dipid

Viimeinen aamuvuoro töissä. Vanhuksilla on pikkujoulut ja ruokasali on täynnä kuorolaulajia, omaisia ja vanhusten ympärillä häärääviä hoitajia. Minä olen tonttu, jaan kaikille suklaata. Yksi hoitajista vittuilee minulle, voi anteeksi että me opiskelijat aina tungetaan teidän työpaikoille. Enään yksi yövuoro ja sitten 8 viikon urakka on kokolailla finito.

Mutten halua kouluun. En halua raahautua pimeässä joulukuussa linkkuasemalle nuokkumaan pakkasessa. Enkä halua istua luokassa parinkymmenen kanssatoverin kanssa kuuntelemassa niinkin turhia aineita kuin äidinkieltä ja matematiikkaa.. Valinnaisista puhumattakaan. En halua että ihmiset näkevät minut ja että heillä on mitään mielipidettä minusta tai minun tekemisistäni. Motivaatio raahautumiseen on aika alhanen, mutta onneksi olen tottunut käymään koulussa/töissä mielialasta riippumatta. Ja juu, joka aamuiset seronil annokset vaikuttavat, ja psykiatri käytti hyvää sanaa kuvaamaan olotilaani. Tasaisempi. Niin helvetin tasainen ettei millään oo rajaa. + pystyn lukemaan kirjoja, jos en ole niin karmean väsynyt enkä ärsyynny kaikesta. Eli menee siis helvetin paljon paremmin, vaikkei siltikään hyvin.

tyhmyys iskee väärään aikaan.

Tietenkin minä teen kaikki mahdolliset virheet näytön alkaessa. Jaan lääkkeet väärin, unohdan asioita ja nukun pommiin. Työnteko maistuu puulta ja tuntuu että voisin nukkua 24/7. Yay.

Näyttöä tehdessä muistuu tavoitteeni, jonka itselleni lupasin ennen työharjoittelun alkamista. Koita jaksaa läpi. Päästä läpi. Ei minun tarvitse saada parasta arvosanaa, kunhan saan suoritettua koko harjoittelun. Mutta kuitenkin kun kysyn, minkä tasoista työskentelyni on, masentaa kuulla sen olevan tyydyttävästä hyvään.

En ikinä uskonut ymmärtäväni, kuinka jotkut ihmiset kuvittelevat jonkin sortin 'salaliittoteorioita', ja on hieman epäuskoinen olo, kun 'terapiassa' (mitälie onkaan) tajusin uskovani itsekkin yhteen. Tai no jos sitä voi miksikään teoriaksi kutsua. Tottahan se mielestäni on. (ei sillä väliä mikä)

uusi kokemus ja uusikuu.

Ensimmäinen kunnon vapaapäivä kahteen viikkoon. Nukuin lähes 12 tuntia, kun olin väsynyt putkesta - perjantain iltavuoro, lauantain aamuvuoro ja ilta kaupungilla. Kävin Simban kanssa katsomassa New moonin, joka oli yllättävän hyvä kaikkine oivalluksineen, kuinka kuvata niin nopeasti juoksevia myyttejä, ettei niitä oikeasti ihmissilmät voi nähdä, ja kuinka Bella näkee harhoja. Ei mennyt taas niinkuin kirjassa, ja oli täynnä kliseitä, joiden aikana fanitytöt huokailevat ja joilla kerätään fanitus pisteitä. Susien ja vampyyrien pitäisi omata yliluonnollinen kuulo, mutta kaikki keskustelut elokuvassa käytiin naamat kiinni toisissaan x__x. Mutta romanttiseksi leffaksi, hyvin tehty. (ja Alice on loisto ja Jasper ihanin!)

Töihin jäi yksi mummo kuolemaan. Hän on varmasti nyt jo paremmassa paikassa. Koskaan ennen, ei ole kukaan ihminen, jonka olen jollain tavalla tiennyt/tuntenut/jne. kuollut. Paitsi naapurinpoika kuoli nelosluokkalaisena leikeissään hirttäytyen ja joskus, silloin vuotta vanhempi kasiluokkalainen imppasi itseltään hengen, mutta en minä niitä silloin ajatellut. Tätä on helpompi kutsua ensimmäiseksi kokemukseksi kuolemasta ja tuntui hyvältä surra tervettä surua aamun ensimmäisten tuntien aikana. Eihän se ole mikään iso juttu, ainakaan vanhainkodissa, mutta ajatus, että joku kuolee, pääsee pois tästä maailmasta, on aika ajattelemisen arvoinen.

