pidä silmät kii, ettei katseet satu.

Tähän kuvaan rakastuin

Ilmeisesti tänään loppuivat viimeisetkin virkeyden rippeet, kun väsymys alkoi potkimaan päähän. Mikä onni - aamulla ei sada. Mutta - on hel..tin kylmä. Harjoitus sängyt luokissa houkuttelevat. Anatomian maikka antaa varman kolmosen (..asteikko 1-3..) kurssista. Luokassa puhuttaa oppilaan pikkusiskon jättikasvain ja sen leikkaus. Ihmisiä elää ketjutupakoinnilla ja alkoholisoituneina ikälopuiksi, kun 14-vuotiaalta tytöltä poistetaan pahalaatuisen syövän vieneitä elimiä ja 8 litraa mitä-lie vuosittaiset uusiutumis ennusteet kaverina. Maailma ei ole reilu paikka.

Kirjastosta kirjoja. Televisiossa pyörii maanantain sinkkuelämää jaksot ja termarissa on haudutettua teetä. Isällä iltavuoro, mutsilla töitä, siskolla valokuvauskurssi. Minulla hiljainen talo. Ulkona on liian kylmä, mutta ehdimpä sisälle ennen sadetta. Pilven hopeinen reuna. Ja onhan minulla patteri...

100 !!

Se sadas. Weird. Ihmeen paljon ehtinyt kirjoittaa (marista) ja vieläpä useampaan blogiin. 100 postausta ja ei voi mitään. Tänään sitä samaa.

Tukka on puoliksi punainen eilis illan värjäys säädön jälkeen jonka aikana, kuten tavallista, kiristyivät omat että mutsin hermot, kun pelkään koko ajan löytäväni väriä ties mistä. Onnekseni väristä tuli ihan kivan sävyinen eikä korvatkaan ole punaiset kuin nenä petterillä. Onnistunut päähänpisto värjäys, josta sitten tietenkin ihmiset kysyvät niitä samoja kysymyksiä; Värjäsitkö kotona? Milloin sä oot värjännyt? Mikä väri? Vaikka tuskin ketään oikeasti kiinnostaa.

Kuraattori tulee taas kyläilemään luokkaan. Sumplitaan mikä luokassa mättää ja kun totean, että ensimmäinenkään valituksen aiheista ei minua koske/kiinnosta, keskityn kynällä paperiin suttaamiseen. Sataa rakeita ja kaatamalla. Ei huvita maksaa euroa koulun teestä, joten 'lainaan' yhtä take-away kuppia ja siinä sivussa teepussia ja painun toisen rakennuksen mikrolle vettä lämmittämään.

Nyt on mieliala korkeahko. Saan nauttia tyhjästä talosta, lämpötakista ja tavallista suuremmista määristä teetä. Telkku soittaa voicea ja tietokoneen päätehtävänä on toimia huoneen lämmittimenä (anteeksi jääkarhut ;___;). Digiboxilta löytyy vaikka kuinka paljon katseltavaa ja koulu alkaa olla taas hetkellisesti ohi. Kansainvälisyys hakemus palautettuna, kokeet tehtynä ja varsin hyvin läpäistyinä, tehtävät palautettuna. Telkusta tulee uutta Paramorea ja vanhaa Green Dayta.

Syytä siis hymyillä?

come feed the rain.

Olo tuntuu sillä omalla tavallaan ahdistavalta ja huteralta, kun ikkunan näkymä on yhtä pimeyttä ja sadetta. Suorastaan kamalaa. Automatkalla radiosta soi Potesin- Carnival of rust. ..Come feed the rain.. Aamiaispuuroni pyrkii ulos pelkästä inhosta seistessäni sateenvarjon suojassa pysäkillä. En edes tunnista tuttuja ihmisiä vieressäni siinä pimeydessä ja kävelen tyhmänä parin metrin päähän seisomaan.

Aamu kirkastuu, synkkyys jatkuu. Ensimmäisten tuntien aikana harjoitellaan pistämään lihakseen, jossa onnistun pistäjänä, olen fail pistettävänä. Tahdon olla pistettävänä ja ottaa pistoksen kuten muutkin, mutta kun ystävä alkaa hihhuloida sen pirun pitkän lihaneulan kanssa, vetäydyn tilanteesta jälleen, kyyneleet silmissä. Olen kuitenkin mielummin tajunnan tälläpuolen khitochh. Ruuanvalmistuksessa ruokaa diabeetikolle -> täysjyväriisiä&lohta med salaatti ja hedelmäsalaatti. Kalaan en koske, kun ei ole opetettukaan. Tankkaan hedelmäsalaatilla, toivottavasti toisten nähden >:-). Tämänkin aineen viimeiset tunnin done. Lopuksi vielä jakson viimeinen koe, joka suoritetaan ryhmissä ikävä kyllä, sillä vaikka kaikki ovat motivoituneita kysymysten ratkomisen suhteen, ei asioiden selitys ja ymmärrys oikein pelaa kaikkien välillä.

Ajattelin henkästä syvään ja yrittää ottaa lunkisti tällä viikolla. Eilen saadessani ensimmäisen tekstarin koko viikonloppuna, jossa oli pyyntö lapsia kaitseamaan kolmeksi tunniksi keskiviikko illaksi, päätänkin pyyhkiä 'tottahan toki' fiiliksen pois ja laiskuuttani huijata olevani muka kiireinen. En minä mitään kiireinen ole. Ihan laiska vaan. Nyt kun ei ole kokeita, eikä kohta tehtäviäkään (olen tässä venyttänyt illan hommaa :--D), ajattelin käydä viimeiset kolme koulupäivää lepposasti läpi huoletta ja sitten alkaakin työssäoppiminen. Joka ei sitten tulekkaan olemaan helppo juttu dementiamammoineen.

all we know is falling.

Päivä on huonompi, kun verrataan viimeisiin.. ..kolmeen (?) päivään. Aamulla pinna on kireämmällä kaikkea sitä kohtaan, mikä yleensä saa hermoni palamaan ja olen saanut niellä itkuani pariin otteeseen toisten lisätessä ahdistuneisuuttani tiedostamatta. Ehkä mielialan lasku alkoi jo eilen, kun en saanut nukuttua syynä että sisko touhusi huoneessaan liian äänekkäästi ja digiboxi hurisi tallentaessaan elokuvaa (tosi 'suuri' melu), vaikka olinkin sallinut itselleni yhden saunasidukan.

Kuitenkin saatuani koottua itseni, yritän puuhastella kaikkea tärkeämpää pois alta. Luen kokeisiin, pesen vessat ja hieman vähemmän tärkeää; katselen yöllä tulleet fma:t ja pötköttelen sängylläni. Kaikki tuntuu kivemmalta kun on uusi järjestys. Sänky tuntuu mukavammalta, tietokoneen paikka tuntuu loistavalta ja musiikkiakin on hauskempi kuunnella. Syynä tietenkin saattaa olla siisteyskin, mutta en myönnä mitään. Teen ruokaa. Kalkkuna-jauhelihakastiketta riisin ja salaatin kaveriksi, johon lisäilen luovuuttani runsaan sipulimäärän lisäksi porkkanan ja kesäkurpitsaa (outoaköh?). Suurin osa ajasta kuluu kasvisten ylihuolelliseen paloitteluun mahdollisimman pieniksi paloiksi. Perfektionisti keittiössä.

Kaivelen lämpötakkini taskuista keittiöstä nappaamia purukumeja ja juon teetä = huono yhdistelmä ja purkat menevät liian pehmoisiksi. Sisko kysäisee puolivitsillä lähtisinkö hänen kanssaan Paramoren keikalle ja yllättyy kun hymyissä suissa olen heti ihan mukana ja kyselen ajankohtaa, paikkaa ja hintoja. Vaikka en keikkailusta pahemmin perusta (kuten ylipäätänsä musiikista) Paramore kuuluu sellaisiin bändeihin, joita mieluusti lähtisin kuuntelemaan. Toinen sellainen olisi varmaan Linkin park.

nnäääh. en mä kaipaa.

