helpompaa elämää.

Sikainfluenssa rantautuu suomeen.. Iik? Ihmiset eivät kovin innokkaita piikin ottajia ilmeisesti ole, mutta onneksi täällä töissä olevat ihmiset ovat 90% kaikki juosseet terveyskeskuksen puolella rokotetta hakemassa. Torstaina tullessani töihin kysyy yksi opiskelijoista aijonko rokotetta ottaa. 'Ai mekin saadaan?' ja siinä sitten miettimään kun pitäisi saman päivän aikana ottaa. Ihmisillä on menneet pistokohdat kipeäksi ja muutamalla noussut kuumetta. Tosin, kuume nyt voi nousta rokotteesta kuin rokotteesta. Olin sitä mieltä, että voin ihan hyvin yhden sikainfluenssan sairastaa, mutta kun rokotteen pointti oli ettei vanhainkodin sisälle pääsisi tuo possuflunssa mitään kautta jylläämään, lähdin kahvitauon jälkeen kahden työntekijän kanssa piikitettäväksi kolmen muun opiskelijan pudistellessa päätään.
No joo. Nyt on pistokohta hieman turvoksissa ja vähän samaan tapaan kuin pieni mustelma, niin painaessa kipeä, josta sitten hieman masokistimaisesti otan ilon irti ja painelen olkapäätä vähän väliä. Mutsi kysyy millainen olo on peläten kuumetta ja sanoo että voin vaikka soittaa hänelle keskellä yötä, jos on niin paska olo ettei nousemaan kykene. Jaaah.. Juu ihan hyvin voin.

Edellinen postaus keräsi reippaasti kommenttia. On ne napit kiehtovia.
Aamulla puoli kymmenen aikoihin, n. 8 tunnin yöunien jälkeen nousen hakemaan siskon kannettavaa, kuten aina kun häntä ei kotona näy. Kiroten näpyttelen päähän pälkähtäviä sanoja kun kone vaatii käyttöön salasanaa, jonka se pieni ilkiö on mennyt vaihtamaan. Vien koneen takaisin laittaen johdon mahdollisimman sotkuisesti ja vaikeasti seinään. Kiukuttaa.
Tuntuu taas niin epävakaalta ja vaikealta. Koko päivä aikaa ei millekkään. Olen huono viettämään vapaapäiviä, joita töissä kuitenkin odotan. En jaksa välittää vaan nappaan sen puolikkaan Opamoxin jonka olin tyhmyyttäni nyysinyt ja alan puolilta päivin tuijottamaan Public enemiesiä tietokoneen ruudulta. Voin olla iloinen, ettei taskuun lähtenyt puolikasta enempää, sillä olo on varsin.. Rauhallinen. Ajatukset pysyvät koossa ja niitä on helppo hallita. Sivuuttaa. Kun muutaman kuukauden aikana on jokaisena päivänä päässä pyörinyt paskaa, tuntuu helpottavalta kun voi unohtaa ne ajatukset. Toisaalta tekee mieli itkeä. Miksei se ole aina niin helppoa. Edes joskus.
Elokuva loppui. Istuin hetken koneella. Sammutin koneen ja valot ja menin nukkumaan. Nukahdin n. viidessa minuutissa ja heräsin vasta viideltä. Ihanaa. Kolme tuntia tästä päivästä tuhottu :--). Opamox vaikuttaa vieläkin ja toivottavasti vaikuttaa vielä jonkin aikaa. Kunhan vain en nukahtaisi saunan lauteille.

Oh right.. Happy halloween weekend!

älä leiki nappuloilla.

Elämä tuntuu tooosi epävakaalta nykyään, kun omat mielipiteet omista teoista vaihtelevat hetkestä toiseen. Muutan suunnitelmiani ja päämääriäni koko ajan. Kärsin tehtyäni virheen, päätän korjata sen myöhemmin, huomenna, failaan entistä enemmän ja seuraavana päivänä kärsimyksen lievittyessä teen lisää virheitä ja toistan tätä päivästä toiseen. Hajottavaa.

