ajantappo.

Yöllä valvotin itseäni tyhjäpäisellä oleskelulla tietokoneella ja kirjanlukemisella kuulokkeet korvilla. Musiikki vaikeuttaa keskittymistä, pahasti, mutta vielä enemmän sitä vaikeuttaa viereisestä huoneesta kuuluva supina ja huono elokuva. Kello on puoli kaksi, tahdon nukkua.
Kun tahtoisin nukkua vaikka kolme päivää putkeen, vähintää puolille päivin, saan unta ruhtinaalliset viisi tuntia. Kello näyttää taas kahdeksaa ja toistan edellisaamun toimet. Makaan sängyssä, pyörin ja yritän venyttää kipeää selkää. Puoli kymmeneltä avaan kirjan. Tunnin päästä ovelta kuuluu 'huomenta mussukka', kun mutsi tulee ilmoittamaan, että hän isän kanssa lähtee Järvenpäähän katselemaan saunoja pihalle. Jesh ! Rauhallinen aamu part 2, vaikka mussukaksi kutsumisen olisi voinut jättää väliin, kun viereisessä huoneessa on vieraita ihmisiä kuulemassa (T___T).
Kuluu parikymmentä minuuttia, ulko-ovi kolahtaa kiinni. Sen jälkeen pamahtavat auton ovet ja siirryn huoneestani 'keittiöön' (toimii varastona) katselemaan, että auto varmasti kaartaa pois pihasta. Kuljen asuntoja erottavasta ovesta ja nautin rauhasta keittämällä kupin teetä.

Uppoudun kirjaan moneksi tunniksi. Välistä teen yhden koulutehtävän ja jatkan kirjan lukemista, vaikka kokeetkin ovat ylihuomenna. No kumpikohan kiinnostaa enemmän? Väki tulee takaisin ihan liian pian, jo kahdelta. Eikö enempää ? Ne eivät löytäneet koko paikkaa, minne olivat menossa. Siirryn pois vanhempien alta huoneeseeni ja istahdan koneelle. Ei mitään yllättävää eikä kummempaa mainittavaa, mutta ylä-aste ystäväni (jonka näin viimeksi kesäloman alkaessa) puhuu tapojensa vastaisesti minulle mesessä. Se on päässyt perille amerikkaan. Olen hetkessä innossani, sekasin ajatuksesta, että hän on niin kaukana tekemässä jotain niin upeaa. Vuosi eri maassa, eri kielellä, eri ihmisten keskellä. Yritän kysellä millaista siellä on, mutta hän vihjaa, että katso blogista. Hän on väsynyt, kello ei ole edes kahdeksaa. Aivan.. Aikaero. Oma kello näyttää jo neljää. Olen kaverilleni kateellinen. Itselläni ei riittäisi rohkeus, varmuus eikä kielitaito mihinkään lähtemiseen yksin.

Väsyttää, odotan ajan kulumista. Katson yöllä tulleet Fullmetal alchemist :it, suoristan hiukset ja poden mielitekoa pelata yatzya, joka lojuu keittiön pöydällä. Sisko meni lapsille tarkoitettuun, ilmaiseen, narun kiskonta ongintaan jossain citymarketin pihassa ja 'voitti' itselleen mini sipsipussin ja kyseisen pelin. Perinteinen yatzy, kynä, paperi ja nopat. Ei mitään aapelin netti yatzya, joka on ensinnäkin helpompaa ja toiseksi nopeampaa, vaan kunnon perinteistä pelaamista irl. Tosin mitä nyt yhtään perhettäni tunnen, he mielummin upottautuvat sohville ja katselevat hyvää ystäväänsä. Televisiota.

'oletko sä edes hengissä enään?'

Mutsi pyytää minua hieromaan niskojaan, kun olen poistumassa keittiöstä. No okkei otan niskahieronta otteen ja pyörittelen sormiani painaen. 'Ootko sä edes hengissä enään?!' se sanoo ihan yhtäkkiä. Olen jonkin aikaa että wut?! Mitä se sano? Mitä se nyt meinas? Jatkaessa hiljaa hieromista, tajuan fiksuna tyttönä sen järkyttyneen kosketustani. Jääkylmiä sormiani. Eikö se ole niitä ennen huomannut?

Olin eilen sen verran väsynyt (vaihteeks) että oletin ja toivoin nukkuvani tänään puolille päivin. Mutta ei kun ei. Ikkunasta paistaa valkoista valoa pilviseltä taivaalta ja kelloradio näyttää puolta yhdeksää punaisilla numeroillaan. Käännän kylkeä, tuijotan kattoa ja suunnittelen. Kymmenen aikoihin avaan kirjan (Torey Hayden - Aavetyttö) ja luen 'bout viisi lukua. Koitan vielä nukkua, ei tule mitään, joten annan periksi ja nousen ihmisten ilmoille.
Lucky girl, isä aikoo piristää siskoni päivää, samalla kun tahattomasti piristää minunkin päivää, ja päättää lähteä ostamaan siskolle uutta televisiota entisen rämän tilalle, jossa ei toimi kuin satunnaisesti virtakytkin. Se vie loputkin perheestämme mukanaan, joten saan n. 4h omaa, hiljaista aikaa. Tuhlattuani aikaani ensin koneella ja kirjan ääressä, saan itseni siivoamaan. Pyykit, lakanat ja pyyhkeet pesuun.. Jes. Sain jotain aikaiseksi. Samalla puhdilla hinkkaan talon kaksi vessaa puhtaiksi, josta saan moitteita, kun oli kuulemma siskon vuoro.. Hei c'moon ! Ei tarvitse äksyillä jopa siitä että siivoan.

Voisin lähteä illalla kävelylle. Tai ulos muuten vain. Kylällä on ylä-asteelta tutun tytön tuparit illalla. Ei en mä sinne voi mennä, enkä haluakkaan. Paljon ihmisiä, humalassa, katsomassa, kommentoimassa ja vittuilemassa. Ihmisiä, joita en vapaaehtoisesti ole vaivautunut näkemään yli vuoteen, ylä-asteen päätyttyä. Menen vain ulos. Kävelemään tai mitä vain. Pois kotoa. Siskolle tulee ystävä yöksi. Viereiseen huoneeseen. Huoneeseen, jonka erottaa minun huoneestani vain pätkä seinää ja kaksi verhoa. Äänieristyksen taso siis nolla ½. Joko lähden ulos, tai huudatan telkkaristani jotain elokuvaa. Jotain mikä peittää muut äänet.

Väillä tekee mieli 'laittaa elämä risaseks'. Juoda itsensä sammuksiin kadulla ja herätä yksin ja meikit levinneinä. Joutua auto-onnettomuuteen ja murtaa jalka tai käsi. Olla koulusta pois kaksi viikkoa, jonka aikana tulisi niin paljon poissaoloja, ettei työssäoppimaan pääsy tulisi onnistumaan. Tehdä mitä vain, joka muuttaisi tätä pienen elämäni rytmiä suuntaan tai toiseen.

he oppivat kuolleista.

Osaan olla tyytyväinen herätessäni 05.30. Simple, koska minä ylipäätänsä heräsin. Kännykkä on lattialla, joudun nousemaan ylttääkseni siihen. Panic at the disco :n soidessa löydän kännykästä torkkunapin ja annan itselleni kymmenen minuuttia armon aikaa. Ensimmäinen (ja samalla viimeinen) kerta tällä viikolla kun onnistun herätyskellooni heräämään.

Linkku on ajoissa. Koulussa opetus ei oikein uppoa, kun jatkan saman ruutu-numero ajantappo pelin suttaamista, opettajien puhuessa astmasta. No ei huvita paljoa kuunnella, onhan minulla muutenkin tuosta kokemusta jo valmiiksi. Tunti, välitunti, tunti, hiljaisuudessa kuluva ruokailu, tunti ja puoli tuntia aikaisemmin kaupunkiin. Kauppa, pirkan lakritsiuute napit, kassatäti. Assalla tuskallinen jano, salmiakin aiheuttama. Vatsa huutaa vettä ja armoa. Tyhjä vesipullo. Minunhan piti täyttää se. Ostan battery stripped tölkin aseman kalliista kioskista. Rahaa palaa muutenkin liikaa.
Linja-auto on täynnä ihmisiä matkalla tampereelle. Taakseni istuu 'bout kymmenen vuotiaita mukuloita, joista nuorimmaisen ääni tunkeutuu kuulokkeideni läpi, tämän huutaessa isosiskolleen, joka ilmeisesti vei tämän karkit (:<). Tyttö istuu tytön viereen, 'kuinka vanha sä oot, minne sä oot menossa, mä oon yksitoista ja me ollaan menossa tampereelle' juttelee toinen. Itse en tuon ikäisenä olisi toisia vilkaissutkaan, kiitos ala-asteen itsetunto tappamisen. Kukaan ei istu viereeni ja kaikki paikat ovat täynnä.