Tässä: Youtubehupia. Vanha kunnon Mr. Beanin näyttelijän Rowan Atkinsonin sketsistelyä :-).

Huone on päässyt uuteen uskoon, siisti ja puhdas. Sain itseni töihin kahden tunnin hidastelun jälkeen (no-kun sisko tuli juttelee .-.) ja eipä siinä kauaa mennyt, kun kamat olivat pölyttöminä paikoillaan. Hyvä minä.
Uutuudenonnellisuus järjestyksestä, sopiva annos omaa rauhaa ja yksinäisyyttä, omahyväisyyttä suunnitelmien onnistumisesta ja hyvin-käyttäytyneet vanhemmat -yhdistelmällä olen selvinnyt varsin pitkälle päivää iloisesti energisenä. Tietenkin voisin miinustaa tästä riemusta tämän kumman mahakivun, mutta ei jaksa välittää (k-k-karma ??). Nettikin toimii paremmin koneen vaihdettua paikkaa !!

Tarvitsisin lämpöisen talvitakin, muita talvivaatteita siinä sivussa, farkut, lämpöisiä paitoja, talveksi kengät, hiusväri.meikkivoide.ripsari.meikinpesuaine.. Listaa voisi jatkaa loputtomiin ja jakaa listoihin mitä tarvitsen ja mitä haluan. Kaikkea löytyy kaupoista ja ne on saatavissa rahalla, jota kyllä onnekseni löytyy, mutta ongelmana onkin etten kehtaa/viitsi/jaksa sitä käyttää. Tilin lukemat luonnollisesti pienenevät ajan kuluessa ja se on ihan sallittua. Väki lupaa kustantaa oppikirjat, vaatteet ja muut 'pakolliset', kunhan vain ilmoitan mitä on tullut ostettua ja millä rahalla, mutta silti kaupoissa kävellessä ei huvita edes katsoa henkareissa roikkuvia vaatteita tarkemmin varsinkaan, kun kesä tuli vietettyä työttömänä. Niin.. vanhemmilta saa rahaa, kunhan pyytää, mutten halua.. Lisäksi haluan että tililtä löytyy riittävästi rahaa, jos sitä vaikka sattuisi lähtemään jonnekkin kauemmaksi extempore. Jos minulle annettaisiin jonkinsortin lahjakortti käteen ja sanottaisiin 'osta tällä vaatteita', kyllä sitten onnistuisi, kun rahat olisi käytettävä vaatteisiin. Tai jos nyt muuten sattuisi olemaa rikas. Kohta vaan käy ikävästi niin, että palelen aamupakkasissa kesäkengissä ja ohuissa hanskoissa.

Voisin värjätä hiukset. Tai siis osan niistä. Alla olevat blondit joko kirkkaanpunaisiksi tai vaaleanruskeiksi. Kotona purkkiväreillä - kampaajan kiusaksi (:

(yliturha ps. Mummi pääsi eläkkeelle. Enään en voi sanoa, että 'minun mummi ei ole edes eläkkeellä !!' ;--O)

absurdi minä.

Koulussa uusi kuraattori (suoraan sanottuna) räpättää meidän luokalle meidän ryhmähengestä. Kun toiveena olisi, että saataisiin asialle tehtyä jotain, tulee neiti kuraattori tulee pikemminkin haukkumaan, miten ala- yläaste meininkiä tuollainen kiusaaminen ja piikittely on, - varsinkin kun luokan ongelmana ei ole minkään sortin kiusaaminen, vaan seläntakana asioiden puimiminen ja suurentelu. Yhden aikoihin kaupungille teelle ja assalla olo-että-voih. Perjantai matkustajia. Saan viereeni ikävästä itkuistan tytön, joka bussin lähdettyä liikkeelle, lopettaa vollottamisen ja käy irtari pussinsa kimppuun. Ei saa muumilimuaan auki, jolloin empatiaa uhkuvana avaan pullon ja saan hiljaisen kiitoksen. Toisella puolella istuu mies, joka yrittää piristää tyttöä, kertomalla olevansa matkalla hautajaisiin ja esittelemällä valkoista kauluspaitaa, jonka aikoo päällensä laittaa (heh?).

Well. Mutsi sai viimeisetkin verikokeiden tulokset (vieläpä paperille) ja lähetekkin on mennyt kuulemma eteenpäin. Parin viikon kuluessa kuulemma aika pitäisi saada, eli juhlat vai hautajaiset? Veriarvot, köh köh, eivät ilmeisesti olleetkaan mitä parhaimmat, vaan listassa kolme viitearvoista poikkeavaa on merkatty pikkuruisilla tähdillä. Kaksi aivan tuntematonta testiä, joista toinen on liikaa ja toinen liian vähän ja sitten tämä kilpirauhashormoni, joka lähes koomisesti näyttää arvoksi 6.9 viitearvojen ollessa 7.0-16.0 :-D.

Muuten, olen sama saamaton itseni. Normaalista poiketen tosin erittäin pirteä, positiivinen ja myönteinen, kiitos eilisen. Viikonloppu alkaa koneella istumisella teekuppi viekus, lämpötakki päällä. Suurin tavoite tälle illalle on katsoa digiboxilta tunnin kestävä ohjelma ja jos-mitenkään-mahdollista, tyhjätä huonetta tavaroista helpottaakseni huomista järjestyksen vaihtoa. Hyvästelen siis datisnurkkaukseni (käytän konetta suoraan sängystä) ja heivaan pöydän toiselle seinälle, pois patterin edestä saadakseni lisää lämpöä huoneeseni. Siis JOS saan aikaiseksi. Vanhemmat ovat olleet 'kiltisti' ja antaneet minun elää omaa elämääni sen kummemmin kommentoimatta, kaapista löytyy taas teetä, kun sitä jaksoin käydä ostamassa, joten voisin jatkaa tätä että-elämä-on-mukavaa vaihetta mieluusti viikonlopun yli.

nolot ja häpeät.

Ensinnäkin, lempinimi 'Blondi' ei ole kovinkaan kuvaava, kun meni neiti tässä syksyllä värjäämään päänsä bruneksi. Siis näin ulkoisesti. Muutenhan tuo nimike sopii vallan mainiosta :'D

'Olen niin onnellinen. Niin onnellinen! Pääsin Dementia osastolle työssäoppimaan!!' -ilonaihe koulussa.

Lyhyt, n. kolmen tunnin koulupäivä. Blondin talutusta kaupungilla odotellen vielä koulussa istuvia Bunnya ja Emokidia, joiden ilmestyttyä -> lettukahvilaan tarjoamaan Blondille syndelettu. Itselleni rakas cappucino♥. Sitten kadun yli finnkinolle, jonne voisin muuttaa (saanks mä?). Elokuvana The ugly truth, joka nauratti paljon ja lujaa. Olo on kuin perhosella. Kevyt ja värikäs.

Take away teekuppi kädessä, kympin leffa-euforia ja höpöhöpöenerginen olo päällä, kun vastaan tulee torilla muutama nuori mies-hemmo, joista yksi sitten..
Hemmo: 'Anteeksi..?'
nccy: 'Niin ?'
Hemmo: 'Hei, ollaan subilta ja ollaan tekemässä keväällä ilmestyvää ohjelmaa (ei muistu nimi) ja kysellään tässä, onko teillä minkäänlaisia toiveita tai haaveita ylipäätänsä minkään suhteen?'
nccy: 'Gluteenittomia sämpylöitä!'
Hemmo: 'Gluteenittomia sämpylöitä ??' *katsoojotenkinkierosti*
nccy: 'Niin. Gluteenittomia sämpylöitä. Niitä kun ei ole.'