Taidan viedä huomenna kynttilän.

weirdou.

Me leivottiin Hanna-tädin kakkuja ja vanhukset saivat influenssa rokotteet. Minulla oli hauskaa. Ohjaaja kertoi kuinka minua oli arvioinut ja ilmeisesti olen pärjännyt ihan hyvin, vaikka unohdan työt puolitiehen ja vanhukset vaistoavat epävarmuuteni yrittäessäni pestä heitä suihkussa. Ei mitään suurempia virheitä ja kaikkea oppii kun on ollut alalla pidempään, mutta inhottaa kun sählään töissä samaan tapaan kuin kotona ja tehdessäni aamutoimia demejen kanssa unohdan joko a. viikata sängyn, b. likaiset vaatteet pesuhuoneeseen tai c. antaa hampaat. Kotona kylläkin unohdan kaikessa jotain, mutta täälläpä ei ole kukaan vanhempia merkittävämpi persoona arvostelemassa.

Ketään ei ole kotona, enkä tiedä miten päin olla. Rakastan rauhaa ja hiljaisuutta (taas), mutta kun ei ole ketään, ketä vältellä, niin mitä minä sitten teen? Huvittavaa tajuta miten paljon vaivaan päätäni saadakseni omaa rauhaa ja ollessani yksin saatan mennä herkästi.. sekaisin. Pientä paniikin poikasta, ei se mitään. Kohta vanhemmat tulevat kuntosalilta ja jotain.. Perhana kun tuntuu etten tiedä itsestäni yhtään mitään.

Ulkona satoi. Join sadepäivän ilo :a ja vaihdoin märät sukat kuiviin. Tuntuu ettei koko syksynä ole kunnolla satanut, tai sitten en muista ensimmäistäkään sateista päivää, jona olisin käynyt töissä. Tavallaan tykkään.

aamulla odotetaan iltaa ja illalla aamua.

Uusi talvitakki, uusi ripsiväri. Sokokselta ei kuulu puhelua takin saapumisesta joten uskaltaudun kysymään olisiko takki mahdollisesti saapunut, hyvällä menestyksellä. Takki on lämmin, ihan ok tyylitään vaikkakin liian iso. Sovittelen laiskasti kahta paria kenkiä, joita en uskalla ostaa koska ne eivät tue nilkkoja n. ollenkaan. Käyn sairaalalla enkä enään itke oranssissa tuolissa.

Lääkkeet vaikuttavat, pystyn uppoutumaan paremmin kirjoihin. Työssäoppiminen lähenee loppuaan ja kaapin pohjalta kaivettu suosikin mukana tullut kalenteri on täynnä vaaleanpunaisella stabilolla merkattuja menoja. Töissä on pitkiä päiviä ja vapaapäivät vietän sairaalalla. Väsyn. Mutustan pari askia läkeroleja ja elän tunti kerrallaan.

aina eka kerta.

Unta ei kertynyt paljoa, kun porukat vieraineen kukkuivat yli puolenyön vieden minulta yöunet ja herätyskello ilmoitti töiden lähestyvän kello viiden aikaan. Töissä, sitä samaa kuin aina, (jee?). Kotona, sitä samaa kuin aina, (.....).

Bongasin kymmenisen minuuttia sitten ohjelmalehdestä elokuvan 'Aina eka kerta' ja satuin poikkeuksellisesti lukemaan mikä on leffan idea. Ah ihanuutta, kyseessä on elokuva, jonka ideaan rakastuin vuosia sitten nähdessäni tuon leffan jossain. Siitä on oikeasti varmaan 4-5 vuotta kun tuon leffan näin, eikä tullut painettua mieleen elokuvan nimeä. Mutta nyt näen sen taas.

Enpä yleensä innostu minkään sortin elokuvista näin kovasti. Mutta kun minuun on tehnyt suuremman luokan vaikutuksen aikoinaan ainakin kaksi elokuvaa. Tuo Aina eka kerta ja sitten Sininen laguuni, jotka kummatkin olen pienempänä nähnyt ja joiden ideoita olen miettinyt pitkään ja hartaasti. Eivät ehkä tasoltaan mitään huippuluokan elokuvia, mutta eiväthän ne parhaat olekkaan. :--).


lyhyesti: Aina eka kerta, on romanttinen elokuva, joka kertoo naistenmiehestä, jonka elämänsuunta muuttuu tämän rakastuessa naiseen, joka unohtaa jokaisena aamuna herätessään edellisen päivänsä, onnettomuudesta johtuvan muistihäiriön takia. Naistenmies Henry Roth (Adam Sandler) esittelee itsensä jok ikinen aamu Lucy Whitmorelle (Drew Barrymore) joka sitten kerta toisensa jälkeen ihastuu mieheen uudestaan, koskaan tätä seuraavana päivänä muistamatta.