Töissä saan pienen ilonaiheen siitä, että pääsen omalle osastolle työskentelemään. Kärsin liian usein tilanteesta mitä nyt teen?, höpötän asukkaille entistä enemmän, harmittelen kun ohjaaja lähtee taas koulutukseen jättäen minut tuntemattomien ohjattavaksi jolloin katselen sijaisten puuhia heidän ohjatessa vanhuksia väärille paikoille istumaan ja heidän unohtaessa antaa asukkaan klo 14 lääke ja unohtaessa myös asukkaan vuoteen laidan alas, jolloin löydän rouvan jalat roikottamassa vuoteen ulkopuolelta. Ohjaaja järjesti minut lääkejakoa suorittamaan. Aika nähdä montako potilasta onnistun sähläyksilläni kellistämään. Seuraanko toisen jakamista vai jaanko itse? Työntekijä ojentaa käsinelaatikkoa ja antaa täytettävät dosetit. 'Antaa mennä'. Särkylääke, nesteenpoistolääke, särkylääke, sydänlääke, unilääke, vitamiini, särkylääke.. Työntekijä ei paljoa seuraa. Katsoo kyllä paljon vierestä kun etsin hyllystä purkkia ja seuraavaa. Yritän halkaista saamarin pieniä tabletteja kahtia. Surullista, mutta vahti siirtyy vieressä olevan kahvihuoneen puolelle höpöttämään jonkin sortin koulujen joululomista siinä vaiheessa kun sisäinen paskiaiseni herää ja kädessäni on ensin Tenox purnukka ja sitten opamax purnukka, joita jakaessani sitten taskuun 'tipahtaa' yksi ensimmäistä, puolikas jälkimmäistä. Olin ehtinyt jo tuhoamaan pari lääkettä viskaamalla yhden vahingossa roskikseen kädessä olevan tyhjän lääkepaketin sijasta (tiedätte. kaksi asiaa kädessä ja toinen menee väärään paikkaan?) ja toisen tipahtaessa kaapin alle enkä vaivautunut sitä sieltä noukkimaan. Paskiainen.
Mitäpä minä niillä napeilla sitten teen? Väärinkäyttöä? Riippuu mikä lasketaan väärinkäytöksi. Noh. Toisten lääkkeiden napsiminen ei kai mitään oikeinkäyttöäkään ole, mutta olen lapsi, utelias, hieman hullu ja todella typerä. Ajattelin että ehkä/jos/joskus tulevassa tulevaisuudessa tulee tarvetta, voin kokeilla miten unilääke vaikuttaa. Ei mitään muutenvaan kokeiluja (vaikka onhan tuo sitäkin). Opamox luultavasti lentää ojaan, mutta Tenox.. Ei mitään järkeä mutta eipä jaksa kiinnostaa.

Kaikkea pitää kokeilla kerran. Ei. Ei pidä. Minä nyt vain satun haluamaan.

.-.

Työt alkavat klo 11.00, aamu alkaa 09.00. Aamutoimissani revin vielä jostain aikaa koneella istumiseen ja television huudatukseen. Ruudussa alkaa pyörimään (kai?) uudehko Green Dayn musiikki video, joka saa minut hymyilemään. Se on niin Green Dayta.

Työvuoro on normaalista poikkeava, 11.00-19.00, mutta tykkään siitä. Aamulla saa nukkua sopivan pitkään eikä illalla jää turhaa luppoaikaa. En tiedä kuinka suhtautua uusiin opiskelijoihin, pidänkö heidän tuloaan hyvänä vai vittumaisena asiana. Ei oikein huvittaisi heidän kanssa jutustella, mutta tavallaan on mukavaa, kun paikalla pyörii muutama 'vähemmän nähnyttä'. Ei tarvitse olla yksin pihalla.


Kotona. Siinä on sellainen paikka, jossa en osaa tehdä mitään kertomisen arvoista.

älä ole idiootti.

Kesän leiriltä tuttu, n. puolivuotta nuorempi poika PP alkoi eilen lähettelemään tekstiviestejä Helsingistä, minne minunkin piti mennä. Miten hienot hotelli huoneet heillä oli, kuinka olivat leiponeet pöydät koreikisi. Vastaan kaikkeen tapojeni mukaisesti. Lyhyesti (well.. en ole tekstiviesti ihmisiä). Illalla tekisi mieli heittää kännykkä seinään, kun ruutuun aukeaa viesti 'Tarttisin ny sut lähellein'. Oh no, onko tämä joku jekku? Miksi kukaan tekstaa tuollaista t_t.. vastaan jotain huvittuneisuutta kuvaavaa. Lyhyesti.

Valvon minulle epätyypillisen pitkään kirjaa lukien. Nukun minulle epätyypillisen pitkään, puoli yhteen.

Tästä päivästä on pakko tulla parempi kuin eilisestä.

juhlien lokakuu.

Sain raahattua itseni kaupunkiin, vaikkakin reissun väliin jättö oli taas lähellä, kun elokuvan päättymisaika oli ikävästi juuri sellainen, etten bussiin olisi kerennyt. Motivaatio lähtöön putosi rankasti kun tuon tosiasian tajusin. Pääsin kuitenkin lähtemään, kun mutsi lupautui hakemaan minut kaupungilta kotiin. Kaupungilla olo kuitenkin tuli olemaan hermoja säästävämpi vaihtoehto, kun kotona olisi ollut kälättämässä 7 pari vuotta nuorempaa synttäreitä juhlivaa tyttöä.

Alle kahdessa tunnissa juoksin ympäri kaupunkia ostamassa houkutus -saagan uusimman osan, typerästi suomennetun Aamunkoin, jonka mukana sain koomisen I ♥ Bella pinssin (I ♥ Edwardit olivat loppuneet hetkessä. 'voi nyyh'), Anttilassa ostamassa halpoja elokuvalippuja, joiden totesin käyvän vain ma-to näytöksiin, Kirjastossa palauttamassa 3 kirjaa, joiden jälkeen sovin Emokidin kanssa tapaamispaikaksi Kuuomenan, josta ostin tälle myöhäiseksi syntymäpäivälahjaksi mustan venytyskorun. Etsittiin lahjoja. Hän ystävälleen minä siskolle. Hän löysi minä en. Supermarketista juotavaa ja syötävää leffaan ja viikonlopulle, hetki kauppakeskuksessa lapsia hypyyttävien esiintyjien seuraamista ja sitten siirryin finnkinolle ostamaan kalliin elokuvalipun (kun ei ne anttilasta ostetut käyneet >:( ) kun Emokid suuntasi kotiin päin.
Elokuva, Julie&Julia oli minusta hauska, hömppä ja selkeästi vanhempaa yleisöä keräävä. Taisin olla ainoa alta 25 v katsoja, muiden ollessa lähinnä keski-ikäisiä naisia (opettajanikin sieltä bongasin!!). Juoni tempaisi mukaansa. Kokkausta ja kahden erillaisen ihmisen elämien yhtäläisyyksiä. Bon apetit!