*Blondi ja Emokid näyttävät huvittuneilta. Henkinen AHAA elämys iskee. Ne on SUBILTA, ei SUBWAYLTA. Fuck..*

Hemmo (joka heiluu kameran kanssa): 'No siinä on ainakin korrekti toive..'
nccy: 'No joo siis.. voi..'
Hemmo: 'No onkos muita toiveita ?' *virn*
nccy: 'Ok. Ensinnäkin anteeks. Menin nyt sekoittamaan subin ja subwayn ^__^;'
Hemmo: 'Aaaaaa.... No se selittääkin jo aika paljon'
nccy: 'Joo :'D..'
Hemmo: 'Mutta ei oo muita toiveita yms.?'
nccy: 'Joo ei... Pää lyö vähän tyhjää... ... ..'

Eli asdsönksönk.. Runsain määrin huvin sekaista häpeää, joka kasaantuu pääkopan sisällä hiipuvan hitaasti. Remakat naurut saatiin Blondin ja Emokidin kanssa, joista jälkimmäinen meinasi alkaa pahemman kerran hyperventiloimaan. Ei sen puoleen, taisivat pojatkin saada hymyn nokareita naamoilleen.´

Olo on sekava, johtuen kofeiinista ja tunteiden paljoudesta. Kaikki tapahtuu nopeasti. Jopa bussi oli 15 minuuttia etuajassa perillä (normaalisti matkaan kuluu 40min) ja minä onnituin polkemaan kotiin viidessä minuutissa. Olo on ylienerginen ja mahtava ja samalla voisin hakata päätäni seinään. Senkin hölmö.

'mitäs siellä oikein on?'

Käytävällä nojaan Emokidia vasten. Tunnilla pää pulpetissa kiinni. Opettaja jakaa aivoverenkierto-tehtävän pulpetilleni, ei sano mitään. Luokassa valitetaan kovaan ääneen toisten vittumaisuuksia ja opiskelurauhan puuttumista. Täydet pisteet sisäelintentistä. Kiiruhtamista bussiin ja toiseen.

Uskaltaudun kauppaan ennen kotiin polkemista. Pihalla pyörii vielä muutama yläkoululainen, kaupassa onnekseni löntystää vain muutama keski-ikäinen kaljoineen. Kun ennen linkkumatkaa en saanut ostettua supertarjouksessa olevaa läkerol pussia itselleni hidastelevien myyjien ja puheliaiden asiakkaiden takia, kostan tämän vääryyden koko ajan pienenevälle tililleni. Purkkaa, kaksi askia läkeroleja ja Teho. Tehoa, jota en ikinä ennen ole maistanut. Bussissa iskenyt olo tahdon-päntätä-pääni-puhki-ja-nukahtaa-uupuneena, joka oli yksi osasyy mokoman energiajuomalitkun ostamiseen, katosi jo reilun puolentunnin muistiinpanojen kirjoituksen jälkeen. En koskaan ole ollut motivoitunut kokeisiin lukemiseen. Kerta toisensa jälkeen kuitenkin pääsen läpi maalaisjärjen ja tunnilla kuuntelun avulla. Liian pitkästi selitetyt asiat, liian suuret sivumäärät ja liian tylsät tekstit eivät uppoa, joten kirja lentää sivuun ja kone napsahtaa päälle. Sisko-kulta lähtee mutsin kyydillä kaupunkiin loppuillaksi valokuvaus kurssille. Se ei ole nykyään ollenkaan kotona. (kelpaa minulle).
Koulussa toivon aina pääseväni kotiin nukkumaan, jota koskaan en toteuta. Pitäisi joskus yrittää.

Eilen ja tänään Väki on ollut valittamatta. ??

Työssäoppiminen lähestyy. Koulupäivät lyhenevät. Viimeiset kokeet tulevat. Puhelimessa odottaa työssäoppimis paikan numero, johon en koskaan muista soittaa. Aamuvuoroja, iltavuoroja ja yövuoroja. 8 viikkoa poissa koulusta. Hyvä vai paha?

cup of tea. or not.

Herätessä pää tuntuu lyijyltä. Vielä väsyneemmäksi tunnen oloni, kun mutsi läsnäolollaan masentaa aamuani entisestään. En jaksa laittautua (mitä nyt minimin verran n_n;;) joten tuijotan televisiosta edellis illan puoli tuntia kestävän Big Brother jakson, vaihdan vaatteet ja laitan laukkuuni vain ne välttämättömät tavarat. Bussissa pänttään sisäelimien latinankielisiä nimiä, koulussa kiirehdin aivoverenkiertohäiriö- ja hermostotehtävien kanssa. Blondi auttaa monisteineen, linkkukaveri myös.
Bunny ja Emokid ovat karanneet Tampereelle keikalle, joten juon puolen litran Green light Edin (pahaa on), jotta jaksaisin olla edes ensimmäiset tunnit seurana Blondille. Kofeiini vaikuttaa ja nousen astetta lähemmäksi elinvoimaisuutta.

Minulla on aikomus imuroida tänään. Imuroida ja lukea johonkin loppuviikon kolmesta kokeesta. Ja televisiossa pyörii MTV:n aivojentappo ohjelmat. Room Raiders, The X-Effect.. Niin teennäistä, niin tylsää. Eksät alkavat nuoleskelemaan toisiaan.. minä vaihdan kanavaa..

Aamulla mutsi tekstasi labratuloksistani, jotka (ta-ta-ta-tatta-taa..) ovat normaalit !! Kiitos herralle tai muulle mahdolliselle korkeammalle voimalle, siitä, että nyt ei Väen tarvitse kärvistellä kanssani nykyistä enempää. Ne osaavat jo tehdä elämästäni v-mäistä niinä joikaisena hetkenä, kun huoneestani poistun, kyselemällä, jankkaamalla ja huutamalla.


Vaihdoin profiilikuvaa. Huonommaksi tai paremmaksi, i don't know. Kirjoitin tätäkin ilmeisesti puolitoista tuntia, joten jaa'a. Taidan heivata ajatuksen imuroinnista ja hakea mielummin teetä.

mitä on eläminen?

Istun keittiöpöydän ääressä, lämpötakki päällä, x-tran cola light pullo vieressä ja vasen kyynärtaive kipeänä. Siihen on tulossa mustelma. Kello lyö kahden minuutin päästä kymmenen (a.m). Tuhlaan siskon kannettavan akkua ja nautin muiden poissaolosta.

Terveyskeskuksessa minusta kokeet ottaa sama hoitaja kuin viimeksi (♥).
'Ja muistathan, että puhuminen ja höpöttäminen on nyt se tärkein juttu..'
'Mä nyt vaan oon huono höpöttämään'
Käsijumppa, tunnustelua, käden vaihto, jumppa ja neulalla tökkimistä. Ei tunnu kovinkaan pahalta, vaikka verta viedään 10 putkea ja kyseessä on vielä paastoveri. EKG tuntuu kiusalliselta, kun ei saa edes rintaliivejä pitää ja viereen tulee vielä ylimääräinen hoitaja kyyläämään.
'Sydän lyö oikein tasaisesti, mutta pulssi on 38, joka ei oikein tee sydämelle hyvää..'
38? Noh se otettiinkin makuulta, joten.. Yhtä hidas kuin minä.

Linja-autoja lähtisi vartin päästä, johon en ehdi. 45 minuutin päästä, johon saattaisin ehtiä, mutta koulussa en ehtisi tunnilla kuin siivoamaan, joten jätän väliin. Lähden kahden tunnin päästä lähtevällä pikavuorolla. Ehdin kahdelle viimeiselle tunnille.