Loppukohtaus minulle jäi parhaiten mieleen. (♥) KATSOKAA n____n! Minä aijon ottaa kaiken ilon irti elokuvasta, sulkea valot, laittaa äänet kovalle ja juoda vaikka kaakaota ! Varsinkin kun siskokaan ei ole kotona ja saan olla hiljaisuudessa yksin. Vitut tästä tänään tulee olemaan hyvä ilta.. (huomenna morkkis yay)

no time to sleep.

Ensimmäinen - ja viimeinen - vapaapäivä tällä viikolla ja sain herätä seitsemältä päästäkseni kuluttamaan sen sairaalalla. Vaihteeksi. Tunnen itseni maailman huonoimmaksi ihmiseksi, kun ärsyynnyn taas pikkuasioista. Automatkalla kärsin suorastaan fyysistä pahaa oloa, kun joudun kuuntelemaan kuinka isä maiskuttelee kurkkupastillia äänekkäästi. Masentaa, kuinka pieni asia saa minut huomauttamaan asiasta isukille, seurauksella että kerään henkisiä iskuja isän valittaessa loppumatkan kuinka minusta kaikki on väärin ja kyselemällä olenko yhtä sulkeutunut töissä ja polilla. Ja maiskutus tietenkin jatkui entistä pahempana.

Nimeän omahoitajani Lessaksi. noniiin. Lessa kyselee samoja, aina yhtä vaikeita kysymyksiä joihin en enään yritä vastata väkisin. Puhuminen tuntuu vaikealta ja puuduttavalta eikä Lessa tunnu sellaiselta jolle voisin ruikuttaa kuinka kaikki on perseestä jiiiännneeee... Saan kotitehtäväksi löytää itsestäni asiat joista pidän *hmmm..* ja voin kertoa, että jos lista syntyy, se on lyhyt. Isä tulee heittämään kaupungille, vie auton huoltoon ja saa vaihtoon auton, jota hän kutsuu romuksi.

Löysin itselleni talvitakin(!!) ja itsestäni pienen nirsonpoikaisen, enkä tyytynyt valkoiseen vaihtoehtoon, vaan pistin myyjän tilaamaan saman takin viimeisen ruskean kappaleen toisesta kaupungista. Ei ehkä takki täysin minun makuun, mutta se on lämmin. Most important thing. Takaisin sairaalalle, kahvioon hörppäämään 80 sentin tee, sisätauti polille tarkastukseen. Lääkäri (nainen) on masentava. Maalailee piruja seinälle ja kohtelee kuin liukuhihna tavaraa. Potilas sisään -> plaaplaaplaa -> potilas ulos.

Sisko on raahannut eteisen tyhjäksi tavaroista, sohvasta ja matoista ja repinyt talon peilit riviin nojaamaan seinään. Harjoittelee tanssi koreografiaa ystävänsä kanssa. Kummit tulevat kylään parin tunnin päästä. Pitää ehkä käydä näyttämässä naamaa, mutta ei sen kummempaa. En ole tainnut koskaan edes puhua heille. He eivät pahemmin perusta lapsista, olivat ne minkä ikäisiä tahansa. Fine by me.

kylmään kaupunkiin.

Viikonloppu meni... viikonloppumaisesti. Isänpäivän kunniaksi otin itseäni niskasta kiinni ja yritin isän iloksi viettää laatuaikaa perheen kesken. Kaivoin parisenkymmentä vuotta vanhan monopolin vaatekaapin pohjalta ja levitin sen seteleineen keittiön pöydälle. Ehkä tämä olisi hyvä tapa viettää hetki yhteistä aikaa meidän perheessä? Ei tarvitse puhua, vaan keskittyä noppien heittoon ja peliin. Isä kiroaa kun ei saa ostettua tontin tonttia ja lopulta häviää koko pelin. Hän on vähän huono häviäjä. Ja minä kai olen perinyt sen puolen häneltä.


