Ensimmäinen kunnon vapaapäivä kahteen viikkoon. Nukuin lähes 12 tuntia, kun olin väsynyt putkesta - perjantain iltavuoro, lauantain aamuvuoro ja ilta kaupungilla. Kävin Simban kanssa katsomassa New moonin, joka oli yllättävän hyvä kaikkine oivalluksineen, kuinka kuvata niin nopeasti juoksevia myyttejä, ettei niitä oikeasti ihmissilmät voi nähdä, ja kuinka Bella näkee harhoja. Ei mennyt taas niinkuin kirjassa, ja oli täynnä kliseitä, joiden aikana fanitytöt huokailevat ja joilla kerätään fanitus pisteitä. Susien ja vampyyrien pitäisi omata yliluonnollinen kuulo, mutta kaikki keskustelut elokuvassa käytiin naamat kiinni toisissaan x__x. Mutta romanttiseksi leffaksi, hyvin tehty. (ja Alice on loisto ja Jasper ihanin!)
Töihin jäi yksi mummo kuolemaan. Hän on varmasti nyt jo paremmassa paikassa. Koskaan ennen, ei ole kukaan ihminen, jonka olen jollain tavalla tiennyt/tuntenut/jne. kuollut. Paitsi naapurinpoika kuoli nelosluokkalaisena leikeissään hirttäytyen ja joskus, silloin vuotta vanhempi kasiluokkalainen imppasi itseltään hengen, mutta en minä niitä silloin ajatellut. Tätä on helpompi kutsua ensimmäiseksi kokemukseksi kuolemasta ja tuntui hyvältä surra tervettä surua aamun ensimmäisten tuntien aikana. Eihän se ole mikään iso juttu, ainakaan vanhainkodissa, mutta ajatus, että joku kuolee, pääsee pois tästä maailmasta, on aika ajattelemisen arvoinen.
Taidan viedä huomenna kynttilän.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Vie kynttilä.
Minä ainakin haluaisi.
Itse kun olen niin kuoleman lähellä aina elänyt niin on mielenkiintoista tietää mitä muut siitä ajattelevat kun kohtaavat sen ensikerran näin vanhalla iällä.
Töissäkin minun aikanani paremmille maille on lähtenyt jo kaksi ja en voi muutakuin iloita heidän puolestaan, niin paljon kun he joutuivat kärsimään.
Death is beauty queen.
Kynttilän vieminen on kaunis ele : )
Hitsit, miunki pitäs mennä katsomaan se Uusikuu joskus.
Äh, minä en edes taida uskaltaa mennä katsomaan koko Uusikuuta, kun tulin niin vihaiseksi jo Houkutuksen filmatisoinnista :\
Voi, tämä postaus sai minut ajattelemaan omia isovanhempiani, ja sitä, kuinka onnekas olen kun he kaikki ovat vielä luonani. Ja silti minä käyn heidän luonaan niin harvoin :\
Mitään et oo menettäny :'D
Lähetä kommentti