(Kello vilkkaa jo yhtätoista ja akku huutaa varoituksia sammumisesta. Datistelu loppu nyt :<)

_______

(Kuten aina) kotiin tullessa saa kuunnella valitusta ja vänkkäämistä (hienosti osaan kuvata..) ja heti ensimmäisen tilaisuuden tullen hyppään piiloon omaan huoneeseeni. Huoneeni on siisti ! Eilen illalla purin turhautuneisuuttani ja huoneestani irtosi suuret määrät roskaa, vaatteita, mukeja ja laseja. Ympäri huonetta levinneet kosmetiikka tuotteet päätyivät takaisin korkeaan, ruskeaan kulmahyllyyn. Kirjat nostin hyllylle lattialta ja sängyn alta. Voit taas pari päivää kävellä oviaukolle ilman tuhoamisen pelkoa.
Väki yllyttää imuroimaan, kun minä mieluusti hyppäisin peiton alle joko nukkumaan tai tuijottamaan televisiota. Ei jaksaisi.. Mutta toisaalta. Enhän minä jaksa koskaan muulloinkaan. En jaksa olla itsekriittinen. Minulle on aivan sama missä kunnossa ovat kasvoni tai hiukseni, miltä huoneeni näyttää ja miten terveellistä on tuhota silmiä tuijottamalla tietokoneen ruutua liian läheltä. Minua ei jaksa kiinnostaa onko koulutehtävät tehty ja onko kännykässä akkua. Minua kiinnostaa nukkuminen, suunnittelu, illan täydelliset naiset ja kolajuomien ja teen avulla hereillä sinnittely. Vanhempien ja muiden mielipiteet ja läsnäolo masentavat.

Toivon itseni ja lukijoiden kannalta, että tämä pirun väsymys lakkaisi ja jaksaisin tehdä laadukkaampaa tekstiä. Koittakaa ymmärtää ja sinnitellä siihen asti.

jaksamattomalta:

Luulin, että saisin rentoutua kunnolla, kun saan olla kokonaiset neljä päivää poissa koulunpenkiltä. Nukkua ja olla vain kotona. Mutta kuitenkin..

Torstaina sai herätä sinne lääkäriin. Päivällä lähteä kaupunkiin, jossa löysin syystakin (vihdoin ♥) ja kävin ryhmässä, joka taas sekotti päätäni pahemman kerran. Linkulla epävarmasti Blondille, jossa nukahdan meikkineni kaikkineni keskelle hereillä olevia ystäviäni. Seuraavana päivänä voimia löytyy tasan elokuvien ja television katseluun. Lihakset ovat kipeinä ilman mitään syytä.

Kun lauantaina pääsin kotiin Blondin äidin kyydillä, tuli parin tunnin sisällä lähtö kaupunkiin ravintolaan, äidin nelikymppisten kunniaksi. Meikkaan ja laittaudun. Laitan suuret kultaset korvarenkaat, jotka ovat kokoajan tiellä. Vanhemmat juttelevat annoksista, maistavat toistensa ruokia. Syömme lähinnä hiljaisuudessa. Paluumatkalla isä vaatii vastauksia kaikkeen. Miksi minä teen niinkuin teen? Mikä minulla on ongelmana? Johtuuko kaikki vain siitä, että tahdon tuhota elämäni vai tahdon johonkin 'ryhmään'? Se kärsii henkisesti. Minä kärsin henkisesti. Enkä osaa kummankaan kärsimystä lieventää. En löydä sanoja.

Tahdon kaiken olevan kuten ennen.

Tänään kävin Simballa. Väsymyksestä huolimatta raahauduin hänen kotiovelleen ennen kahtatoista. Juteltiin ja kerrottiin elämästä. Ei oltu nähty taas kesän jälkeen. En viipynyt kolmea tuntia enempää. Ei ehdi. On jo sunnuntai ja huomista varten täytyy jaksaa opiskella ja siivota ja nukkua. Ja suunnitella.

Vaikka ei se elämä enään ole muuta kuin yhtä helvetin suunnittelua.

_______________________________

ARKIELÄMÄSSÄ KÄYT (?)

♦ Amista 7 (15%)
♦ Lukiota 19 (41%)
♦ Yläkoulua 12 (26%)
♦ Alakoulua 0 (0%)
♦ Töissä 1 (2%)
♦ 3. asteen opintoja 4 (8%)
♦ Et mitään tällä hetkellä 1 (2%)
♦ Muu 2 (4%)

Ääniä: 46


Ääniä 46?! Suurin osa siis lukiolaisia ja yläkoulu ikäsiä. Ihmeen monta vastannutta.
Kiitus ♥

unknowing.

Olo lievästi vittumainen. Lääkärissä meni kai hyvin. Sain asiani selitettyä, mutta pääsen maanantaina taas verikokeisiin. Kolmas kerta puolen vuoden sisällä. Ja EKG. Ja sitten voidaan tehdä lähete nuorisopolille.

'Se on hyvä että tiedostat avun tapeen..'

..niimpä kai..

Hemmetti kun en tiedä yhtään mitä itse tahdon. Olla kotona vai mennä ystävälle? Siivota vai nukkua? Lähteä aikaisin kaupunkiin vai myöhemmin ? Mennä verikokeisiin huomenna vai maanantaina?

Happea.


Todellisuutta karkuun lauantaihin asti ->

Doctor, make me happy.

Soitan mummolle. Mummolle. Tuli vain sellainen olo, että tahdon jutella sen kanssa. Kysyä ostinko mutsille lahjakortin oikeaan hoitoon. Se ei vastaa ja epäilen, että se on ulkomailla.

Tänään alkoi viikonloppu. On keskiviikko. Huomisen ja perjantain tunnit ovat peruttu. Kiitos. En olisi jaksanutkaan enään päivääkään. Väsyttää niin pirusti, vaikka nukunkin yöni mielestäni hyvin ja vaikka saatankin herätä turhan aikaisin.

Suunnittelua.

Huominen lääkäri. En jaksaisi/haluaisi/uskaltaisi ajatella sitä yhtään, mutta tuntuu, että olisi järkevää kerrankin kirjoittaa lapulle kaikki sanomisen arvoinen. Alan tässä pikkuhiljaa ahdistua sinne menosta. Älä ajattele sitä. Siellä pitäisi nyt aluksi kysellä verikokeideni tuloksista, sitten puhua ongelmistani ja siitä mitä niillekkin tulevaisuudessa tehdään (oksettaa ajatuskin jälkimmäisestä). Olen myös päättänyt kysyä, kannattaako minun lähteä ensi kuun alussa työssäoppimis jaksolle vanhainkotiin, tai ylipäätänsä minnekkään. Olen 97 prosenttisesti valmis ottamaan saikkua, koska jo koulussa istuminen ja päähän tiedon tunkeminen alkaa pikkuhiljaa tuntua liian raskaalta. Jokin vanhusten nostelu, käytösetiketit ja uuden opettelu. Sitä paitsi uskon etten tässä elämäntilanteessa oikeasti oppisi siellä tarpeeksi. Joten siinä sitten harkitsemisen aihetta. Ei stressaa yhtään ei.. Mutsillekkin mainitsin tuosta.. Ja terkallekkin. En oikein tiedä mitä äiti siitä ajatteli, mutta se nyt tuntuu suostuvan mihin tahansa.

Mutta se nyt onkin tullut joka päivä juttelemaan. Ja koittaa parantaa oloa. Se on jotenkin ihana. Ja samalla voisin heittää sitä mukilla päähän, kun se ihmettelee mikä mua ahdistaa ja miten olis paremmin?

Something more positive. Lääkärin jälkeen aijon mennä kotiin mässäilemään yksin ololla. Lähteä kaupunkiin, ennen kuin isä ehtii töistä kotiin. Metsästää Blondille lahja. Mennä tähän 'keskustelu ryhmään' ja lähteä Blondille juhlistamaan tämän syndejä. Great. Jos siis lääkärissä sujuu oletetulla tavalla ja hyvin, eikä minusta löydy jotain järkyttävää vikaa ja vaivaa eikä mitään muutakaan dramaattista tapahdu. Blondilla lauantaihin asti. Sitten tämän äidin kyydillä kotiin ja sitten.. Suunnittelen myöhemmin.

Yhh.. Minun piti nukkua. Huonot tavat for no change.

(Mummo soitti. Bulgariassa ovat. *kade*)

mitäänsanomaton.

Aika ei riitä mihinkään. Etsintää ja tekemistä vailla oleva tehtävämoniste pitäisi olla huomenna tehtynä. Lattia täynnä roinaa. Liian monta muuta asiaa.