Siskolle jää ystävä yöksi. Minä siirryn nukkumaan vierashuoneeseen. Tuskaa. Nukahtaminen viivästyy viereisestä huoneesta kuuluvan vanhempien kuorsauskuoron takia ja aamulla herään isän television katseluun. Väki lähtee kaupunkiin ja takaisin tullessa on kakkukahvien aika.


Kaikesta positiivisestakin saa väännettyä itkun.

(edit) ja niin. Tänään olisi ollut keliakia nuorten ver-tu tapahtuma, johon oli tarkoitus mennä näitä leirikavereita tapaamaan. Jätin vaihteeksi menemättä. Ja otsikko tuli siitä ajatuksesta, että tässä kuussa on niin pirusti synttäreitä x__x.

tartu naruun ja katso minne se vie.

En tahdo puhua ongelmistani vanhemmilleni, koska en osaa. Ja ne ei ymmärrä. Isä päätti taas alkaa tivaamaan käytöksestäni. 'Sä et voi ikinä tulla vastaan'. Kysyessäni mitä minun pitäisi sanoa, sanoo hän 'ei sun tarvitse sanoa mitään. Tekisit vaan mitä käsketään... ...Mitä sä aijot tehdä kun ne antaa siellä sulle ohjeet?'. Vitustako minä tiedän!! Motivaatio on nolla! Nainen sanoi, että minun ei tarvitse tässä vaiheessa pystyä mihinkään muuhun kuin edes raahautumaan paikalle kun omistan ajan, enkä tasan muuhun pystykkään.
Saan huutaa isän pois huoneesta.

Tuntuu pahalta, kun ei sekään pahaa tarkoita. Mä kysyn miksi se kiusaa mua ja se sanoo että minähän se kiusaan sitä.

Tuijotan televisiotani pimeässä huoneessa. Katson dokumentin apollo 13:sta odotellen illan Big Brotheria. Nukahdan, ja puoli yhdeltätoista (p.m) herään siskon käskiessä laittaa äänet pois televisiosta saadakseen unta. Olen märkä hiestä, vittuuntunut ohittaessani BB:n ja väsyneenä suljen television ja jatkan uniani.
Herään ennen yhtätoista (a.m). Istun koneella, teen hieman tuttavuutta wiifitin kanssa ja alan tuijottelemaan miljoona kertaa nähtyä Wall-ea. Isä tulee kotiin ja laittaa minut takanlämmitys hommiin.

Siskolla on syntymäpäivä viikonloppuna. Huomenna tulee ystävät juhlistamaan. Jos jaksan, lähden kaupunkiin elokuviin evakkoon. Jos en jaksa, jään kotiin ja yritän löytää kämpän hiljaisimman nurkan, jonne vetäytyä vaikka kirjan taikka kannettavan kanssa. Piiloon.

En ole vieläkään oppinut lähtemään sopivan aikaisin töihin. Kävelen, juoksen ja kiroan. Ehdin aamuraportille (..viimeisten joukossa..) ja ihmettelen tekopirteänä hymyillen kahta uutta työharjoittelijaa. Tuttujahan nuo ovat, samaa ylä-astetta kun joskus kävivät, mutta missään ei ollut tietoa, että toinen heistä olisi tulossa työharjoitteluun. Ei siinä mitään, tulkoon vain. Nyt meitä on sitten neljä opiskelijaa koko vanhainkodissa.

Yhdeltätoista painun pukuhuoneen kautta tien toiselle puolelle bussipysäkille. Mutsi hyppää kyytiin assalla ja eikä istu ihmeekseni viereeni. Kaupungissa etsimme siskoa varten passikuvan otto paikan, kierrämme pari vaatekauppaa joista yhdestä ostin t-paidan. Waaau. Todella käytännöllistä näin talvea ajatellen. Menemme bussiin. Istutaan hiljaa.

Alkaa tuntua pahalta. Nuoriso poli. Odotushuoneessa istuminen hävettää. Mitä mä täällä teen? Mies tulee pyytämään meidät sisään. Se tuntee äidin jo valmiiksi viimevuoden käyntien takia ja kertoo kuulleensa minusta. Ne käynnit sentään olivat siskon takia, kun minä olin vielä onnellisesti täysissä järjissä. Ei taida kulua minuuttiakaan, kun mutsi ja mieslääkäri poistuvat huoneesta pyynnöstäni ja jään kahden naislääkärin kanssa.
Pehmoiset tuolit ärsyttävät. Tulee mielenvikainen olo.
Kerron kaikesta niin hyvin kuin osaan. Kerron etten haluaisi olla siellä. Naisen kyselyt ärsyttävät, kun joudun kaivamaan kysymyksiin vastauksia. Se vaati työtä. Itken kolme nenäliinaa puhki, sovitaan jatkosta ja mökötän loppuillan for no change.

hakataan päitämme yhteen.

