposasti läpi huoletta ja sitten alkaakin työssäoppiminen. Joka ei sitten tulekkaan olemaan helppo juttu dementiamammoineen.