Lyhyesti:
* Aamulla oli verikoe, joka sujui loistavasti. Kiitos loistavan hoitajan.
* Ajoin verikokeeseen skootterilla, enkä kuollut tapposumuun tai heikotukseen.
* Iltapäivällä lääkelaskennan kokeen jälkeen kävin terkalla tämän pyynnöstä. Ryhmänohjaaja oli soittanut hänelle, koska ryhmässämme oli kuulemma keskusteltu minusta. Kuinka minä lainaan muilta isoja vaatteita ja ilmeisesti muutakin.
* Tein ruokaa. Tunnin. Hyvää ja tarpeeksi terveellistä. Pinaatti-risottoa. Eilen sovittiin mutsin kanssa, että teen tästä eteenpäin ruokani itse, koska se tuntuu minusta paremmalta.
* Poikkeuksellisesti voisin heittää kellon seinään ja tehdä kaikkea omalla tahdillani, kun yleensä tekisin mitä tahansa saadakseni ajan kulumaan nopeammin.
* Aamu tuntui hyvältä. Onnistuin verikokeessa, busseissa oli lämmin ja hyvät tuolit, kirja oli hyvässä kohdassa ja aurinko paistoi. Koulussa mieliala laski normaaliin.

Antakaa haulikko, jotta saan ampua muutaman ihmisen. Antakaa aikaa, jotta saan kasattua elämääni hieman parempaan kuosiin. Potkikaa ja haukkukaa, kun en osaa/jaksa/pysty elämään elämääni paremmin ja edes kirjoittamaan siitä lukemisen arvoista tekstiä.

ei hyvä päivä.

Kaikki on vähän pielessä aamusta alkaen. En herää herätyskellooni, sisko nousee viereisestä huoneesta sulkemaan sen. Kymmenen minuutin päästä soi kello uudestaan. Soi kaksi minuuttia ja alan vasta sitten herätä tajutakseni, ettei musiikki kuulu viikonlopusta tutun päihdeongelmaisen puhelimesta, kuten luulin, vaan se on herätyskelloni. Sammutan kellon samalla hetkellä, kun siskoni tulee ovesta (oviaukosta) sisään. Mutsi pilaa aamuni nousemalla aikaisin ja pitämällä saarnaa syödessäni aamiaista.

Koulussa ensimmäisenä pistoharjoitukset. Otetaan ruisku, vaihdellaan neuloja, täytetään ruiskuja ja tapellaan ilmakuplien kanssa. Pistetään keinoihoihin ja lopulta vuorotellen siirrytään verhon taakse pistämään keittosuolaliusta s.c. (ihon alle) mahaan. Alunperin ideana pistää itseämme, mutta kun oli mahdollisuus pistää kaveria, niin mielummin sitten niin. Täytän ruiskun, vaihdan pistoneulan, tappelen ilmakuplien kanssa, puhdistan ihon ja pistän. Easy. Sitten tulee kaverin vuoro ja kaikki sujuu hienosti siihen saakka, kun kaveri on puhdistanut ihon, lähestyy neulan kanssa ja opettaja sanoo 'Pistä sitten neljänkymmenenviiden asteen kulmassa' ja aivon tajuaa, että voihan ----- se aikoo pistää mua! Ää! ei pysty! Pupillit pienenee, hengitys kiihtyy, kyyneleet nousee silmiin ja pakoyrityksessäni olisin pudonnut sängystä, ellei opettaja olisi sattunut olemaan tiellä (kuulemma). Unohdetaan koko juttu, Blondi pistää itseään ja minä jätän väliin.

Ruuanlaitto. Teen kanawokkia. Blondi ja eräs toinen kehuvat wokkiani, vaikka koko moska näyttää inhottavan ruskealta ja olin onnistunut polttamaan sen kahdesti! Opettaja valittaa, kun emme ole tehneet erikseen lisuketta.

Kaikki tuntuvat koomailevan tänään. Blondi, koska on tulossa kipeäksi. Bunny, i don't know why. Minä, koska koomailen aina. Emokid tekee poikkeuksen, vaikka oli koomaillut koko edellis viikon.

Teetä lettukahvilassa. Assan kioskista 3 pussia läkerol splittejä, koska ovat niin hyvässä tarjouksessa. Mutsille syntymäpäivälahjaksi käsihoito/hieronta lahjakortti, mummin antamilla rahoilla. Kotiin ja koneelle. Ahdistusta. Ikinä turha olettaa muuta.

hullun hauska hulluus.

Helsinkiin junalla ja sieltä Nummelaan. Helsinki näytti niin ihanalta. Ihmiset mainostivat tuotteitaan ja jakoivat axea, kaurakeksejä, karkkeja, rasvoja, kaikkea. Kiertelen vaatekaupasta toiseen ja tunnen oloni epämukavaksi. En osaa pysähtyä minnekkään katsomaan vaatteita tarkemmin ja tuntuu typertältä, kun kierrän kaupan minuutissa-kahdessa ja poistun kiireenvilkkaa tyhjin käsin. Tunnen oloni jotenkin typeräksi rauhallisten ja muotitietoisten ihmisten keskellä, samalla kun itse kannan täynnä tavaraa olevaa mutsilta lainattua laukkua. Kello lähestyy viittä, bussi on lähdössä, eikä matkakaveria näy missään. Soitan, hän ei tiedä missä on Kamppi. Matkustan yksin.

Ensimmäisen illan jälkeen vaatteissa haisee viina ja tupakka.
Toisen illan jälkeen vaatteissa haisee kannabis.

Ve-Vin kämppä on erikoinen. Neljän hengen pikkuinen solu. Seinillä lehdistä leikattuja naisten kuvia ja huoneessa punaisilla valoilla kirjoitettu SEXY, mustiin verhoihin kiinnitettyjä vaaleanpunaisia alusvaatteita ja keskellä huonetta kultainen strippitanko. + koomisesti iso lumikki juliste. Talo täynnä humalaisia ihmisiä, joista parhaiten jäi mieleen 19-vuotias, irokeesipäinen tyttö, joka kulki koko viikonlopun samoissa vaatteissa ja maiharit jaloissa. Todella päihdeongelmainen ja kärsii psykooseista. Se kertoi koko ajan viinan, pilven, sienten ja lääkkeiden käytöstään, laitoshoidoistaan, kodittomuudestaan, suhteistaan ja lyhytmuistisuudestaan (josta johtui se, että samat asiat kuultiin 5-10 saman päivän aikana). Ei kestänyt olla selvinpäin ja oli työskennellyt lasten kanssa psykoosissa. Mutta silti aivan ihana tyyppi. Ilta juhlittiin. Juotavaa, tupakkaa, ihmisiä. Ei juuri nukkumapaikkoja ja kuten kuulemma yleensä, ensimmäiset sammujat veivät parhaat paikat (:<).

Toinen päivä oli yhtä väsymystä. Nukuin, pelasin korttia, yatzya, nukuin. Kävimme aamusta dyykkaamassa valintatalon roskiksilta ihmisille aamiaista ja löysimme paljon hyvää leipää (jota en tosin itse mennyt syömään) ja käydessämme kaupassa hain itselleni ison pepsi max pullon. Illalla tahdon taas pääni sekaisin. Poden alkoholi kammoa. Yläkerran ukkeleilla on puhdasta kannabista. Avaan suuni ja sanon 'huvittais kokeilla' eikä kulu kuin pari minuuttia, kun istuin pienessä soluhuoneessa kuuntelemassa luentoa vaikutuksista, laadusta, tavoista ja siitä, että mitä tahansa tapahtuukin, pitää muistaa että se on vain mun päässäni. Neljän hengen rinki ja Ei huumeita periaatteen romuttaminen.
Alusta alkaen tunsin kauheaa tarvetta kontrolloida itseäni. Kun alkoi naurattamaan, pakotin itseni lopettamaan. Kun tuli suuri mässyn himo, katselin vierestä kun muut söivät suklaakakkua ja pringlesejä. Kun otsa meni koko ajan tahtomattani ruttuun, tappelin vastaan. Ihmiset lähtivät baariin, minä jäin höpöttämään muille pilvessä. Tunsin kylmää ja kuumuuttakin. Parit henkoset ja pari tuntia hyvää oloa.