Koulua.

Olen nukkunut viime öinä levottomasti. Herännyt parin tunnin välein ja ollut herätessä entistä väsyneempi. Saan kuitenkin joka aamu kerta kerralta enemmän armon aikaa pysytellä sängyssä, kun motivaatio laittautua laskee päivä päivältä. Hiuksiani en laita enään ollenkaan ja kevyt ripsari riittää meikiksi. Onpa siis enemmän aikaa nukkua. Silti aamulla jäi aikaa ja mutsi päätti ajaa rinksaa ympäri kylää, ettei minun tarvitsisi kylmässä odotella linja-autoa. Niin paljoa. Samalla bussilla tulee vanhempi ystäväni, se jota en ole nähnyt kuin kesällä viimeksi. Tosin kuin olin odottanut, juttu luisti liiankin sujuvasti, en meinannut suunvuoroa saadakkaan. Pitäisi muistaa miten helppo hänen kanssaan on puhua (suom. kuunnella).

Kävelen luokalle. Blondin hymylle ei voi olla hymyilemättä. Voin melkein tuntea kuinka sisälläni herää riemun poikanen, kun saan kuunnella ystävien puhetta. Vertailla kokemuksia. Joskus heittää kuivaa huumoria väliin. Parin tunnin päästä silti helppo istua hiljaa ja kuunnella opettajaa, mitään puheesta muistamatta.

Blondi: 'Mulla on nälkä'.
Minä: *hymy* 'Tuota en ole kuullutkaan aikoihin'.

Niin tuttua. Olihan heitä ikävä.

7 tunnustusta.

Girlygirl pisti pahan ja laittoi minut kertomaan seitsemän tunnustusta (kiitos siitä). Hieman miettimistä ja päänvaivaa, mutta olen otettu :--) Elikkäs:::::


Eteenpäin menee: telina, Negai, Lady McHelin, noice, Liskokuningatar (jotain kirjoitettavaa sinullekkin), Elefantti Anttu ja tietyski takaisin Girlygirl.

Palkinnon saaneen täytyy tehdä seuraavat 7 kohtaa:
1. Kiitä sitä, jolta sait tunnustuksen.
2. Kopioi kuva ja liitä blogiisi.
3. Laita linkki keneltä sait tunnustuksen.
4. Kerro seitsemän asiaa itsestäsi, mitä muut eivät vielä tiedä.
5. Anna tunnustus seitsemälle. Linkitä nämä blogissasi. Kerro näille seitsemälle tunnustuksesta.

Tässä seitsemän asiaa, joita kaikki eivät tiedä:
1. Rakastan kirjoja. Tarinoihin uppoutumista, hiljaisuutta ja rauhaa. Fantasiaa ja taitavia kirjailijoita. Musiikki taas ei ole minun juttuni.

2. Olin ensimmäistä kertaa humalassa juuri täytettyäni 15.. Erittäin humalassa. Koko seuraavan päivän kestänyt krapula, sammuminen ja iki-inho lonkeroa (ja mitä tahansa mikä maistuu greipille) kohtaan.

3. Olin ensimmäistä kertaa sängyssä juuri täytettyäni 14.. Erittäin surkeassa 'suhteessa' joka muuttui sitten erittäin surkeaksi 'seksisuhteeksi'. Surkeaa.

4. faktoja: vielä 16, opiskelen lähihoitajaksi toista vuotta. superkäkkärä luonnonkihara. Ruskeat silmät. Kaksivuotta nuorempi pikkusisko. Ei lemmikkejä. (iki)Sinkku. Miljoona allergiaa ja keliakia.

5. Olen aina ollut laiska liikkumaan. Urheilu harrastus kokeilut ovat kestäneet enintään vuoden, lenkkeilemään en itseäni saa enkä kyllä tekemään mitään muutakaan. Vapaa-aika kuluu tietokoneella istumisessa, lukemisessa ja bb: tuijottamisessa.

6. Kotona oleminen rassaa erittäin paljon, jos en saa olla yksin, mutta en jaksa tehdä mitään muutakaan. En osaa jutella vanhemmilleni, eivätkä he koskaan puhu minulle mitään 'järkevää'.

7. Syömis sähläilyä, -itkua ja -häiriöilyä. Pikkulääkitys, joka ei vielä edes tehoa. Sairaalalla ravaamista ja laihdutusta (yritystä).