Olen tämän viikon syyslomalla, tosin huomenna käyn aamulla tekemässä töitä lyhyen, neljän tunnin ajan seitsemästä eteenpäin. Siskolla oli loma edellisellä viikolla, isä käy tämän viikon töissä aamuvuoroa ja mutsi on töissä aina kuten ennenkin.
Nautin siitä ajasta kun saan olla yksin. Tai no. Nauttia on väärä sana. Yksin olo on vain helpompaa. Vähemmän kestettävää. On hiljaista ja talossa voi kulkea vapaasti ilman pelkoa, että joku tulee kyselemään turhanpäiväisiä asioita.

Mä en tahdo puhua. Mä en tahdo kuulla, kuinka mutsi miettii ääneen viikonloppusuunnitelmia. Mä en halua kuulla mitään. Kuuntelen nykyään jatkuvasti musiikkia kännykän mp3:sta peittääkseni kaiken muun, siitä huolimatta etten jaksaisi musiikkia kuunnella.
Sisko tuo ystävänsä mukanaan koulusta kotiin. He katselevat elokuvaa tämän huoneessa, joten koko talon päädyssä ei saa hiljaisuutta. Luen kirjaa olohuoneessa takan lämmössä, isä tulee lisäämään puita takkaan ja alkaa juttelemaan, että kuka siskon seurana on ja mikä ongelma lämpöpumpussa oli viime yönä ollut, kun oli sisko tullut siitä valittamaan. 'En tiedä, ei kiinnosta'.
Isä ottaa kasvoilleen sen miksi-sä-teet-kaikesta-ongelman-ihan-vaan-kiusallas ilmeen ja tivaa miksi en koskaan voi puhua tai edes esittää kiinnostunutta jne jne. kun hän yrittää ystävällisesti keskustella kanssani. Ärsyttää. 'Ei vaan huvita jutella'. Ystävällistä olisi jättää minut yksin ja huomiotta. Kävellä ohi ja vältellä. Antaa tilaa ja rauhaa. Enemmän.

Mietin miten suhtaudun ihmissuhteisiin. Ihmissuhteiden solmimisessa olen erittäin passiivinen. En odota kenenkään kiinnostuvan juuri minun seurastani. En yritä tai etsi uusia tuttavuuksia. En odota että kukaan minua-tuntematon ihminen tulee koskaan minuun tutustautumaan. Enkä minä ole kiinnostunut tapaamaan uusia ihmisiä. Sellainen asia kuin seurustelusuhde, on asia jota en edes osaa havitella. En koskaan ala kaksilaikeisen vastaan tullessa miettimään, kuinka tuohonkin olisi ihana tutustua. En juhlissa jutellessani miehelle päästä ketään lähelleni. Vuoden aikana olen satunnaisissa juhlissa nauttinut (jopa) kolmen eri pojan/miehen läheisyydestä tasolla suukottelua ja nukutaan vierekkäin humalassa (näinhän tekevät muutkin), mutta missään vaiheessa en ajattele tapahtuvan sen kummempaa tulevaisuudessa oli heppu kuinka mukava tahansa. Otan varman päälle enkä tahdo kiinnostua, jos heppu vaikka ei ole kiinnostunut/on idiootti/jotain muuta. Enpä ainakaan pety.

Kun saan aikaan jonkin sortin ystävyys suhteen, tahdon lähentää sitä ja tehdä selväksi että ihminen on minulle tärkeä. Nautin ihmisen seurasta ja näytän todellisen minäni. Mutta jossain vaiheessa (ikävä kyllä) alan pitämään ystävyyttä lähes itsestään selvyytenä. En pian osaakkaan panostaa ystävyyteen enkä miettiä, miten oma käyttäytyminen siihen vaikuttaa. Ja hölmöä kyllä, mitä parempana ystävänä ihmistä pidän, sitä herkemmin ollessani masentunut ja väsynyt saatan sanoa ilkeästi ja purkaa kiukkuani, tai heittäytyä täysin apaattiseksi. Käyttäytyä kuin ihminen olisi oma siskoni, joka tuntee minut niin hyvin ettei loukkaannu, vaikka asiahan ei välttämättä näin ole.
Ja jos en panosta ystävyys-suhteisiin, herkästi annan niiden vain olla. Erästä ystävääni en ole nähnyt kuin nyt kerran kesällä. Oletan että seuraavan kerran kun näemme, ei juttu tule luistamaan entiseen tapaan. Erkaannumme. Minulle tärkeästä ihmisestä josta olen saanut paljon itseluottamusta, tulee tuntematon, jolle puhuminen on yhtä vaivalloista kuin kelle tahansa puolitutulle. Tiedän sen kokemuksesta.

tarjotaan kahvia. rangaistukseksi. kahdeksan tuntia kannussa seissyttä.

Sain tehdä töitä taas erillaisella osastolla. Siellä ei kukaan kävele avutta. Osasto, jonne päätyvät kaikista huonokuntoisimmat raukat. Kuolemaa odottavat.

Tunnistan yhden vanhuksista entisen ystäväni isoäidiksi. Tietoisuus ympäröivästä maailmasta on lähes nolla ja hän kärsii dementian aiheuttamasta pakkokävelystä, vaikka ei enään ilman apua pystykkään kävelemään. Vielä paremmassa kunnossa ollessaan hän oli toisella osastolla vain kävellyt aamusta iltaan. Vatsaa kouraisi, kun jotenkin yhdistin hänet ns. tutun tutuksi ja näin millaisessa kunnossa hän eli.
Ja vuodepesuja tehdessä sain pissaa päälleni.