Muistan liian myöhään vanhainkodille soittamisen. Aattelin hakea paikkaa... ...työssäoppimis paikkaa. Terveyskeskukseen kun ei päässyt, on vanhainkoti kuulemma seuraavaksi paras vaihtoehto oppimisen kannalta. Parhaillaan samaa to :ta käyvä ystäväni vittuilee mesessä, kuinka olisin sinnekkin päässyt, jos olisin viikkoa aikaisemmin soitellut. Kiitti ei onneks vituta jo valmiiksi..

Äiti tekee makaronilaatikkoa. Sisko meni poikaystävälleen. Katson kelloa. Huvittaa. Luokkalaiset (joista en sori vaan hirveesti pidä) tai siis kai viisi heistä, ovat kai tälläkin hetkellä tutkimassa ihmisen anatomiaa ruumiinavauksessa. He ilmottautuivat sinne tänään aamulla, kun puhelimessa kerrottiin, että mahdollisuuksia päästä katsomaan on tasan tänään ja puolenvuoden päästä. 5 rohkeaa menivät, ja kyllä kiinnostaa tietää monellekko tuli traumoja ja kuinka moni saa iltapalansa kurkusta alas. Kukaan opettaja ei suositellut, olisivat mielummin kieltäneet. Minä en viitsinyt edes harkita. Kuolema ei ole tuttu aihe ja ruumiinavauksella en aiheeseen halua tutustua. Jotkut ovat olleet viikkoja sairaslomalla tuon takia.

?

En jaksa kuunnella opetusta. Ratkon jotain ihmeen numero-ruutu peliä, jonka idean kerrankin älysin. Ratkon vain, lisää ja lisää. Puhukoon opettaja sepelvaltimotaudista, mä voin lukea sen myöhemmin kirjasta (erittäin huonosti toimiva periaate). Viimeisten tuntien opettajalla on kokous, joten pääsemme tuntia aikaisemmin karkaamaan koulusta. Puolisen tuntia linja-auton lähtöön, haistatan pitkät lakritsiuute-mössö lakolleni ja menen supermarkettiin ostamaan pussin lakukissoja ja pussin salmiakkia. Kokeilen onlyssa farkkuja ja opin, että harmaat housut eivät ole minun juttuni, niiden viedessä viimeisetkin värit vaatetuksestani. Linja-autossa avaan lakukissa pussini ja luen Artemis Fowl :in toista osaa. Pysäkillä katson ikkunasta, kuinka pakolaiset istuvat ulkona t-paidoissaan ja varvas-sandaaleissaan, isona porukkana, kun minä itken lämpöisempää takkia kylmyyttä vastaan.

Kukaan ei ole kotona, voooi onnen päivää. Avaan tietokoneen, syön viimeiset lakukissat ja odotan ajan kulumista. Kello on vartin päästä kuusi, joten jos alan hyppimään tanssimatolla seitsemältä, lopetan kahdeksalta, menen saunaan, takaisin koneelle. Big Brother,( koukuttava tosi tv sarjamme, jonka olevinaan pitäisi olla jotenkin kummoisempi kuin edellisvuosien Big Brotherit,) alkaa kymmeneltä ja sen jälkeen minua ei saa enään pidettyä hereillä. Joten kulutettavaa aikaa tunti ennen seitsemää, yli tunti saunan jälkeen. Rutiiniarutiiniarutiinia. Jos ei ole tekemistä, voi tapahtua vaikka mikä, joka ei aina ole hyvä juttu. Joten tarvitsen toimintaa.

Sisko tekee koulussa minulle torkkupeiton ♥. Siitä tulee tummansininen, alla mustaa (miten tää kirjoitetaan) fleeseä, jonkin sortin koriste ompeletta ja valkoisella teksti, joka pitäisi päättää. Kivaa, mua ajatellaan, vaikken torkkupeittoja pahemmin harrastakkaan. Sisko lähti tanssiharkkoihin, Väki on töissä, minä nautin hiljaisesta talosta.

Tizian ja Tintoretto !

Nyt olisi taas aika vaihtaa kännykkään uusi herätysääni. Tätä en tee mielelläni usein, koska joka aamu samaan musiikkiin herääminen saa minut vihaamaan kyseistä kappaletta sen verran, etten voi sitä muuten kuunnella, mutta nyt on kai vähän pakko. Olen oppinut laittamaan herätyksen pois päältä unissani, ilman että herään. Kesällä leirilläkin, kännykkäni lojui lattialla, sängyn jalkopäässä ja olin onnistunut sammuttamaan herätyksen taaskaan heräämättä. Vieressä nukkunut leirituttavuus oli katsonut kuulemma hieman kierosti.. Nyt siis saan herätyskellon pois päältä uniani jatkaen, mutta ikävä kyllä en osaa laittaa sitä mukavasti torkuttamaan vaan kokonaan pois. Kuten tänäkin aamuna, jolloin sain häslättyä itseni assalle kahdessakymmenessäviidessä minuutissa.
Aamu alkaa ruuanlaitolla. Listassamme jauhelihakastike, täysjyväriisi, maitokiisseli ja raastesalaatti (kurkusta) ja Blondia (työpariani ja rakasta ystävääni) ei näy kouluun. Soittaessa ilmenee tämän nukkuneen pommiin. Laitan riisit liian aikaisin, työpiste on sottaisempi kuin ikinä ja joudun pyytämään sijaisopettajaa hämmentämään maitokiisseliäni, jotta saisin haettua sille tarjoiluasitan ilman pohjaan palamista (nolous). Iltapäivä kuluu pää pulpetissa ja välitunnit missä tahansa, mahdollisimman makaavassa asennossa. Pirteys ei ole päivän sana, enkä ole ainoa. Kenelläkään ei ole se paras mahdollinen päivä, mutta toiset sentään piristyivät ajan kuluessa. Kai.

Sama vanha bussikuski. Se leimaa bussikorttini, minä katson poispäin. Tottuneesti jätän sanomatta paikkakutani nimen, mutta joka päivä se viisi-kymmenen sekuntia kortin antamisesta sen takaisin saamiseen tuntuvat yhtä epämukavilta. Äiti on kotona, se on tehnyt ruokaa ja pitänyt ulko-ovia auki. Siskokin on kotona med kihlattu. Joudun kuuntelemaan kinaa karkkipussista.
Sain eilen kirjan luettua loppuun, mitään ei siinä tapahtunut. Turha kirja, joka sisälsi 2-5 sivua tietoa jokaisesta puhutusta ristiinnaulitsemis aiheisesta taulusta, joita oli 34 kappaletta, + muut taide historiat kaupan päälle. Nyt tiedän tusinan eri taiteilijan nimet.

sugar in the morning.

Erittäin turha ja mihinkään liittymätön otsikko on lainaus parhaillaan lukemastani kirjasta. Bjorn Sortland - Silmätyksin, jonka kuvittelin tarinan idean osalta hyväksi, mutta joka osoittautui pelkäksi uskonnollisen taiteen jankkaamiseksi. Luen eteenpäin, odottaen jotain traagista tapahtuvan, päähenkilö tytön pitäisi tässä pikkuhiljaa sokeutua ja taidehömppä pojan tähän tyttöön rakastua joten toimintaa !

Vasemmassa kädessä, lukee mustalla kirjoitettuja sanoja. Luiden nimiä luiden kohdalla, suomeksi ja latinaksi, anatomian luutenttiä varten. Koulussa jo viides päivä putkeen, kun hoetaan verenpaineesta. Päästään katsomaan oikein videoa. Kun vihdoin onnistun soittamaan terveyskeskukseen ja selittämään asiani, 'hei olen toisen vuoden lähihoitaja opiskelija ja työssäoppimispaikasta pitäisi jutella' ilmoitetaan hyvin ystävällisesti ja ymmärtäväisesti paikkojen olevan täyteen buukattu, joten etsippä hyvä lapsi vaikka vanhainkodista tai palvelutalosta. Kaikkien muiden saadessa työssäoppimispaikkansa koululta suoraan, joudun minä soittelemaan paikkoja läpi, vain koska kyseinen paikkakunta ei kuulu seutuun. Mutta miksi elämän pitäisikään olla helppoa, kun ei parin puhelun pitäisi olla niin ylitsepääsemätön paha.