Paluumatkalla helsingissä, etsitään Kurn :ille syötävää. Olen elänyt viikonlopun päihteillä ja sadalla grammalla lakritsiuute nameja, joten kun istumme cafe picnikkiin ja tilaan haudutetun teen, alas uppoaa vain puoli desiä. Kiroan kauppojen kiinni oloa. Olin löytänyt perjantaina mahdollisesti ostettavan takin, jota nyt en sitten saanutkaan, kun tyhmyyttäni ajattelin voivani ostaa sen sunnuntaina. Kävellään juna-asemalle, ostan lipun, hyvästelen Kurn :in ja menen junaan. Viereen istuu tummempi ihoinen mies, jolla on tumma parta ja tummat hiuksen niskassa ponnarilla. Se kuuntelee musiikkia, heiluu sivulta toiselle ja vatkaa polviaan. Sitten se kaivaa laukustaan pienen pienen possu pehmolelun, jolla se leikkii polvellaan. Minä keskityn kirjaan ja yritän olla välittämättä, kun tyypin kyynärpää tönäisee minua vähän väliä.

Kotona heitän pois toiveen tyhjänpäiväisestä television tuijottelusta, kun huomaan, ettei digiboksi ole tallentanut ensimmäistäkään katsomisen arvoista ohjelmaa toisin kuin piti. Istun typeränä koneelle, kuten aina. Vatsa kramppaa, enkä jaksa enään välittää, koska mikään ei auta, eikä ole auttanut koko päivänä. En pode huonoa omatuntoa viikonlopusta, huumeista, hölmöilystä. Kaikkea saa kokeilla kerran tai pari.

stressiä pois lähdöstä, kun ei kestä jäädäkkään.

Stressaan huomista ja viikonloppua aivan järkyttävästi, mutta samalla tuntuu, etten kestäisi olla kotona hetkeäkään. Tuntuu, että jos jäisin kotiin, suoraan sanottuna sekoaisin.

Nautin puolentunnin välitunnista makoilemalla toisella luokassa olevista harjoitus pedeistä. Jossain vaiheessa mainitsen, kuinka ihanaa olisi, jos olisi tyyny ja peitto. Hetken päästä neiti21v on jo heittänyt päälleni peiton ja tuonut tyynyn. Makaan sängyllä, pää peiton alla. Blondi makoilee toisessa sängyssä ja teeskentelee vanhaa mummoa, kutsuen minua Lyyliksi. Joku istuu sängynlaidalle, joku lähtee pois. Tunti jatkuu taas ja joudun päättämään makoiluni.

Koulussa on kansainvälisyys info. Saksan vaihto osuisi hyvin to-jakson kanssa, aijon hakea sinne. 4 viikkoa saksassa, päiväkodissa, omassa asunnossa, koulun kustantamana. Ainahan voi hakea.

Huoneeni odottaa pikasiivousta, hiukseni suoristamista ja laukut pakkaamista. Saan tehtyä kaiken siinä parissa tunnissa, jos jaksaisin aloittaa. Huoneessa on kylmä, vaikka normaalisti pelkkä tietokoneen päällä pitäminen on lämmittänyt ilmaa varsin kiitettävästi, mutta nyt voisin harkita huoneen järjestyksen vaihtoa, saadakseni patterin käyttövalmiiksi. Pakata pitää sen verran tavaraa, että kehtaa kohtuullisen kokoista laukkua raahata mukana muutaman päivän ajan.

Olen taas yksin kotona. Ei tunnu onnelliselta. Mikään ei tunnu oikealta.

kun ei osaa eikä tiedä mistään mitään.

Tunnilla käsittelyssä ovat vuorostaan psyykelääkkeet. Tietoa miten ne vaikuttavat ja mihin. Lääkeaineita ja kauppanimiä. Ahdistukseen, unettomuuteen ja masennukseen.

Masentunut = monimuotoinen mielentila, johon liittyy mielialan laskun ja mielihyvän kokemisen menettämisen lisäksi esim. unettomuutta, keskittymisvaikeutta jne.

Voisinko minä olla masentunut? Nope. I don't think so. Jos olisinkin, niin ehkä lievemmän puoleisesti. Varmaan olenkin. Jos miettii, milloin viimeksi olen nauttinut elämästäni kunnolla.. siitä on.. ööh? Arki on joko samojen asioiden suorittamista minuutista toiseen, suunnittelua ja stressaamista, ilman minkään sortin nautintoa tekemistä asioista. Aamulla odotan linkkuun pääsyä, linkussa kouluun pääsyä, koulussa kotiin pääsyä ja kotona seuraavaa päivää. Maanantaina odotetaan perjantaita ja perjantaina maanantaita. Tai sitten arki on minuuttien kulumista, jälleen mielenkiinnottomasti. Keskittymiskykyähän ei riitä 10 minuuttia pidemmäksi aikaa. Häiritsevät asiat puolittavat tuonkin ajan. Jos olenkin masentunut, en sitä tiedosta/jaksa tiedostaa, koska päiväthän ovat päätöntä ajantappoa. Onhan aina parempia hetkiä. Huulen heittoa ystävien kesken.

Isä tulee ovelle kyselemään miten menee. 'Hyvin..' Toki. Suorastaan normaalisti. Isä tahtoo tarkennusta. 'Ihan tavallisesti'. Aina voi vastata hyvin vaikka ei tarkoittaisikaan sitä. Minun hyvin on silloin, kun ei ahdista erityisen paljoa. Koulussa, paskanpuhujien ihmemaassa, sama toivoton muiden-asioihin-tunkeutuja supisee, kuinka minulla on taas kylmä. Miettii, pitääkö hänen itsensä puuttua jotenkin asiaan, koska omat ystäväni eivät ilmeisesti minusta huolehdi ja se että minä kärsin kylmyydestä ei ole ilmeisesti aivan normaalia, vaikka ympärillä istuu muitakin lämpöä kaipaavia. Sama juttu kuin aina. Aivan kuin hänen tarvitsisi kiinnostua asioistani vittuakaan. Ihan kuin ihmisellä ei saisi olla kylmä. Ihan kuin ystäviäni ei kiinnostaisi minun hyvin vointini, vaikka kyllä kiinnostaa, vaikka ei tarvitsisi. Ihan kuin huolehtimisesta muka olisi hyötyä? Ei tasan ole.

Naapurista kuuluu basson jumputusta. Masentaa. Stressaan viikonlopusta, maanantaista, tiistaista, keskiviikosta, torstaista, seuraavasta viikonlopusta. Jokaisena päivänä on jotain, mikä vaatii suunnittelua ja mikä ahdistaa. Viikonloppuna matka nummelaan, jonne mutsi tarjoutuu minut heittämään. Tahdonko säästää rahaa ja mennä kyydillä, vai tahdonko vältellä arvioivia silmiä ja maksaa itseni karkuun vanhemmilta?
Ensi viikolla on ruuanvalmistusta, verikoe, koulussa ylävartalopesun harjoittelua, lääkäri ja taas viikonloppuna reissaamista ystävälle. Millä ja miten pitkäksi aikaa? Pitää suunnitella.

Lisäksi nokka vuotaa, väsyttää ja yskittää. Flunssa iskee, enkä todellakaan halua jäädä vuoteenpohjalle huolehdittavaksi ja hoidettavaksi. Mahdollisimman kauas kotoa kiitos.

need own time. need silence.

Olen tainnut olla tänään vittumainen.

Ollut äksy, muissa maailmoissa, kaivannut hiljaisuutta, puhumaton.. Huonoa seuraa. Tuntenut suurta halua pilkkoa pari ärsyttävää muikkaa luokalta. Suurimmaksi osaksi olen kuitenkin elänyt päivää eteenpäin, sen kummemmin reagoimatta mihinkään.
Tuntuu, että pää on täynnä käsittelemättömiä tunteita. Jotain sellaista, mitä en itsekkään tunnista. Ja se tuntuu ihan pirun kierolta.