Isovanhemmat kävivät kylässä. Vasta kahden tunnin kuluttua heidän saapumisestaan, poistun huoneestani ja käyn näyttäytymässä. Otan ukin antaman setelin vastaan hymyillen. Mummi istuu sängylleni kyselemään työssäoppimisesta ja kaikesta. Hän tiedustelee, että onhan minulla kaikki hyvin. Osaanko pitää itseni kunnossa. 'Mikäs tässä ollessa. Tietenkin'.
Aamun tullen olen talossa yksin. Ihastelen ikkunasta näkyvää valkeaa maata ja hörpin tölkin olutta, jota en ikinä oikeastaan ole juonut. Äkkiä kaipaan jo talvea. Saapikkaiden alla narskuvaa lunta, lumitöitä, vaatekerroksia, lumisadetta, takkatulta, valkeaa maisemaa, pakkasen tuoksua ja joulun lähenemistä. Asioita, joista en koskaan osaa nauttia, niiden tullessa ajankohtaisiksi.

vihaisia viestejä - itselleni.

Sivelen isovanhempien tuliaiseksi tuomaa helmiäisen valkoista kynsilakkaa vasempaan käteeni, välittämättä siitä, että aina pitäisi aloittaa oikeasta kädestä ja siitä, että huomenna on taas töitä, jolloin ei kynsilakkaa saa olla. Lakkaan kynnet ja unohdan toisen käden.

Tuntuu pahalta. Yritän peittää ajatukseni lukemalla kirjaa (Torey Haydenin Tiikerin lapsi). Minulla piti olla tänään töitä, mutta ohjaajalla vaihtui vuoro. Minun piti lähteä Bunnyn kanssa helsinkiin, mutta Väki alkoi tapojensa vastaisesti huolehtimaan liikaa. Helsingin yö on kuulemma liian vaarallinen. Bunny ehti jo ottaa päivän vapaaksi, joten ajattelin jos menisimme kaupunkiin. Elokuviin. Ei huono idea?

En ymmärrä itseäni. Yöllä aloin itkemään ajatellessani kaupunkiin lähtöä. Rintaa puristi. Minä kävelemässä keskellä kaupunkia, keskellä niin monia ihmisiä. Ihan kuin en ikinä olisi niin muka tehnyt! Tuntuu niin ahdistavalta, toivon että aamulla tunne olisi poissa, mutta ei. Kahdentoista aikaan ei tule lähtövalmisteluista yhtään mitään. En halua poistua kotoa. En tahdo muiden näkevän minua. En kehtaa lähteä minnekkään.

Kun tuntuu, että Väenkin läsnäolo ahdistaa.

Perun menoni. Luen kirjaa. Olen kotona. Ihmettelen itseäni. Ei. En mä mitään ihmettele. Mä en kestä itseäni.

Se on kaiken syy.

en minä tarvitse. en minä tahdo.

En millään meinaa saada tunteja täyteen. Ohjaajalla on lyhyempiä päiviä. Minä jään kotiin. Suunnittelen lisää menoja. Ohjaajalla on koulutuksia.
En pääse harjoittelemaan nostoja. Ihmiset ovat epävarmoja ikärajoista. Vakuutuksista.
Minulla ei ole enään toista ohjaajaa. Se jäi sairaslomalle monen moneksi viikoksi. Ohjaaja kyselee pomolta mitäs ohjaajan puuttumiselle tehdään ja pomo vastaa että katsotaan ja unohtaa asian ja on monta päivää pois töistä.
Keskustellaan opettajan kanssa tunti. Kuinka sekin minua pystyy arvioimaan, kun ikinä ei ole opettanut.
Paljon on kysymysmerkkiä, epävarmaa ja outoa.

Höpöttelen demeille. Hymyilen ja vastaan jatkuviin kiitoksiin sanomalla aina sen saman 'ole hyvä' ja kaadan lisää kahvia. Syötän pesen ja peittelen sänkyyn. Halaan ja juttelen. Harrastan muutaman kanssa jo jotain huumorinpoikastakin.


Keskiviikkona nupolle. AAASDDDD........
Anteeksi jokaiselle pienelle ihmiselle, jotka sitä apua oikeasti tarvitsevat kun menen hankkimaan itselleni lähetteen ja ajan. Viemään aikaa muilta. Vittu !! Tyhmä tyhmä tyhmä ! Miksi miksi miksi mä menen sinne? mita ma ajattelin? Mä en kehtaa mennä sinne.

VITTU. Niiiin turhaa! Mua kyrpii. En kehtaa mennä sinneeee! Kauhea tunne vatsanpohjassa.

'hyvää yötä ja kiitos kaikesta'

Aamulla hiippailin itselleni siskon kannettavan tämän pimeästä huoneesta. Katsoin kaikki tavanomaiset, hotmail facebook galleria blogger. Ei mitään uutta. Toisten blogien lukeminen tökkii vieläkin. Kirjan luku loppuun, juoksemalla töihin ja 9 tunnin työpäivä. Tajuan arkuuteni vieraalla osastolla heikompikuntoisien demejen seurassa ja tunnen itseni turhan hyödyttömäksi. Mietin miten aikaisemminkin työssäoppimassa on ollut samanlaista. Päiväkodissa, kun ei tuntenut lapsia ja näiden taitoja ja oli altis vedätyksille. Tullessani vanhainkodille tietämättä lainkaan missä kaikessa ja miten paljon kukakin apua tarvitsi. Oman osaston väkeen totuttua uusi osasto tuntui todella erilaiselta, vaikka työ samaa onkin.