Koulun piinasta poistumme jo suureksi iloksi yhden jälkeen, skippaamalla koulun syksyn avajaiset, joka olevinaan olisi pakollinenkin tapahtuma. Yritän ilmeisesti rääkätä itseäni ja helpottaa lompakkoani, joten en osta koulun jälkeen kaupasta sitä lähes päivittäistä läkerol askia ja näin säästän muutamia euroja viikossa, aikomuksena lopettaa moinen turhuus kokonaan. Ensin läkerolit, sitten pikkuhiljaa light kolajuomat ja sitten loput hiilihappolitkut. Makeutusaineita ja hampaiden liuottajia ja ennenkaikkea liian kalliita asioita minun tuloillani, joten pitää yrittää olla ilman. Päivän toinen päätös on raahautua pois netistä ja siirtyä hyppimään tanssimatolla. Koomisen näköistä puuhaa, joka muuttuu aina vain raskaammaksi kehittyessäni paremmaksi ja nopeammaksi. Kuvasin mielenkiinnosta kännykkäni kameralla tätä 'jalkatyöskentelyäni' ja vaikka itseäni siinä katselin, oli se aika hullun näköistä.

Pistän kai aika korkeat odotukset itselleni näin heti syksystä. Yritän saada itseni harrastamaan liikuntaan, jättämään pois epäterveelliset makeuttajat ja vähentää ruudun tuijotusta. Elämänään päinvastoin kuin elin koko kesän.

verenpainetta.

Keikun koulun käytävillä mahdollisimman epämiellyttävän näköisenä. 25 minuuttia ennen bussin lähtöä herääminen, ei jättänyt aikaa huolellisempaan laittautumiseen. Kännykän herättäessä tuntia aikaisemmin, teen sen saman vitun virheen ja painan punaisesta luurista herätyksen pois, kun olevinaan laitan torkkunapin päälle.
Ruuanlaitossa teemme liikaa ruokaa, jota sitten pistetään pakkaseen edellisten kertojen ruokien sekaan. Jauhelihapihveihin saan itse raastaa raastimella korppujauhot aikaisemmin leivotuista gluteenittomista sämplylöistä, jotka kivikovina eivät muuhun kai kelpaisikaan. Päntätään verenpaine tietoa jo neljättä päivää, kolmessa eri aineessa. Kertaus on opin äiti ja voin kertoa, että muistan mitä verenpaine on, paljonko sen pitäisi olla, miten sitä hoidetaan ja mistä se johtuu. Mistä johtuu verenpaine erot lapsella ja vanhuksella ja miksi verenpainetta on valtimossa ja miksi sitä ei ole laskimossa. Tiedän mitä on ääreisvastus ja mitä meinaa hypo- ja hyper- eri sanojen edessä. Vielä muutamat muistiinpano kirjoitukset aiheesta verenpaine niin voin sanoa, että siinä on asia, minkä olen oppinut jos mitään muuta en ole.

Käyn bloggerissa liikaa. Poikkeuksia lukuunottamatta joka päivä. Kirjoitan ja luen. Olen koukussa liian moneen blogiin. Tykkään lukea, tykkään kirjoittaa. Kommentoin ja rakastan jokaista pientä kommenttia, jotka näkyvät sähköpostissani. Lähes päivittäin päivittyvät omaelämänkerrat blogi muodossa saavat kiinnostumaan. Aina olen koneella ja etsin tekemistä, mutta blogeihin olen rakastunut liikaa. Blogeista löytyy niin paljon asioita, joihin ei 'tosielämässä' törmää. Niin paljon toisten ihmisten ajatuksia ja erillaisia asenteita ja elämäntapoja. Joskus joihinkin samastuu, joskus oppii jotain uutta. Nykynuoren arki-illat eivät ole kovinkaan kummoisia, varsinkaan jos on kuten minä, eikä kotiin tultua saa aikaiseksi muuta kuin laitettua tietokoneeseen virran päälle.

happy weekend.

Perjantai iltana, yksi vähemmän tuttu kaverini liittyy minun ja Blondin seuraan illalla, meidän hyppiessämme tanssimatollani animetunnarien tahtiin. Minun pelatessa tasoja vaikeampia kappaleita, toiset kompastelevat samoihin vaikeuksiin, kuin minä ensimmäisillä pelikerroillani. Ylös ja alas nuolet menevät sekasin ja kaksi samanaikaista nuolta yhtäaikaa mietittäväksi on mahdotonta. Hypitään vuorotellen, hengästytään ja vieraat harjaantuvat. Parin tunnin jälkeen pääset omaan rauhaan, meidän omaan lämmitettyyn pikkusaunaan, jonne basson tyminä ja hypyt nuolien päällä kuuluvat mario -kappaleen tahdissa. Katsotaan vielä tallennuksesta Hal ja iso rakkaus -leffa, jonka jälkeen sanotaankin heihei tälle kaverilleni ja jäädään Blondin kanssa yliväsyneinä nauramaan ehkä maailman hölmöimmille jutuille.

Lauantaina faija kyydittää meidät (minä,blondi ja bussilla tulleet emokid&bunny) tampereelle. Viisi ihanaa tuntia kierrellään tuulisessa säässä popkornien ja ruokapaikkojen tuoksussa, keskellä hymyileviä ihmisiä, särkänniemessä. Kierretään jokaisessa menemisen arvoisessa laitteessa ja lauletaan fiiliksen mukaan. Ensimmäisten laitteiden jonoissa kierrän katseellani laitevalikoimaa. Muistelen mitä laitteita puistosta löytyy ja katson hypnoottisena laitteiden mennessä ylös ja alas. Sen jälkeen jonottaessa katse kohdistuu laitteiden puolesta muihin ihmisiin, silmänruokaan. Olemme varmoja, että särkänniemi palkkaa työntekijät 100% iän ja ulkonäön mukaan, kun laite toisensa jälkeen viereen ilmestyy parikymppisiä naisia ja miehiä tarkastamaan turvakaarien ja muiden olevan kiinni. Koskiseikkailusta tullaan selät ja persukset märkinä. Elämälle ei voi kuin nauraa ja olo on kevyt ja onnellinen, kun laitteet nostavat jalat maasta ja heiluttavat ympäri ja ympäri. Läkeroleja napsin pitkin päivää kolme askia.
Linja-autolla kaupunkiin, hesen kautta tyhjään koskikeskukseen odottelemaan linja-auton tuloa ja linkussa nautitaan matkasta ja yhdessä olosta. Katsellessani ystäviäni, en voi olla kuin iloinen heidän olemassa olosta. Jokainen hymy on näkemisen arvoinen. Kotona levitetään pari patjaa eteisen lattialle ja levitetään niiden välille iltapala piknik, jonka jälkeen raahaan hetken mielijohteessa lattialle vielä vanhan mustan mankan ja kasan ala-aste ikäisiä cd-levyjä, joita kuunnellaan nostalgia fiiliksissä. Monta kymmentä levyä ehtinyt kertyä, lähinnä pikkusiskon ansiosta. Enhän minä ole koskaan ollut mikään kova musiikin kuuntelija. On hauskaa kuunnella ja huomata muistavansa kappaleiden sanoja Tiktakin ensimmäiseltä levyltä ja ihmetellä, miten hemmetissä meillä on tämä ja tämä levy ?

Aamulla ystävät lähtevät eri aikoihin kuka milläkin. Emokid ensimmäisenä kymmenen aikaan äitinsä kyydillä, kun saan tämän opastettua paikalle vasemman ja oikean mennessä sekaisin. Blondi saa kyydin minun vanhemmiltani kaupunkiin ja Bunny lähtee vakiovuorolla yhden aikaan oudosta taudistaan väsyneenä. Jään yksin ja hyvä tuuli laantuu pikku hiljaa ystävien piristävän seuran puutteessa. Väki tulee kotiin. Isä on ostanut uuden puhelimen ja yrittää tunkea uutta muistikorttia entisen ollessa vielä paikoillaan.

Olen kiitollinen tästä viikonlopusta. Yritän selvittää elämääni ja tämä voisi olla hyvä alku sille.

hyvä päivä nro. 3.

Huone on taas kuin pommin jäljiltä. Tänään on se päivä kun pitäisi siivota. Huomenna tulee ystävä ja siinä sitten menee viikonloppu. Eikä se voi tänne tulla, jos huone on tässä kunnossa. Tänään siivoan. Siivoansiivoansiivoan. Kaivan sängyn alta likaiset sukkaparit ja heitän läkerolaskit pöydän alta roskikseen. Muttakun väsyttää ja ei huvita. Koulussa olisin mielelläni antanut tylsien verenkierto-faktojen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja pänttäämisen sijaan painaa pää pulpettiin ja lepuuttaa silmiäni kunnolla. Pysyihän se pää pulpetissa muutenkin paljon, mutta välistä pitää aina nousta kirjoittamaan pari kohtaa systolisesta ja diastolisesta paineesta stabiloväreillä kirjoiteltuun vihkoon.