Kaipaan koulussa linja-autoon, hiljaisuuteen. Linja-autossa tahdon karkuun karkkipussejaan rapistelevia teinejä ja kotona hermojani tuhoaa pikkusisko ystävineen. Olkaa hiljaa.

Niin. Anteeksi etten ole kommentoinut takaisin taikka muutenkaan. Sain moonta ihanaa ja rohkaisevaa kommenttia joten kiitos ♥ Tuli taas vaihteeksi uusi lukija ja kävijälaskurikin pärrää jo päälle kahtatuhatta. En ole jaksanut kiinnostua oikein mistään, mutta kyllä tuollaiset piristävät.

ei ymmärtämättömän tarvitse ymmärtää.

Kurkku kipeänä kävelen kaupungilla. Kävelen sisälle kauppaan, toiseen, kolmanteen. Torin kulman s-markettiin, jossa kierrän 15 minuuttia valiten ostettavia tuotteita, kuitenkin lopulta tyhjin käsin poistuen. Linja-autossa laitan kolmannen Toncilssin kieleni päälle sulamaan ja luen kirjaa Petollinen on ihmissydän, josta en tajua enään yhtään mitään. Kävelen kotiin käsineitä kaivaten. Väsyneenä huonosti nukutuista öistä. Mikään ei ole muuttunut.

Äiti sanoi, että ymmärtää. Sanoi sen, halasi, kuunteli. Mut ei se ymmärrä, ei se ymmärrä. Mutta ei se tarvitsekkaan, eikä se voikkaan. Mikään ei muuttunut, mikään ei hajonnut. Oikeastaan, kaikki kiiltää vain kirkkaammin.

Isovanhemmat käyvät kylässä ohikulku matkallaan. Auttavat Väkeä raivaamaan pihalta kaadettuja puita ja puskia pois. Mummi näyttää puhelimestaan videoita kummi-tytöstäni. Se oppi kävelemään tällä viikolla. Muutamia askeleita. Sitten ne jo lähtevät. Mä jään huoneeseeni istumaan, väsyneenä kaikesta. Mikään ei ole muuttunut.

___

Niin. Ja kiitos kommenteista (paljon !) ja anteeksi, kun en itse ole jaksanut vastata. Ei riitä voimat.

Just nyt mun koko elämä tuntuu erittäin hauraalta. Hetkessä hajoavalta. Mä oon valmistautunut siihen. Siihen että se hajoaa pieniksi palasiksi, joista sitten aletaan liimailla uutta kokonaista, mutta erillaista. Tänään, mä yritän olla vahva ja tehdä jotain, jota pelkään niin helvetisti.

Huonosti nukuttu yö. Märkä tyyny kolmen tunnin kyyneleistä. Kirje, jolla teen vanhempani surulliseksi.

aika, mene pois.

Tämä on niitä päivä, kun istun tuijottamassa televisiota peiton alla. Ohjelman loputtua katsomassa uutta ohjelmaa tai elokuvaa. Tappelemista kellon kanssa, kun aika ei tunnu etenevän tarpeeksi nopeasti. Lopulta kolmen ohjelman ja yhden elokuvan jälkeen, katson kelloa ja miettin ehdinkö nyt sitten tekemään mitään muuta ? Ei ehdi paljoa, mutta tehtävää ei olekkaan paljoa. Kun vain aika kuluisi pois.

Olo on fyysisesti p-ska. Istuminenkin on rankkaa.

Herään ja nousen vasta parin tunnin kuluttua, jotta päivä olisi lyhyempi. Kuten joka viikonloppu.

Eilen tein itse yli-yksinkertaista sorbettia. Valkuisvaahtoa ja marjoja. Hyvä maku, outo rakenne, ei siitä sen enempää. Sovin seuraavasta viikonlopusta, jolloin olen nyt mitä ilmeisimmin lähdössä Nummelaan, tapaamaan 3 leirillä tapaamaani (ihanaa) ihmistä. (heh, taisin sanoa jossain tekstissä, ettei tapanani ole pitää yhteyttä parin päivän tuttuihin). Siellä on kuulemma enemmänkin porukkaa, juhlivia, vieraita ihmisiä. Olkoon keitä ovat, mutta tärkeintä on, että pääsen pois kotoa.
Illalla kärsin ääni-ärsytyksestä, jouduin kuuntelemaan parisen vuotta sitten valittuja kappaleita nappikuulokkeilla peittääkseni kaiken muun äänen, samalla tuhoten 50% keskittymiskyvystäni.
Tämä päivä siis ajantappoa. Join kupin kahvia päähänpistosta ja katsoin digiboksin tallennukset läpi. Kello on jotain yli seitsemän, päivä on siis almost-done, taivas on sininen ja puussa on punaisia omenoita.

one big stress.

Well.. Mistä sitä aloittaisin?

Jos pitää valita viikon stressaavin päivä, se oli ehdottomasti eilinen (torstai). Herääminen ennen puoli seitsemää, vaikka tarkoitus herätä oli puoli kahdeksan jälkeen. Yhdeksäksi kirjaston kautta lääkäriin, mutsi mukana, uusitaan pari reseptiä ja sovitaan verikokeesta, jonka tarkoitus on tarkistaa keliakia vasta-aineet. Lääkäri setä yrittää (onnistuneesti) hermostuttaa vanhempiani lisäämällä verikoe listaan pari koetta lisää. Lapulla lukee internet osoite, jolla pääsen varaamaan ajan.. Pelottaa. Ei tulokset vaan se neula.

Soitan eri numeroihin. Joko numerosta ei vastata heti tai ollenkaan, tai pääsen sanomaan asiani uudelleen ja uudelleen 'Etsin tässä työssäoppimis paikkaa..' ja vastauksena saan aina uuden numeron, josta minun pitäisi saada asiani hoidettua.

Koulun jälkeen, Emokid jää kaupungille parin tunnin odotustani varten. Selaamme vaatekauppoja läpi etsiessäni lämpöisempää syystakkia, joista yksikään ei sovi. Emokid toimii lähinnä takin ja laukun pidikkeenä ja olen vähän pahoillani, että se joutuu raahautumaan kaupasta toiseen, itse rahattomana. Hermostun kuitenkin koko sovitusrumbaan sopivien kokojen puutteessa, joten menemme kauppaan ja soitan vielä kahteen numeroon Emokidin kännykällä (omasta ilkiöstä oli loppua akku). Taas uusi numero, mutta seuraavasta sitten saan lopulta tietoja. Sry, ei pääse. Vuodeosasto on pois käytöstä remontin vuoksi pahoittelemme.

Olen menossa jonkin sortin keskusteluryhmään jonne olin ilmoittautunut jo pari viikkoa sitten. Menen sinne puhumaan ongelmistani, joista ei tässä blogissa sen enempää. Emokid ystävällisesti etsii paikan kanssani, saattaa minut ovelle, toivottaa onnea ja jättää minut ylihermostuneena nousemaan pimeitä rappusia.

Aloitetaan nallekorteilla. Valitaan erillaisista nalleista omaa yleistä olotilaa lähiten vastaava. Otan nallen, joka näyttää tukehtuvansa stressiin, käsi sydämmellä ja silmistä paistaa jokin järkytyksen sorttinen. Muiden nallet ovat leppoisampia. Minä kerron lääkäristä, työssäoppimispaikan hakemisesta ja paikalle tulosta. Kuuntelen ja puhun.