Nyt, kotona (klo 23) avaan koneen ja olen saanut kaksi uutta lukijaa (samana päivänä !!). Yay welcome :--D.

En ole kirjoittanut nyt (taas) muutamaan päivään. Enkä varsinkaan itsestäni. Mitä minä olen tehnyt? Töitä. Tuijottanut televisiota. Kärsinyt itseinhoa ja paskaa oloa? Töissä ajatukset saa tapettua toimintaan ja toisten huomiointiin. Unohdan itseni. Kotona en muuta ajattelekkaan ja pilaan päiviäni päivä toisensa jälkeen. Töistä nyt ei paljoa kerrottavaa ole, ajatuksistani en kirjoittaa halua, enkä tee mitään mitä kehtaisin myöntää.

'opiskelija'.

'Opiskelija tekee'
'Olen opiskelijan kanssa'
'Vien tässä roskiksia.. tai siis.. opiskelija kantaa ja mä juoksen perässä'
'Opiskelijalle tehtävää'

Ensimmäinen vittumainen ihminen töissä. Oikeastaan ihan mukava välillä, mutta kun kutsutaan koko päivän opiskelijaksi, tuntuu kuin pidettäisiin alempiarvoisena. Saattaa tietenkin johtua siitä, jos hän ei vaikka nimeäni muistanut, mutta huomaa kyllä eron nimellä kutsumisen ja opiskelijaksi kutsumisen välillä.

anteeksi aiheista.

Bongaan auton ikkunasta taas sen naisen. Nainen, joka kiertää kylästä toiseen noin kahdenkymmenen, noin urheilukassin kokoisen laukun kanssa, siirtäen laukkuja kaksi kerrallaan noin kymmenen metriä eteenpäin ja hakien aina uudet kaksi ja näin siirtyen hitaasti eteenpäin matkallaan. Olen nähnyt sen jo ehkä neljä kertaa aikaisemmin eri paikoissa paikkakunnalla, kuukauden aikana. Sisko oli käynyt juttelemassa tälle.
*nainen tulee kahden kassin kanssa pinolle*
Sisko: 'Miksi sä raahaat noita kasseja?'
*nainen vilkuilee ympärilleen*
nainen: 'Mä haluan herättää huomiota'
*nainen hakee uudet kaksi kassia ja palaa*
Sisko: 'Miksi sä haluat kiinnittää huomiota?'
*nainen taas vilkuilee*
nainen: 'Mää en puhu! Te ette saaa mua puhumaan!!'
Ja jatkaa työtään.

Sillä on talo toisella paikkakunnalla. Se oli ennen opettaja. Mutta nyt se on löytänyt uuden elämäntehtävän, jonka ansiosta sen voi bongata pakkasessa nukkumassa. Kahdenkymmenen laukun kanssa.


Minulla on kädet kuivat saippuasta ja käsidesistä. Kädet rakoilla haravoinnista. Lehtien raastamisesta maasta kasoihin. Ei minusta sen enempää.


Nrj :llä mainostetaan uutta kilpailua. Etsitään suomen suurinta twilight -fania. 'Onko huoneesi seinät vuorattu näyttelijöiden julisteilla? Vai omistatko twilight tatuoinnin? Miten sinä fanitat twilightia?'. Kirjasarja, jonka takia tytöt (ja satunnaiset pojat) saavat Oh-my-Edward oireita ja tekeillä on pikavauhtia kirjaversion raiskaus elokuvia.
Ne kirjat ovat loistavia kaikessa nerokkuudessaan ja sydämeni itkee verta, kun oma henk. koht. arvostus kirjasarjaa kohtaan laskee massafanituksen ja halpojen elokuvatekeleiden takia, joissa juonta muunnellaan raa'asti!!

Mutta aiheeseen liittyen:
Sonyen linkkaama random houkutus-herjaus aiheinen galtsupäivis (link) ja kuva nyt yleisen twilight fanituksien takia n__n. Hauskaa viikonloppua.

'oot sen olonen, että soitat kohta polliissit. sellanen puhetapa'

Ensimmäiseksi. Työ.. on ihanaa. Dementoituneet vanhukset ovat ihania kaikessa sosiaalisuudessaan, - oli puhetaitoa tai ei - ja olo on mahtava, kun pääsee auttamaan ja sitä arvostetaan. Ihmiset ovat ihania, ilmapiiri on ihana. Aika kuluu nopeasti ja tulee hyödyllinen olo. Kaikenlisäksi olen jo pikkuhiljaa alkanut omatoimisemmaksi, enkä enään arastele mennä muistuttamaan mummelille kuinka lusikkaa laitetaan lautasen kautta suuhun. Ja hei. Ei ne alapesutkaan ole sen kummallisempia muihin rutiineihin nähden. Syöttämistä, saunotusta, pukemista ja verensokerin mittausta, josta vaarien varoitukseksi vain, tykkään oikein kovasti >:)