Osasimpa taas löytää positiiviset asiat -.-''
___

Kiitos Girlygirl. En olisi jaksanutkaan keksiä mitään kirjoitettavaa :--D

misguided ghosts..

..I'm going away for a while
But I'll be back, don't try and follow me
'Cause I'll return as soon as possible
See I'm trying to find my place
But it might not be here where I feel safe
We all learn to make mistakes...

Olen väsynyt. Käynyt sairaalassa. Minusta ei meinannut lähteä verta, kokeiltiin erillaista neulaa, tyynypinoa jalkojen alla, erillaisia käsiliikkeitä ja kaiken sen parinkymmenen minuutin rääkin jälkeen minusta saatiin kaksi putkea verta. EKG kertoo pulssinin laskeneen entisestään. Nyt se oli levossa 36. Hoitaja poistui huoneesta ilmeisesti kysymään toiselta apuja kun pulssi turhan alhainen oli, päätellen siitä että pian huoneeseen saapui toinen hoitaja sanomaan ettei tarvitse panikoida, antaa olla vaan.
Taisi olla viides verikoe ja toinen EKG tänä vuonna.
Prismalle. Hamstrataan mutsin kanssa ostoskärry täyteen tarvikkeita, joita ei pienemmistä kaupoista saa. Löydän teehyllystä Sadepäivän ilo paketin, jota ei ole ennen (kai) ollut kuin teetaivas sekoituksessa. My favourite. Isälle jättimäinen pyyhe typerällä hirvikuviolla isänpäivä lahjaksi. Löysin ystävällekkin jo lahjan jouluksi.

Apteekkiin hakemaan Seronillia reseptillä, jonka mutsi meni puhelimessa lääkäriltäni pyytämään. Kuukauden kuuri näin kokeilumielessä. Minulle?

...Well Now I'm told that this is life
And pain is just a simple compromise
So we can get what we want out of it
Would someone care to classify,
A broken heart and twisted minds
So I can find someone to rely on..

Aamu tuntui alkavan huonosti. Väsyttää tuhottomasti, kaikki on loppu, silmät on turvoksissa ja huone on kuin mikäkin jääkaappi. Ikkunasta ulos katsominen piristi, lunta. Tavallaan teki jopa mieli mennä kävelemään minimaallisessa 'hangessa'. Tavallaan. Vain aste pakkasta, ei siis mikään maailman kamalin kestettävä, mutta ilo lumen peittämän maiseman kauneudesta ei paljoa mieltä lämmittänyt, vaan se yksikin aste pureutui vaatekerrosten läpi luihin asti. hyrrr..

Töissä mieliala nousi ja päivä lopulta kului ihmeen nopeasti (vaikkakin väsyneenä). Aamulla olin taas viimeinen, joka aamun raportille saapui. En osaa vieläkään lähteä tarpeeksi ajoissa kotoa ja olen toivottoman hidas riisumaan vaatteita pukuhuoneessa. Työpäivän päätteksi sain vielä toiselta ohjaajalta kyydin kirjastolle (ei se pitkä matka olisi ollut), lainasin Marie Phillips :in - Huonosti käyttäytyvät jumalat, joka kertoo kreikkalaisista jumalista asumassa kimppakämpässä nykyajan lontoossa (fun) ja käväisin vielä kaupassa tuhlaamassa rahaa läkeroleihin ja energiajuomaan. Kävellessä kotiin puhuin ystävän kanssa puhelimessa yllättävän kauan, puoli tuntia. Kotona mieliala laski, vaikka koko talo loisti tyhjyyttään.

Huomenna kaupunkiin. Sairaalalla verikokeet ja EKG. Kaupungille epätoivoiseen talvikenkien ja -takin metsästykseen vailla motivaatiota (tietenkin kylmenevä sää uhkailee jääpuikoilla). Ja nyt huomaan että olen käyttänyt liikaa sulkeita koko tekstissä, mutta en jaksa vaivautua korjaamaan asiaa.

here we go again.