Taitaa olla kofeiiniriippuvuutta. Juon sen verran kolajuomia ja teetä, että ne taitavat toimia piristeinä minulla. Google saa olla kaveri tänään ja auttaa etsimään jonkun pepsimaxin kofeiini pitoisuuksia. Väsyttää, mutta siitä huolimatta. Tänään on ollut -hyvä-päivä numero 3- putkeen ja voin olla siitä ylpeä. Kunhan saan siivottua ja tapettua hiuksia suoristusraudalla, voin mennä hyvillä mielin nukkumaan.

almost done whit school.

Minun tavanomainen, amiksen toisen vuoden koulupäiväni ovat päivä päivän jälkeen niin helvetillisen samanlaisia. Aamulla herätyskello torkuttaa puolituntia ja nousen kuudelta ylös, muiden toivottavasti nukkuessa. Naamanpesu-aamupuuro-meikki-hiukset-pakkaus-vaatteet ja viidenminuutin pikapolkeminen täydelle bussiassalle kylmässä aamussa. Alle kolmenvartin bussimatka kirjaa lukien ja kaupungissa pitää kiirehtiä (nipin napin) paikalliseen, koululle vievään bussiin. Koulussa saa kuunnella ystävien juttuja, tai jos on sattumoisin itsellä jotain sanomisen arvoista voi avata suunsakkin. Tai jos sattuu olemaan parempi päivä. Toinen vaihtoehto onkin sitten istua hiljaa ja kuunnella.. Tai olla kuuntelematta jos huonosti menee. Opiskelun tavoite on valmistua jotenkuten lähihoitajaksi, kahdeksasta neljään jatkuvien koulupäivien aikana.

Koulussa aina seurana Blondi, Bunny ja Emokid. Ihmiset, joiden seuraa elämässäni janoan ja rakastan. 'Neiti 21v' :kin siinä liikkuu, tosin en usko että kovin kauaa. Se on tainnut jo kyrpiintyä seuraamme ja me hänen. Luottamus minun osalta 0. Tunneilla ihmiset juttelevat vähän turhankin tottuneesti, istuvat omissa kuppikunnissaan, joiden välillä on jonkin sortin viha tai rauha suhteita. Sama ihminen kysyy joka tunti samat kysymykset; 'Millon on tauko? Päästäänkö jo? No millos sitten?' - ja tunnit sujuvat joko hyvin tai ei niin hyvin. Ruokatunnilla jonotetaan näin alkusyksystä kilometrijonoa dieettilinjastolle, hakemaan gluteenitonta ravintoa tai vaihtoehtoisesti salaattia ja loppu tauko istutaan käytävillä vähän turhan usein pepsimax ja läkerol aski kädessä. Viimeisillä tunneilla yritetään aina saada opettajan kanssa sovittua aikaisempaa tunninlopetusta, jotta varmasti kerettäisiin aikaisempaan bussiin ja yleensä aina hyvällä tuloksella.

Sen jälkeen vaihtoehtoja on kaksi. Joko mennä linja-autolla suoraan assalle ja sieltä kotiin, jossa avaan tietokoneen ja vietän turhan loppuillan. Tai mennä kaupungille tekemään ties mitä tärkeää tai vähemmän tärkeää. Valintaan vaikuttavat sää, mieliala, pirteys, tekemisen tarve ja seura.

Tänään, raahauduin kaupungille, kun kerrankin oli sellainen olo. Kauppaan hakemaan (pirkan) salmiakkia ja kaveriksi läkeroleja (salmiakki ja lakritsipastillit ♥) joita kuluu muutenkin liiallisesti. Tuijotan edellä maksavan mammelin ostoksia, vähän kai jotenkin pitäen niitä nerokkaina. Lasken 8 (täydehköä) pussia erillaisia hedelmiä ja viinirypäle rasian, joiden lisäksi tämä mammeli osti kolme keksi rasiaa. Heh, kai se noinkin käy, terveellisiä ja epäterveellisiä sekaisin.
Ystävälle hakemaan valokuvauskopista neljä mustavalkoista naamakuvaa ja kiireinen kävely kirjakauppaan, jossa sain pulittaa itseni kipeäksi yhdestä koulukirjasta (yli viisikymppiä !!). Äkkiä seuraavaan linkkuun, enhän halua jäädä kaupunkiinkaan koko päiväksi. Koska on seuraa ja ilmeisesti ylipirteä olo, päädyn kirjastoon sullomaan uutta kasaa kirjoja, kirjoja jo valmiiksi täyteen olkalaukkuuni. Jalat ovat maitohapoilla pelkästä elämisestä ja selkä kipeänä tappopainavasta laukusta, mutta kyllä vielä kotiin pääsee nipin napin. Avaan pahojen tapojen mukaisesti koneen, luen blogeja (koukussa) ja kirjoitan suttuisesti suurelle paint ruudulle sanan 'HOPS' jotta muistaisin huomista varten kaivaa jonkun laatikon pohjalta jonkun kansion jonka jossain välissä pitäisi olla tärkeä lappunen. Tuijottelen kelloa ja voin vain ihmetellä, mihin se päivä nyt jo kului, olla tyytyväinen kun sisko loistaa poissaolollaan. Yrittää ottaa itseäni niskasta kiinni ja etsiä sen lappusen, jonka jälkeen komennan itseni jumppaamaan tanssimatolla. Tämä ihminen kun ei liikuntaa muuten harrasta, joten pitäisi ottaa tavaksi.

Juon teetä, luen, istun koneella ja kiskon makeutusaineita niin paljon kuin kehtaan rahojani (tai vanhempien rahoja) niihin tuhlata. Olen väsynyt, pirteä, apaattinen tai puhelias, masentunut tai onnellinen. Suunnitelmallinen tai sunnitelmaton ihminen.


Sellaisia ovat minun päiväni.

stranger things have happened.

Kun viikonloppu meni mieli maassa ja maan alla, olin tänään kuin naurunappeja popsinut. Hymyilin, nauroin, kuuntelin, heitin huonoa läppää, iloitsin ja elin. Nautin ihmisten seurasta ja iloitsin jopa hapesta, jota sain keuhkoihini imeä. Tosin vain sen ajan, kun oleilin kodin ulkopuolella, koulussa ja kaupungissa. Kotona kaikki masentaa ja ärsyttää. Samat vanhat kammot. Äänet ja hajut. Siskon television katsominen saa kyyneleet silmiini hermostuksissani. Mihinkään ei voi kotona paeta ääniä, koska missään ei ole hiljaista. Televisio, astianpesukoneen tyhjäys, mässytys.. Tarvitsisin äänieristetyn huoneen, koska äänet tuntuvat oikeasti tuhoavan aivokudoksiani. Lopulta en voi kuin peittää muut äänet musiikilla, jonka ansiosta en sitten pysty keskittymään mihinkään. Ja kaikki tämä vain kotona.

Terveydenhoitajalla käynti. Menin sinne vain yksinkertaisesti puhumaan, tai ainakin tarkastukseen. Mutta koska olen tyhmä ja typerä, teen puhumisesta turhaa kertomalla pelkkiä valheita. Hyödyllistä ? Teen tarjotusta avusta hyödytöntä, mutta en kai osaa puhua ihmisille, joita en tunne.


Netti kusee, pätkii koko ajan. Hyvä tuuli laskee aste asteelta enemmän ja huomenna se on kokonaan poissa. Aamu alkaa ruuanlaitolla. Perkele.

erilainen erilaisuus.

Kaikki tuleva on minun omia ajatuksia, jotka voivat olla hyvin erillaisia muiden mielipiteiden kanssa. Mutta älkää ottako nokkiinne tai mitn. Olenhan vain omalla tavallani erillainen.

Erillaisuus. Kun joku eroaa massasta. Kun joku on oma itsensä tai tekee jotain tavallisesta poikkeavaa. Kun ihminen olevinaan poikkeaa muista pukeutumisellaan, kulttuurillaan, tyylillään tai aatteillaan. Kun ihminen on haluamattaan erillainen, henkisen- tai fyysisen sairauden, kehitysvamman tai onnettomuuden takia. Erillaisuus on kai sitä, kun ihmiset pitävät toista muista poikkavana.