Pää on aika lievästi sanottuna sekaisin. Olen repinyt hermojani itseni kanssa, nukkunut ensimmäisen kerran (kai?) viikkoihin kunnolla (huomaa kuinka kevyttä unta on nukkunut kun kerrankin saa nukuttua), antanut huoneeni sotkeentua, lintsannut töistä ja saanut paniikissa miettiä miten poissaolostani ilmoittelen, itkenyt ja voinut silti todella hyvin. Löysin itsestäni valtavasti keskittymiskykyä ja sain katsottua kokonaisen elokuvan kotona ja vielä muistaen leffan loputtua mitä siinä tapahtui (!!). Elämä on hajottanut ja olen saanut kasailla sitä uusiksi. Työssäoppimisen aiheuttama radikaali rutiinien muutos pisti minut ihan sekaisin. Ja niin,,,,,, toisten blogeja en kykene lukemaan, joten en kommentoi, vaikka haluaisin ):

Sisko kävi Mucc :n keikalla, isä valittaa kun en jaksa selostaa mitä kaikkea töissä teen. Viikonloppu alkaa ja tahdon haravoida jos tulee edes vähän lämpöisempää u_u. Teetä ->

aamukooma osa 55317.

Isällä töissä iltavuoro:
♦ Ovia ei saa pamauttaa kiinni aamulla
♦ Ei saa kolistella
♦ Ei saa puhua liian kovaa
♦ Pitää yksinkertaisesti varjella isän unta.
Minulla töissä iltavuoro:
♦ Ihmiset huutavat aamulla toisilleen
♦ Ihmiset juoksevat ja tömistelevät
♦ Ovia, jotka äänieristäisivät edes hieman melua jätetään auki
♦ Mitään ei edes yritetä tehdä hiljaa

Tulee hieman vittuuntunut olo, kun ei muutenkaan tiedä miten päin olla näin aamuisin, jotta jaksaisi mahdollisimman hyvin töissä. Toivoisi edes pientä ajattelevaisuutta kotiväeltä, mutmut. Eilinen meni täysin koomassa. Kykenemättömänä mihinkään rakentavaan. Tekisi mieli jäädä kotiin nukkumaan, vaikka samalla odotan kahdelta alkavaa, elämäni ensimmäistä iltavuoroani, jotta tulisi oikeasti tehtyä jotain ja käytettyä niitä jopa minulle myönnettyjä aivoja ;O.

virtuaalikakkuja a'la kaamos.

Ah ai ihanaa. Siskon läsnäolon puutteesta seuraava silence, jonka ansiosta saa nukkua sikeästi, kuunnella televisiota niin kovalla kun sielu sietää ja hypätä heti aamusta tietokoneelle, ilman että häiritsee naputuksella? Näin sen pitäisi mennä ja näin sen luulin menevän, mutta kun väsyttää niin, että hyvä kun yhdeltätoista jaksaa sänkyyn raahautua ja tietenkin poikkeuksellisesti uni-ei-tule/on niin kevyttä, että vilkuilen kelloa keskiyöllä/kahdelta/neljältä/kuudelta/seitsemältä ja kärsin epätoivosta, kun sängyn päätyyn on alkanut kotiaan väsäämään hämähäkki, jonka takia joudun nousemaan _ylös_ tekemään kipittelystä lopun. Hiljaisuudessa yritän lukea kirjaa ja kulutan siskon läppäristä akun tyhjäksi, etten vain pitäisi melua ja näin viestittäisi vanhempien herkille korville olevani hereillä, kunnes 4-5 tunnin koomailun jälkeen uskaltaudun astua elävien kirjoihin.

On taas ollut niin hakkaa-päätä-seinään fiilis, mutsin kysellessä jatkuvasti jostain pipoista ja tumpuista mikä on kenenkin ja tarviiko vai ei? Istun koneella, suljen koneen, tuijotan televisiota, avaan taas tietokoneen, suljenavaansuljen, imuroin ja kuolen väsymykseen. Mitään ei voi tehdä varttia kauempaa eikä missään ole mieltä. Thank god, huomenna ei ole töitä, mutta ei sekään unensaantia edistä. Plärään läpi nettiä, terveys-sivuja, reseptejä ja facebookin aivottomia sovelluspelejä (erityisesti uutta Café Wordl'ia jossa leikin suuremman luokan kokkia joka on pa käyttäessään rahansa liian kalliisiin pöytiin q_q) ja kiskon kofeiinia termospullon teestä. Joka kylläkin meni ja loppui, eikä olo ole yhtään sen elävämpi. Pitäisi hörppiä kahvia.. Välistä hyppään sänkyyn peittojen alle, mutta ei sielläkään ole kivaa tuntea itsensä heikkokuntoiseksi pullaksi ja tadadataddadaaa! olen taas koneella. Melkein jopa mietin, olisiko ne tyroksiini arvot menneet entistä paskemmiksi, mutta ei maalata mörköjä seinille ja pistetään kaamosin piikkiin ;>.

sadepäivän ilo.