Päivät ovat olleet helpompia. Sisko on saanut ajoluvan läpäistyään mopokortti-kokeen ja mahdollisuus, että skobani tankki saataisiin tyhjäksi talveksi nousee olemattomasta kohtalaiseksi. Minähän en omalla kaksipyöräisellä ole nyt vuonna -09 vaivautunut ajamaan kuin.. 5 kertaa?
Töissä käyminen puuduttaa ja olen alkanut tekemään hitaasti edistyvää hoitosuunnitelmaa, joka tavallaan tuo vain helpotusta, kun saa vaihtelua syöttö-vessa-peti -linjaan. Ensimmäiseksi tämä asukas sai muistia mittavassa MMSE-testissä pisteiksi 12/30, joka on alhainen, varsinkin kun asukas oli vielä pari kuukautta sitten huristellut iloisesti autolla paikasta toiseen :--S. Kerrotaan että on kolmaskymmenes ensimmäinen päivä lokakuuta ja huomenna on marraskuu, kysytään välissä mikä viikonpäivä mahtaa olla ja saadaan seuraavissa kysymyksissä vastauksiksi että on kevät ja joulukuu. Right.
Yksi asukkaista syöttää 'lastaan' (vaaleanpunainen nalle/valkoinen kissa pehmolelu) kaatamalla kahvia tämän kurkusta 'alas', toinen syö sisarensa ruokia ja kolmas alkaa kaapimaan lautaseltaan ruokaa suustaan ottamilla tekohampailla.

Kuuntelen Paramoren levyjä, juon teetä saunassa ja yritän olla ajattelematta. Marraskuu-muutos on sujunut hyvin. Postissa tulee vähän väliä kirje joko sairaalasta tai kelalta. Kelakortti on hukassa ja tarvitsisin sitä. Perk..

sisälläni asuu suuri, kyltymätön vaatija.

Aamulla tuntui oudolta törmätä aamuvuoroon lähtevään isään, kun olin herännyt puoli tuntia normaalia aijemmin. 'pääsin' kävelemään (/juoksemaan) työmatkan pakkasessa. Töissä ensi kertaa uuden-toisen-ohjaajan kanssa menossa, ikäväkseni toisella osastolla kuin normaalisti. 5 tuntia kului nopeasti, oli kuitenkin aamu vessatuksineen, vaatteiden vaihtamisineen, pesuineen ja syöttämisineen. Ohjaaja on mukava, mutta ei yhtä innokas selittämään asioita kuin ensisijainen ohjaajani. Tämä ohjaaja ilmeisesti ottaa vastaan näyttöni, mutta ei paineita.

Stressiä. Ehdinkö assalle? Menikö linkku jo? Olenko oikeassa linkussa? Ehdinkö nostaa rahaa? Käymään kaupassa? Ehdinkö paikallisbussiin? Mitä perillä taas odottaa? Perus matka nupolle. Otto automaatilla jotenkin mystisesti saan tungettua sirunlukijaan visa electronini alla s-etukortin. Eli tungin ne kaksi korttia siihen automaattiin päällekkäin, ihmettelin että johan on tiukassa ja kun sain rahat käsiini alkoi seinä piippaamaan merkiksi 'ota kortti pois' ja nolona revin kortteja kaikin voimin ihmisten kävellessä selkäni ohi. Sain sentään korttini (kai) ehjinä ulos, mutten tajua vieläkään miten tyhmä pitää olla ettei osaa rahaa nostaa.

Nupolla. noh. Aika sama meininki kuin viimeksi, joten en sitten taaskaan osannut olla tarttumatta nenäliinapakettiin. Nainen puhui sellaisista asioista kuin ajatusmaailmani raastavuus, perhesuhteet ja lääkitys. x__x. Että sellaista. Tuon naisen puheille ei (onneksi) enään tarvitse mennä, vaan 'pääsen' tutustumaan johonkin sairaanhoitajaan (perjantai 13. päivä... lucky).

Isä kuskaa kotiin. Huomenna on iltavuoro ja telkkarista tulee täydelliset naiset.

*remppaa*

Uutta ulkoasua ja nimeä peliin. Itse pidän sinisyydestä, koska väri on sydäntä lähellä. Nimeksi 'no problemo !' jota on tullut elämässä hoettua aina välistä. Huono mielikuvitus, älkää antako häiritä ;--).

Kommentin poikasta pyytäisin. Eikä tarvitse olla positiivista.
♥
(edes kyselyyn olisi kiva saada vastausta)

mahdollisuuksien marraskuu.

Koska koko lokakuu oli yhtä paskaa, jota en aijo kestää enään päivääkään, marraskuun alkaminen merkitsee minulle nyt muutosta. Itsensä kasaamista. Olen ollut niin heikko.

Elämän pitää muuttua jotta se voi jatkua.