Erillaisuus on minusta.. (en keksi hyvää sanaa) ..kaunista. Erillaisuus, tahaton tai tahallinen, on minusta ihailtavaa ja kadehdittavaa, mutta lähinnä vain, kun tämä kyseinen erillaisuutta omaava ihminen pitää siitä itse/on sujut sen kanssa/pitää sitä itseensä kuuluvana piirteenä. Erilaisuus tekee silloin ihmisestä huomattavamman ja kiinnostavamman. Se toimii lisämausteena persoonassa. Kun pistetään kirkkaan keltaiset kengät jalkaan. Kun muut käyttävät hameita legginssien kanssa, pistää itse army housut jalkaansa, koska itse pitää niistä.
Mutta sitten, kun ihminen ei pidä omista erillaisista piirteistään. Olen liian lyhyt, olen liian pitkä, olen tummaihoinen, olen... Ihmisellä on negatiivinen asenne itseensä ja se näkyy. Silloin erilaisuus ei näyttäydy ihailtavana piirteenä, vaan sitä aletaan helposti pitämään pikemminkin outona. Oudot ihmiset mielletään omituisiksi ja kukapa nyt omituisen ihmisen kanssa haluaa kaveerata ? Ei toki aina. Mutta jos joku vaikka omasta tahdostaan tekee itsestään pahimman luokan pissiksen (huono esimerkki. pissikset eivät ole nykyään mikään outo juttu) eikä suostu hengaamaan kuin toisten pissisten kanssa, elää pissistely elämää ja käyttäytyy kuin pissis, alkavat muut ihmiset pitää häntä pissiksenä, joka on taas omalla tavallaan erillaisuutta, joka tämän henkilön asenteen vuoksi, ei tee erillaisuudesta positiivista. (asdasdasdasd tyhmä selitys).

Toisaalta on ihmisiä, jotka tahtomalla tahtovat olla erillaisia. Poiketa muista. Mahdollisesti kerätä erillaisuudella huomiota ja tehdä itsestään aina vain erillaisemman. Niin ikävää kuin se onkin, on vastaan tullut ties kuinka monta henkilöä, jotka huudattavat julkisesti ongelmiaan, repivät käsivarsiensa pintaihoa rikki muovilusikalla ja kertovat kuinka on vaikeaa kun perheessä sitä tätä tota. Yeap, jonkun perheessä voipi mennä erittäinkin huonosti, maailma voi potkia päähän ja elämä tuntua turhalta. Niistä tietenkin saa puhua ja se on yleensä suotavaakin. Mutta kun ihminen tulee vastaan hihojaan nostaen ja hymy naamallaan kertoo, kuinka edellis iltana oli vaan niiiiiin pakko viillellä (vieläpä käden väärälle puolelle) ja onhan sitä kuulemma ennenkin tullut harrastettua, tulee hieman fiilis, että mees jo kotiis siitä. Sitten jatkaa matkaansa ja kertoo seuraavalle saman jutun. Kaksi viikkoa myöhemmin tulee tyyppi kertomaan, kuinka onkin alkanut juomaan, paljon. Jopa kaksi kertaa viikossa, kun se tuntuu niin kivalta. Mahtaakohan mulla olla alkoholismia ? YNNÄMUUTASELLAISTA u know. Erillaisuudella etsitään kanssa huomiota.

Ihailen, kun ihmiset värjää hiuksiaan shokkiväreillä. Kun kasvatetaan maatahipovia hiuksia ja leikataan kaljuksi. Kun eletään täysillä, vaikka sitten sairauksien kanssa. Kun ollaan homoseksuaaleja (anteeksi tätäkään ei pitäisi mainita, kun puhutaan erilaisuudesta) eikä sitä tarvitse mainita eikä peitelläkkään. Kun eletään niillä mahdollisuuksilla, mitä kullekkin on annettu.

Mutta sitten kun altaan puhumaan minusta. Kiva, ihailen erilaisuutta ja rohkeutta olla erillainen. Mutta itse haluan olla niin tavallinen kuin olla ja voi. Tahdon kolmikymppisenä puhua kuinka lapset menevät muskariin ja ostettiin miehen kanssa uusi televisio. Tahdon olla herättämättä huomiota ruokajonossa, sen sijaan, että joudun äänekkäästi herättämään kokkioppilaan huomion, saadakseni minulle sopivaa ruokaa. Tahdon ettei kukaan kiinnittäisi huomiota kävellessäni kaduilla ja sulautuisin massaan. Tahdon suorat hiukset, enkä suoristusrautaa kaipaavaa kiharapilveä. Tahdon olla terve henkisesti ja fyysisesti. Olla kiinnittämättä muiden huomiota. Olen typeränä mennyt luomaan päässäni tulevaisuuden kuvan, jossa kaikki on jotenkin niin tavanomaista. Mies, lapsia, työpaikka, koti.. Entä jos jokin meneekin vikaan ja joudun hullujen huoneelle ? Entä jos ei tulekkaan miestä, vaan annan sydämeni maailman ihanimmalle naiselle, jolloin ei tule lapsiakaan.. Entä jos kiinnostunkin enemmän pätkätöistä, turvallisen ja vakituisen työpaikan sijaan ja elän elämäni jotenkin erilailla. Mitä tahansa voi sattua, ja vaikka erilaisuudessa ei ole mitään ihmeellistä, omalla tavallani pelkään sitä. Vieläpä kun satun olemaan vähän turhankin erillainen omaan makuuni.


Mutta kaikki ovat erillaisia. Sellasia me ihmiset olemme.

Paha viikonloppu, paha minä. Tahdon lopettaa koulun, kaiken. Tuntuu etten pysty menemään sinne kohta enään. En ole ikinä vihannut itseäni näin paljon. Tahdon että tämä päivä loppuisi, mutten tahdo että huominen alkaisi.

elämä. jos se ei potki päähän, se on päätöntä.

Hei. Jos kukaan ei ole huomannut aikaisemmin, voin kertoa. Elämässä ei ole mitään järkeä. Ensimmäisessäkään aamussa ei ole mitään järkeä. Ensimmäisessäkään päivässä, tunnissa tai minuutissa ei ole mitään järkeä.

Ajan tappoa ilman mielenkiintoa mihinkään. Tuulessa heiluvien puiden tuijottamista. Minulla on taas huono päivä ? Ei se huono ole. Tämän pitäisi olla suorastaan loistava päivä. Saan olla yksin kotona ja siitähän minä nautin. Ei ole huono päivä vaan olen huono ihminen hyvässä päivässä. Itse kun en saa muodostettua ensimmäistäkään positiivista ajatusta mistään. Jokainen päähän pälkähtävä ajatus uhkuu negatiivisuutta. Yritän hukuttaa viimeisetkin ajatukset laittamalla musiikit kovalle, vaikka en edes pidä siitä. Yrityksiä lukea kirjaa, kun en yksinkertaisesti pysty lukemaan kahta riviä enempää. Ikuisesti jatkuva väsymys on itseaiheutettua, kun tyhmyyttäni pidän itseäni hereillä oli tekemistä tai ei. Kävin aamulla tämän pienen lentokoneen kyydissä. Räpsin kuvia ja yritin hahmottaa tuttuja kyliä. Lensimme pienen pienellä, kahden istuttavalla koneella, kilometrin korkeudessa pilvien vierellä. Mielialani ei sallinut minun nauttivan koko lennosta, vaan kokemus tuntui pelkältä suoritukselta.

Simba kyselee jos nähtäisiin illalla. Anteeksi, mutten halua masistella toisten silmien edessä. En halua tehdä toisille huono mieltä omilla ongelmillani, koska ei kukaan sellaista halua. Asiat pitää joskus pitää omana tietonaan. Se on ainoa oikea ratkaisu vaikka ei tuntuisi siltä.


Ensimmäinen positiivinen ajatus. Huomenna vain ei voi mennä huonommin ?


Täysin postaukseen sopimaton edit/=
huomasin että olen kirjoittanut nyt jokaiseen kolmeen blogiini 63 tekstiä. 63 x 3 = 189. Olen kirjoittanut aika paljon...

sekavaa.

Ensikuussa aika verikokeisiin. Pelastakaa mut jos mä kuolen.

Kun pääsen pois linja-autosta, siinä hieman ennen kolmea, on jo kiire kävellä päiväkodille. Sille samalle jossa kävin työssäoppimassa viisi viikkoa. Haen sieltä kaksi poikaa kotiinsa hoidettavakseni. Viisi ja kolme vuotiaat. Hoitajat joiden kanssa työskentelyä harjoittelin eivät osoita minkäänlaista kiinnostusta minua kohtaan. Olinhan vain yksi opiskelija muiden joukossa. Mitäpä siitä, että minulle ne viisi viikkoa olivat aika merkittäviä kaikessa pelottavuudessaan ja ihanuudessaan. Lapsien kanssa pääsemme sisälle auki jätetystä takaovesta. Me tehdään samoja asioita kuin aina. Askarrellaan ja leikitään piilosta. Huomioni kerjäämistä hetkestä toiseen.