Synttärisankari 1v. kummityttöseni löytää isänsä avaamasta lahjapaketista pienen eläin -kuvakirjan ja naurahtaa samantien iloisesti. Se tykkää siitä. Tiedän että siitä tytöstä tulee joskus jotain. Se on jo nyt niin aurinkoinen, tarkkaavainen, miettivä ja kaunis. Ujostelee hetken ja sitten ollaan niin sosiaalisia ja nauravia että.. Paikalle saapuu lisää vieraita kun olemme syöneet. Enon vaimon puolelta, joten en tunne. Istun sohvan nurkassa teekuppini kanssa. Otan hupi-ilme kuvia kännykkääni Poikasen (7v. serkkutyttö) kanssa ja ihmiset kerääntyvät katsomaan youtubeen supermarketti dominoa. Pöytä on täynnä pakastekakkuja, keksejä, sipsejä ja kahvikuppeja. Kummityttö onnistuu puhaltamaan kynttilän ja ihmiset taputtavat. Nautin serkkujen seurasta, mutta kun ympärillä on lähinnä tuntematonta porukkaa, niin 'vähän' tuntuu nihkeeltä :--S. So.. Olen ihan tyytyväinen kun siirrymme autoon ja pääsen kuuntelemaan musiikkia apaattisena.

Väsymyksessä ja laiskuudessani kierien, aijon loppuillan nauttia ja lähentää rakkaussuhteitani termospulloon, tietokoneeseen ja patteriin. Sisko on poikaystävällään yötä, kun vanhemmista löytyi se jeesustelu -puoli ja yökylät ovatkin 'okei' rippikoulun jälkeen :'D. Huomenna voin huolehtia tympeämmistä asioista, kuten siivouksesta ja työssäoppimis pähkäilyistä, mutta tänään hyödynnän hiljaisuutta.

lovely grannys

'Täällä on sitten pyykkejä.. Ja täällä on lisää pyykkejä.. Ja täällä vielä pyykkihuone..'. Vaippoja, pyyhkeitä, vaatteita ja välinevarastoja. Kaksi tuntia kulunut, enkä ole nähnyt ensimmäistäkään hoivattavaa vanhusta. Työvaatteet pitää itse valkata värikkäistä vaatepinoista, joissa vaatteet eivät ole missään järjestyksessä, so.. good luck! Kahvitauon jälkeen kuitenkin pääsen näkemään kolmoskerrokseen lukitut demet. Ensimmäinen näky ei ollut kovin kaunis ja siihen liittyi demeistä heikkokuntoisin, sänky ja paljon kakkaa..

Mut hei, what everr.. Mä tykkään niistä vanhuksista ja tosta työstä !! Demet on herttasia, mukavia ja muutama on jo sellanen joita oikeesti tyk-sin. Aika kuluu siivillä ja työvuorot tietävät pitkiä aamuja ja sitä-niin-ihanaa omaa rauhaa. Ohjaajat ovat mukavia ja hei. Mikä onkaan hauskempaa, kuin kaksi papparaista saunassa heittelemässä vettä kiukaalle ja toistensa päälle, kuin pienet lapset u_u ! - Terveisiä kahden tunnin saunotuksesta. Oho! Kello on jo viisi, vaikka vasta tulin -> mission: etsi tiesi pukuhuoneelle ja kävele kolme kilometriä ylämäkeen kotiin.

Kotona.. mitään uutta.

happea yhteen henkeen haukotaan.

Kahteen asti olisin voinut mielelläni mennä hakkaamaan päätäni tiiliseinään. Väsyttää, kiukuttaa, vituttaa.. Hauskaa viimeistä koulupäivää !! ja onnea työssäoppimiseen. Viimeisen tunnin päätteeksi opettaja haluaa vielä jutustella jokaisen kanssa erikseen numerosta. Olen ensimmäinen aakkosissa = minuutin pikaselvitys ja lähtö linkulle. Bussissa istuminen tekee hyvää. Ulos ikkunasta tuijottelu. Käyn kaupungissa kaupassa, - kuten mutsin kanssa sovittiin, - ostamassa gluteenfree pikapuuroja yms. stuff mitä ei muualta kuin kaupungeista löydy ja tietenkin muita tuotteita siinä sivussa. 'Tuo nyt mitä jaksat kantaa' ja rahaa menee 26 euroa ;__;. Mutta parempi näin, niin selviän aamiaisistani seuraavat kolme viikkoa ja iltapaloistakin vähintään viikon.

Kotona taas vaihteeksi ei ketään kotona, mutta ylläriksi skootteriani ei näy pihassa !?? Ei jaksa huolestua, ehkä isä on ennen töihin lähtöä siirtänyt lämpöseen varastoon? Kuitenkin kun sisälle pääsen, ei näy kypäriäkään missään ja siskon laukku lojuu koulusta tulon jäljiltä sohvalla. Hmm.. Ei kauaa tarvitse odottaa kun sisko tulee poikaystävänsä kyydissä minun skoballani pihaan ja kiukkuisena tivaan, että millä luvalla? Ja minä olen tietenkin vain tiukkapipoinen ämmä, mutta oh right ! 'Ethän kerro porukoille? :3'.... ... . Harkitaan..

Eilen tulleista lehdistä yhdestä löytyi kiva resepti, jota sitten tänään keittelin (broikku-minestro-keitto) ja toisesta lehdestä löysin itsestäni kuvan leipomassa ViVen kanssa :--D Voihan... Mutta ei se mitään. Ei kukaan tuttu tota lehteä lue. Juhlistan viimeistä koulupäivää läkerol askilla ja laitan patterin päälle, kun joku sanomatta sanaakaan käy sen aina pois pistämässä T_T. Sisko nuoleskelee tarkoituksellisen äänekkäästi aina ollessani lähettyvillä, mutta se lähteekin kohta harkkoihin. Peace~