Kotona minua saisi odottaa hiljaisuus ja tilaisuus lepoon. Kuitenkin Väen ystävät jotka olivat samalla mökillä kesällä, ovat tulleet kyläilemään med karhu laatikko. Olen kai menossa huomenna lentämään. He tulivat omalla minilentokoneellaan. 'Pienoista' keski-iän kriisiä ilmeisesti ilmassa, kun on pitänyt hankkia moottoripyörät ja lentokoneetkin. Sellaisen kyytiin huomenna ja kuskihan on terassillamme kittaamassa kaljaa. Minunhan pitää yrittää kokea kaikkea. Joten kaipa nyt pieni yksityinen lentomatka lähiseudun ympäri on kanssa koettava.

Sisko päästettiin vihdoin luvan kanssa poikaystävälleen yöksi, minä vien hänen kannettavan koneensa ja kuuntelen nrj -n nettiradion popitusta hieman tavallista kovemmalla. Helvetillisestä väsymyksestä huolimatta aikomukset mennä nukkumaan ajoissa ovat jossain karkuteillä. Kaipa sitä nyt voi nauttia omasta rauhasta kun sellaista on tarjolla.

onnellinen väsyneenä.

Terve väsymys on omalla tavallaan ihanaa. Herätä aikaisin, lukea kolmisen varttia kirjaa linkkumatkalla, istua pulpetissa ja kirjoittaa sormet kipeiksi, lähteä kaupungille, ostaa kyniä, kiiruhtaa linja-autoon jossa ei enään jaksa edes lukea, nukahtamispisteessä nousta autosta ja kävellä puolitoista kilometriä kotiin, vältellä äitiä, kärsiä kamalasta kylmyydestä ja yrittää tehdä jotain. Kello on jo lähes puoli kuusi kun pääsen kotiin. Lähes koko päivä jo kulunut enkä ole lojunut turhaan hetkeäkään. Vain 6-8 tuntia kestettävää rutiinittomassa illassa, koko päivän sijaan. Paljon vähemmän tunteja mietittävänä voinko mä nyt tehdä näin ? Helpottavaa.

En jaksa nykyään edes oikein olla koneella. Television katsomisesta puhumattakaan.

Koulussa on tappotahti päällä jokaisessa aineessa. Lokakuun alussa alkaa työssäoppimis jakso, johon opiskeltavia aineita ei tätä jaksoa aijemmin juuri ole ollut. Nyt opetellaan koko ihmisen anatomia ulkoa, lääkelaskuja, verenpaineen mittaamista ja vanhusten pyllyn pesua (jesh...). Kaikki tulee nopeasti, kiireellä ja samaan aikaan.

Meidän luokassa on kuulemma erittäin huono henki. Kaikki siitä valittavat ja puhuvat, oppilaat ja opettajat. En jaksa aina ymmärtää, miksi siihen kiinnitetään niin pirusti huomiota. Itselleni ystävät ovat ystäviä ja muut oppilaat sivulla elämässä omia elämiään. Siellähän ovat ja puhuvat mitä puhuvat. Sitten joku keksii puhua toisesta jotain paskaa ja joku kuulee siitä ja sitten tuleekin paskanpuhumis sota joka sitten ilmeisesti häiritsee kaikkia ja sitä sitten seuraillaan suurennuslasilla ja tehdään siitä entistä suurempi ongelma. Pian ei ympärillä muuta tehdäkkään kuin puhutaan paskaa toisistaan.

Mä en tajua ? Itse olen mielummin hiljaa. Olen minäkin joskus ilmaissut mielipiteeni jostakin, anteeksi, mutta ei sillä nyt oikeasti ole niin paljoa väliä jos joku ei jaksa sitoa kengän nauhojaan.

Mun on tehnyt liian usein mieli mennä tupakalle. En mä edes polta. Kuitenkin tulee hetkiä kun tekee mieli paeta paikalta ja mennä ulos tekemään pahojaan. Terveydenhoitajalle pitäisi mennä. Siinä syy polttaa yksi tupakka. Se pyysi syksyllä että menisin sinne tarkastukseen parin viikon sisällä koulun alkamisesta. Toki toki, kunhan uskallan. Verikokeisiin pitäisi mennä. Siinä syy polttaa toinen tupakka. Keliakia vasta-aineiden tarkistus. Vielä _pitäisi_ mennä myös ottamaan koepala suolistosta, mutta minä en mihinkään letkunnielentään mene toistakertaa ! Mutsi on samaa mieltä. Sekin saattaa lykkääntyä, kun koulussa on niin helvetinmoinen kiire eikä mistään saisi olla pois.


Jos menisin terkalle tiistaina..

aikaansaava iloitsee.

Olen ollut väsynyt, unohtanut kirjoittaa ja nukkunut väsymyksestä huolimatta huonosti. Sunnuntaina taisin nukahtaa saunaankin. Eilen yritin herätä jo hieman aikaisemmin, kahdeksalta. Varmaan onnistuu joo ja nukuin yhteentoista. Pääsin vihdoin kampaajalle ja lähes kolmentunnin väkerryksen jälkeen sain hapsottavat, väärän väriset hiukset. Kyllä ne nyt kelpaa, mutta en mä tätä tilannut.

Ja taas kävi sama juttu, kuten aina kun on seuraavana aamuna jotain uutta (tai muuten vain). Yritän saada unta ajoissa, saadakseni viiden tunnin yöunet. Pyörin sängyssä 2-3 tuntia ja nukun kevyttä unta. Herään ennen herätyskellon soittoa entistä väsyneempänä. Kouluun etukäteen valkatut, mahdollisimman sopivat vaatteet (mikä siinä on että aina ensimmäisenä päivänä pitää näyttää mahdollisimman hyvältä ?!) ja kun en sattumoisin vaivaudu moikkaamaan jokaiselle ihmiselle joka vastaan tulee, niin jo yksi on puhumassa paskaa toiselle 'en tajua mikä sillä on mua vastaan, kun ei moikkaa...'. Ai joo sori ei tullu mieleen ite morjestaa ? Ihmeellisiä ihmisiä. No eipä ole minun murheita. Ryhmänohjaaja, koulu ja tunnit maistuvat puulta ja väsymys tekee kaikesta inhottavampaa. Ruuan valmistuksessa selkenee, ettei näinä päivinä, kun kyseistä ainetta on, voi mennä kouluruokalaan syömään ja hieno todeta että siellä tehtävät ruuat harvemmin ovat gluteenittomia. Ei niitä ole kiva tehdäkkään. Pitää vaan pärjätä. Tuskin siitä ongelmaa tulee. Huomen aamulla pääsee tekemään jotain ihmeen perunasuurimo puuroa ? Näyttää epäilyttävältä ja varmasti maistuukin. Siinä on minun huominen lounaani.

Koulun jälkeen odottelin ystävien kanssa 'bout puolitoistatuntia matkahuoltoon linkkukortteja ostelemaan. Miten ilkeitä voivat nämä myyjät olla ? Korttini ovat näitä 44 matkan kortteja ja niihin oli kertynyt reippaasti ylimääräisiä matkoja, toisessa 59. Sitten ajattelin, että onhan se hyvä tehdä ensimmäinen lataus tässä heti alkuunsa, kysäisen vielä 'ei kai ne vanhat matkat nollaannu?' saamatta vastausta. No eipä kai. Kuitenkin lopulta maksoin vain siitä, että korteilta oli hävinnyt matkoja. Kiitos kiitos kiitos. Olisi pitänyt kysyä selvemmin tai olla menemättä tai jotain. Kaupungilla kierrellään vielä jonkin aikaa. Väsyttää aina vain enemmän. Kotipaikkakunnalla linkusta pois astuessani alkaa satamaan kaatamalla, joten kävelen ilman minkään laista sateensuojaa parinkilomertin kotimatkani ja pihaan astuessani sade mystisesti lakkaa. Lisää kiitosta. Suhtaudun läkeroleihin nykyään myös kuten tupakoitsijat tupakkaan. Kai. Ostan pari vitutus askia jotka sitten napsin nopsaa kurkusta alas.

Kotona vaihettuani kuiviin vaatteisiin haen töitä. Lasten liikunnan ohjaajaksi. Sain vastauksen sähköpostissa ja sen mukaan liitteenä olevaa hakemusta ei saatu auki. Sen kanssa saa vielä tapella.

Kuitenkin. Tuntuu että on ollut hyvä päivä. Olen saanut aikaiseksi ja olen tyytyväinen moneen asiaan.

Uusi ulkoasu. Kuvan kanssa tuli revittyä hiuksia päästä, eikä se silti onnistunut. Silti, itse pidän nykyisestä värimaailmasta enemmän, joten olkoon hieman sottainen banneri, saa kelvata.

Kommentin poikaista kuvasta olisi kiva saada ♥

fail.

Se vain on niin ihmeellinen juttu, kun ei saa aikaiseksi mitään. Kun levitän laukkuni valmiiksi rojua täynnä olevalle lattialle ja lupaan itselleni, että siivoan sen pian, kunhan ensin rentoudun hetken. Sitten olen liian väsynyt, joten hoidan sen aamulla ja siinä kaikki vielä ovat kun Blondi astuu ovesta sisään. Sori, en saanut aikaiseks.

Väsyttää, heikottaa ja ahdistaa. Kaikkea omissa mittasuhteissaan. Yritän rajoittaa läkerolien napsimista uudesta metallirasiasta, jonka ostin tunti sitten saattaessani Bunnyn & Emokidin assalle. Olen niitäkin mutustanut reilun vuoden, kyllästymättä. Askit tyhjenevät aina vain nopeammin, joten piilotan niitä tyynyn tai sängyn alle, turvaan ahneilta sormiltani. Rahani kuluvat niihin.

Unirytmi on päin v-ttua, huomenna on kampaaja ja voin kerrankin laittaa hiukseni jotenkin hyvän näköisesti, tuhlaan rahaa, ostan lisää läkeroleja ja stressaan tiistaina alkavasta koulusta. Koko helkkarin loma mennyt enkä ole tehnyt mitään muuta kun paininut itseni kanssa. Yrittänyt saada jotain aikaiseksi, epäonnistunut, saada elämään järkeä ja terveyttä, seonnut lisää. Enkä minä ole edes sekaisin, vaan leikin vain. En tosin ole elämäni onnen kukkuloilla vaan epäonnen katuojassa, mutta sekään ei ole kovin syvä. Jos sitä lopettas sen kaivamisen.

olen eri ihminen.

Yöllä nukun vain tunnin. Liian hermostunut nukkumaan enempää.

Kello on kahdeksan, kun kävelen koskikeskukseen sisälle. Vain marketti ja jonkin sortin kahvila ovat auki. Väsyttää, joten ostan energiajuomaa. 8.50 lähtee seuraava linja-auto. Miten mä pärjään? En tahdo jäädä yksin.. Bussista nousee lisäkseni 22-vuotias tyttö, Kurn. Väläytän hymyn ja alan juttelemaan hänelle.
Järkytystä, hämmästystä ja iloa. Lisäkseni leiriläisiä on neljä, joista kolmen kanssa olemme illalla kuin vanhoja ystäviä. Nauramme ei-niin-millekkään ja jutellaan sitä sun tätä. Minusta tuntuu, että he pitävät minusta. Bussista tullut tyttö, vuotta nuorempi poika pp ja 19-vuotias taiteilija neiti vi-ve. Vi-ve tulee nukkumaan viereeni, vaikka kaikille riittäisi hyvin omat huoneetkin.

Huolet taas haihtuvat. Tuntuu onnelliselta.

Toisenä päivänä on luentoja. Aamulla korikiipeilyä, jossa onnistun kasaamaan alleni 31 limukoria, kunnes ei enään keksitä keinoa saada lisää koreja ylös. Nousen seisomaan ja poseeraan kameralle nauraen. Illalla menemme pikkubussilla koululle leipomaan. Leivotaan kaikkea ja paljon. Mökin jääkaappi täyttyy erillaisista tekeleistä, joita ihmiset syövät vatsat halki. Illalla kaikille on keksitty jo lempinimet ja vi-ven kanssa keskustellaan jo avoimesti elämästämme.

Viisi askia läkeroleja ja korttipakka.

Kolmannen päivän aamuna lähdemme metsään retkelle. Yhdeksän aikoihin. Kantapäät menevät rakoille, on kuuma, mutta kaunista. Paluu ennen kahtatoista ja olemme ihan sekaisin. Kello on vasta kaksitoista ja olemme tehneet vaikka mitä? Psykologi pitää luennon ja ahdistaa hänen asiansa. Löydän itsestäni niin paljon samoja piirteitä mitä hän luettelee. Samoja ajatuksia, yhtä inhottavia. Kuin kuulisi varmistuksia ajatuksilleen. Illalla on leikkimieliset leiriolympialaiset ja ihmiset saunovat ja uivat. Haemme kokoushuoneesta ilmaistuotteita kaksi muovisäkillistä per naama. Gluteenittomia keksejä, jauhoja, leipiä, myslejä ja muroja. Monta kiloa ja laatua. Ihmiset harjoittelevat pakkaamista, jotta saisivat kaikki mahtumaan jonnekkin. Minä kun tulin täydellä laukulla...

Mihin aika menee? Vastahan kaikki alkoi?

Vaihdetaan yhteystietoja ja hyvästellään toisemme. Kolme tuntia linja-automatkailua ja uupuneena kotiin. Mutsi katselee innoissaan ilmaissafkoja ja minä palaan samaan vanhaan arkeen.
Levitän tavarani lattialle, istun ulkona kun sataa ja revin kelalta kuntoutusrahoja. Leiri kävi rahanteosta. Ilmaisia safkoja ehkä 40-50 euron arvosta, ilmaiset leirisafkat, majoitus ja kaikki, ilmaista ohjelmaa ja vielä kelalta kuntoutusrahaa reilu parikymppiä per päivä. Pitääpi käydä toistekkin...


EDIT:::::: asdasdasd niin olin siis keliakialeirillä josta puhuin aijemmin

nervous.

Aamu oli niitä aamuja, joita tulen kaipaamaan. Kukaan ei ollut kotona lisäkseni. Tosin isovanhemmat olivat lähteneet hyvästelemättä vieden rakkaat serkkuni mukanaan. Loput hyvästä tuulesta vie tekemistä vailla olevat hommat, kirjastossa ja kaupassa käynti ja pakkaaminen... Jotain muutakin? Hermostuttaa ja paljon. Liikaa, joten kykenemättömänä tekemään mitään avaan koneen ja juon litran teetä yhteen menoon.
Tämä laiskapaska saa vihdoin aikaiseksi, jopa kuudelta, kun mutsi tulee kotiin ja lähdetään kirjasto-kauppa reissulle. Ostettuani kasan pantoja ja läkeroleja yritän pakata kotona. Istun lattialla vieressä suuri vaatekasa, josta vaatteiden valitseminen toisella puolella lojuvaan tyhjään matkalaukkuun tuntuu epätoivoisen mahdottomalta. Pakkaamiseen menee kauan siirrellessäni tavaroita laukkuun ja pois. Tyhjennän pari leirille tarkoitettua läkerol askia hermostuksissani ja ravaan huoneesta toiseen, koska aina perille päästyäni unohdan mitä olen hakemassa. Eilinen hyvä tuuli on muisto vain, elän taas samalla tavalla kuin ennenkin. En siis hyvin. Kiroan uutta suoristusrautaani, se ottaa mallia kaikista muista eikä suostu lämpenemään minulle. Rikki sekin, vaihtoon vain. Leirillä saan esiintyä tyttönä jolla on kiharat.

Herätys on kivasti kello viiden aikaan, jotta ehdin 6.20 bussiin. Kohti tuntematonta. Löydän itseni varmaan norjasta. Nyt kun pitäisi saada unta ja levättyä, stressaa niin, että pikemminkin juoksisin sinne norjaan kuin asettuisin selälleni. Inhottaa tälläinen epävarmuus kaikesta.

'Onko sulla lompakko, hammasharja, laturi, kännykkä.....'
'EI HEMMETTI! Missä mun kännykkä on?!'
*Ravaa pois huoneesta etsimään joka paikasta*
'Soita siihen!'
*kävelee huoneeseen*
'Löyty.......'

Olin istunut koneella ja kännykkähän löytyi näytön edestä.

lapset maalaa maailman kauniimmin.

Ensimmäiset vieraat saapuivat eilen. Oli jotenkin turhauttava päivä. Kahvipöydässä vallitsi hiljaisuus, joka ei haitannut minua tippaakaan pyörittäessäni lusikkaa kokismukillisessani, kuin kahvissa, ulos tuijotellen. Olen vanhempien juonen kohteena heidän lähettäessään 9-vuotiaat kaksoset aina luokseni tylsyyden iskiessä. En ole silloin sillä tuulella, enkä tunne pikkuserkkujani lähes ollenkaan. Lähetän heidän aina mahdollisimman pian takaisin, joko parin afrikan tähti pelin jälkeen tai samantien, päästäkseni taas pilaamaan näköäni ruudun tuijottelulla. Otan itseäni niskasta kiinni x3 koko päivänä. Siivoamalla, raahautumalla saunaan ja suoristamalla hiukset. Poistun huoneesta vain pari kertaa lähinnä juomista hakemaan ja kuuntelen huoneeni ikkunasta väen humalaista hölötystä ja lasten ihmettelyä mitä krapula on ? En vaivaudu laittautumaan, vaikka on vieraitakin. Tahtoisin vain normaali illan.


Mutta tänään.
Tekemistä riittää herätessäni viiden tunnin yöunien jälkeen. Kymmeneksi kirkkoon kuuntelemaan papin (jonka siskoni leirillä heitti järveen) saarnaa ja sen jälkeen hommana varmistaa, että kaikki 30 vierasta saavat nassunsa täyteen kaikkea, asianmukaisilla ja puhtailla välineillä. Hoidan tiskejä parhaani mukaan, saanhan siitä hieman rahaakin, mutta seitsemän 10kk-9v mukulaa keskeyttää päänvaivani ylenpaattisilla suosionosoituksilla, halimalla tai kiskomalla mukaan, katsomaan tai tekemään. Kymmenen minuutin välein toistuvien nimeni huutojen kuuntelun jälkeen heivaan työpisteeni ja menen pelaamaan mukuloista viiden kanssa futista takapihalle. Terassillakaan ei hienosti ole ketään katsomassa, joten mikäs siinä. Muutaman sähellys ottelun jälkeen (mitä muuta voi odottaa, kun toisessa joukkueessa kaksi 9v jalkapallo harrastaja poikaa ja toisessa kaksi 6v selvästi halipulasta kärsivää tyttöä?) on kuuma ja jano, lopetamme pelaamisen ja kurkatessani terassille ovat kaikki hienosti siirtyneet seuraamaan hauskanpitoamme. Mikäpä hauskempaa, kuin lapset pelaamassa, mutta minä minihameessani heilumassa on vähän noloa.

Lapset tekivät päivästäni pirteän ja onnellisen. Normaali murehtimis ja masistelu mietintäni haihtuivat jonnekkin kauas lasten muistuttaessa miten ihanaa eläminen oikeasti onkaan. Leikkiä ja kauniita värejä ! Lasten kanssa pelaaminen, juttelu, häseltäminen ja diabolo kikkailujen opettaminen on nastaa ja ihanaa. Se saa maailman näyttämään kauniilta. Jopa itkuinen lapsi on ihana tämän pyytäessä minulta unilelun korviketta oman unohtuessa autoon saa sydämeni pumppaamaan astetta iloisemmalla sävelellä.

Huomenna lähtevät kaksi viimeistä mukulaa pois. Toivon ettei happyhappy maailmani murene heti kasaan.



Olen pirteämpi, iloisempi ja ennen kaikkea huoleton ! Tuntuu että kirjoitan värikkäämpää tekstiä. Näkyykö eroa?

----------------------------

Ja niin. Ihmeen paljon vastauksia kyselyissä.

Millainen lukija?
lukija (löydyt aarrearkustani) 7 (38%)
nimetön lukija 2 (11%)
anonyymi seuraaja 1 (5%)
'vilkaisen joskus' 8 (44%)

Ääniä tähän mennessä: 18

Mistä löysit blogin?
kerroin tästä sinulle 2 (10%)
toisen blogin kautta 10 (50%)
luit vanhaa/toista blogiani 2 (10%)
ns. vahingossa 6 (30%)

Ääniä tähän mennessä: 20

tahdon taas.

Tahdon oman asunnon.
Sen voisi sisustaa omalla tavalla. Voisi ottaa vastuuta ja päättää omista asioistaan. Mennä ja tulla niinkuin haluaa ja hoitaa omat ostokset. Pikkulapsen haave saa syödä aamiaiseksi lettuja ja suklaata tietty tuntuu nyt typerältä, joten ehkä kaikki muutkin odotukset osoittautuvat myöhemmin hölmöiksi. Kuitenkin itsenäistyminen, oma elämä, oma asunto, omat päätökset ja varsinkin oma rauha kuulostavat niin ihanilta.

Tahdon oman lemmikin.
Koiralle allerginen, kissalle allerginen. En ikinä varmaan uskalla hankkia minkään turkkista otusta, mutta kilpikonnan olen aina halunnut. Pieni kova kipittäjä, joka himoitsee tarjottavaa kurkun palaa, ei näe valkoista, lekottelee lämpölampun alla ja nukkuu talviunta. Kilpikonnat kiehtovat omassa erilaisuudessaan. Simban pikku kilpikonna vie aina sydämeni, kun näen sen. Tykkään päästää sen jalottelemaan ja raastan sormet verillä kasan porkkanoita hymyissä suin. Kilpikonna syömässä on hypnoottista katsottavaa :o

Tahdon matkustaa.
Jonnekkin lämpimään. Jonkun ihanan ihmisen kanssa, joka puhuisi englantia minun puolestani. Mennä kuumassa turistibussissa ja kiertää rannat ja torit. Laitattaa pää täyteen pikkulettejä ja maistella paikallisia safkoja (jos uskaltaisi). Täyttää viisi filmirullaa onnistuneilla otoksilla ja kaksi epäonnistuneilla. Haistaa aamulla ravintoloiden eksoottiset tuoksut ja kuulla kojujen musiikit ♥

Tahdon oman kullan.
Kuten kaikki? Jonkun, joka välittää juuri minusta. Jonkun joka tahtoo nähdä juuri minut. Ihmisen jonka kainaloon mennä ja olla lähellä. Miehen (tai naisen ? ollaan avarakatseisia. ehkä kenenkään ei pitäisi sulkea pois mahdollisuuksia) joka tahtoo viettää aikaa (ellei elämää) kanssani. Ihmisen joka herättää tunteita. Positiivisia please.

Tahdon juotavaa.
Ihan näin btw.

Tahdon kokea niin paljon enemmän.
'Kävin englannissa kielimatkalla!' 'Kokeilin vapaaehtoistyötä.'
Minä tahdon olla joskus se, joka on kertomassa. Koska olen aina se joka kuuntelee. Tahdon yksinkertaisesti, että minulla on jotain muistettavaa tästä erittäin lyhyestä elämästä. Ettei se olisi vain aivosolujen tappamista näyttöä tujotellen.

Tahdon olla terve
Kaikessa yksinkertaisuudessaan. En tahdo käyttää minkään sortin lääkkeitä. Astmalääkitys on tarpeeksti turhauttava (pitäisi olla onnellinen ettei niitä ole enempää ?!). En tahdo minkäänlaista astmaa, en lihassärkyjä, en tätä helvetin keliakiaa. Tahdon pystyä juoksemaan kymmenen kilometriä, oli siitepölyä tai ei. Tahdon pystyä syömään ruisleipää. Tahdon olla terve henkisesti. Vahva ja hyvinvoiva. En heikko ja ailahteleva.

Tahdon lapsen
En vielä tietenkään. Mutta onko kuuden vuoden sisällä paljoa vaadittu ? Tahdon olla äiti ja tahdon rakastaa ehdoitta.

Tahdon olla erillainen
Vahvempi, itsevarmempi, luottavaisempi ja sosiaalisempi. Suorat hiukset, terveempi iho ja laihempi. En tälläinen omiin maailmoihinsa katoava pörröpää.

Tahdon taas liikaa asioita.


Huomenna ensimmäiset vieraat. Tehdään juhliin kasapäin ruokaa, laitetaan nukkumapaikkoja ja järjestellään. Rippijuhliin tulee 30 vierasta. Pelkkiin rippijuhliin.

Maanantaina 'vapaapäivä'. Tiistaina leirille. Koko leiri alkaa kello 12, kahdensadan kilometrin päässä. Ensimmäisenä lounas. Ohjelma on täynnä keliakia infoa, pienimuotoisia luentoja, ruokataukoja ja kahvittelu hetkijä. Leivontaa paljon ja hieman liikuntaa retkeilyn ja leiriolympialaisten merkeissä. Siis suorastaan odotan että pääsen nolaamaan itseni. Ensimmäisenä iltana hienosti saunomista ja uintia ! Pääsen näyttämään miten jänishousu olen enkä varmaan kehtaa mennä tuikituntemattomien keskelle hikoilemaan. Kaikki nukkuvat 7-10 hengen hirsihuviloissa. Leiriläiset ovat 16-21/23 vuotiaita, minä hienosti ehkä nuorimmaisena. Ei vaan voi olla stressaamatta.

Otan mukaan korttipakan ja ompelen kestohymyn naamalleni.



Ystävät voivat varautua tekstiviesteihin ja puheluihin.