Poistun kesken kaiken ehtiäkseni linkkuun. Myöhästyn. Puhelin valittaa koko ajan akkua, tekstaan mutsille, voiko tulla hakemaan. Seuraava linja-auto lähtee puoli kymmenen, eikä huvita odottaa ulkona. Turhautuneena puhelimesta, kylmästä ja linkusta nostan tilitä neljäkymppiä, tahdon tuhlata. Marssin kaupungille, totean kaiken olevan kiinni. Teen tilaaminen ei onnistu myyjän huidellessa muualla, joten päädyn tavalliseen ruokakauppaan. En keksi mitään ostamisen arvoista, kävelen vain limuosastolle ja kiukkuisena ostan vaihtoehdoista (litrahinnan kannalta) kalleimman, eli tölkin ja huitelen kadulle hörppimään sitä tyhjäksi. Mutsi vastaa tekstarilla, että on toisessa kaupungissa, ei pääse. Vastaan ok ja akku tekee viestin lähetyksen jälkeen kuoleman. Ei mene kauaa, kun kaupasta kävelevät samassa ryhmässä olleet tytöt ja helpottuneena saan ihanaa jutustelu seuraa vielä puoleksi tunniksi.
Olen illasta aivan sekaisin ja väsynyt. Kun tarkoituksena oli lukea seuraavan päivän kokeisiin, en kykene kuin avaamaan kirjan. Lukeminen jäi. Kotona saunan jälkeen isä jäkättää taas kaikesta. Menen samantien nukkumaan, hiukset kiinni ja märkinä.


Tämä päivä nyt ei ole ollut kuin koomailua koulussa. Koe tuntui helpohkolta ja lähdin luokasta heti kun pakollinen puolituntinen oli päättynyt. Odotamme seuraavaa tuntia, jossa taas tehdään nopeasti pari lääkelaskua ja on taas pari tuntia odotusta. Viimeiset kaksi tuntia. Luokka valittaa väsymystä ja vinkuu kotiin, opettajan yrittäessä kerta toisensa jälkeen saada meitä kuuntelemaan, saati sitten hiljaiseksi. Sain kyllä työssäoppimis paikan. Yksi stressitekijä vähemmän. Emokid lähti jo kahdentoista jälkeen kipeänä.

Minä laiska väsymyksissäni pyysin taas kyydin kotiin, välille assa-koti. Viikonloppuna tahdon vain nukkua, lukea, istua koneella ja tuijottaa televisiota. Katsoa elokuvan tai kaksi ja miettiä mitä elämälleni teen. Ikävä kyllä on asioita mitä pitää hoitaa. Verikokeisiin aika, töitä ja perus siivousta. Mutta ei tänään.

(ps. anteeksi erittäin tönkkö ja tyhmä postaus. väsymystä u know)

need more time.

Bussissa meinaan tukehtua ja oksentaa samanaikaisesti. Kun valmiiksi on jo huono olo ja joku haistee niin hel....tin pahalle !! Haistan hien ja kaiken muun likaisuuden. Kuin viikon vanhat hikijumppa vaatteet. Poden suurta kateutta, kun edessä istuva nainen jää pois aikaisemmalla pysäkillä ja joudun itse istumaan täydessä bussissa, lemussa.
Koulussa kaikilla taitavat fiilikset heitellä hetkestä toiseen. Blondi käyttäytyy erittäin agressiivisesti kahvin ja ruuan puutteesta, Emokid on väsynyt. Hetken juttu luistaa, on hauskaa. Seuraava hetki podetaan taas sen hetkellisiä ongelmia, kunnes taas hetki hymyillään. Bunny tuli kouluun, kävi terkalla ja lähti kotiin jälkitautiaan potemaan. Sinnittelen koulussa ne tuskalliset kahdeksan tuntia, väsyttää henkisesti ja fyysisesti. Viimeinen tunti on ohi ja meistä erkaantunut juoruilija neiti21v. tulee päivittämään, mitä meistäkin on puhuttu paskaa.

Tarvitsen todella ne kolme lisätuntia. Mikään ei riitä mihinkään. Ehkä pilkka osuu omaan nilkkaan, kun valitan ajan puutetta ja olen kirjoittamassa tänne, mutta sehän siinä onkin, kun tähänkin pitäisi olla aikaa. Silti suurempi osa minusta nauttii tekemisen paljoudesta, kun ajatukset peittyvät kiireeseen ja kun päivä on ohi, tuntuu että on tullut tehtyä jotakin. Ja onhan minulla koneelle asiaa. Pitää etsiä puhelin numero, josta tiedustella työssäoppimispaikkoja itäsuomeen.
Tehdäkseni kahdeksan viikon työssäoppimisjaksosta jotenkin erillaisen ja miellyttävän, keskustelin mutsin kanssa, jos lähtisin suorittamaan koko to:n kauemmas. 400 kilometrin päähän. Jos saan paikan paikallisesta terveyskeskuksesta, lähden, asun isovanhempieni luona kaksi kuukautta ja yritän nauttia perheen poissaolosta. Mutsille sopi, isälle sopi, isovanhemmille sopi. Eti nyt se numero ja soita sinne huomenna.

Mesessä leirituttu poika kyselee suunnitelmistani syyslomalla. Kertoo, että ajatteli tulla kyläilemään. What ? Tänne ? Sinä ? Katsomaan minua ? Olen yllätetty, iloisesti ja ei-niin-iloisesti. Pojan kanssa keskustelut eivät olleet niitä sujuvimpia, mutta olen über yllättynyt, että joku-jossain-joskus ajattelee lähteä 100 kilometrin päästä minua katsomaan. Sry. Syyslomat on eri aikoina. Bye. Ei ole minun tapaistani pitää yhteyttä parin-päivän-tuttuihin.

Kiljuva teinilauma tekee kotiin lähtöä. Se tarkoittaa kokeisiinluku rauhaa. Mutta en halua lukea !!

live taste like läkerol.

Uuvuttavaa. Eilinen meni nopeasti, tosi nopeasti. Pikaiset muistiinpanot kokeisiin, tunti liikuntaa, luin huonoa (!) kirjaa ja piti vielä kiirehtiä telkkarin ääreen (-.-). Aikaa on koulun jälkeen 'bout 4 tuntia, ennen kuin aloitan ajatusten sammuttamisen jonkin sortin ruudun tujotuksella tai kirjojen lukemisella.

Linkkukamu tulee samalla linkulla. Puhutaan muuttamisesta. Se aloittaa iltalukion viideksi viikoksi, amiksen ja kaksoistutkinnon päälle. Opiskelee pari kurssia terveystietoa tällee päähänpistosta.. Se tietää hyvän, halvan kämpän kaupungista ja on laskeskellut, että saisi ihan vitusti tukija kelalta, joilla pärjäisi muihin opiskelijoihin nähden hyvin. Minä yritän löytää töitä, saada rahaa ja elätellä toivoa, että koulun läheltä vapautuisi opiskelija-asunto joulun jälkeen (ellei ennen). Siitä tuleekin taas mieleen että pitää muistaa lähettää s-postia yhteen rahanhankinta paikkaan, jos vaikka töitä löytyisi.

Alikulkutunneli on saanut taas lisää väriä. Virheällä maalattu teksti. 'poliisit on homoja'. Kivat.

Tämä päivä on taas samallainen. Koulu, koti, hetki koneella (jaksan jopa kirjoittaa tätä) ja sitten yritän ehtiä hyppimään taas tanssimatolla, tekemään sorbettia, saunomaan ja äh. kaikkea. Antakaa minulle 3 lisä tuntia, energiaa, positiivisuutta ja 100 litraa pepsi maxia, niin alan pikkuhiljaa olemaan tyytyväinen.

Suunnitellaan kuntosalilla käymisen aloittamista. Kuulostaa hyvältä, fiksulta. Mutta missä välissä?

Aamulla (herranjumala tää postaus etenee vailla järjestystä !!) olen kylällä kymmenen minuuttia ennen bussin tuloa. Mutsi kysyy tulenko mukaan kaupaan, se menee ostamaan läkeroleja. Menen toki, aika kuluu luojan kiitos. Se nappaa kolme askia, minä tahdon purkkaa. Katselen pieniä pusseja, äiti käskee ottamaan saman tien suuren. Kassalla se katsoo kummasti ja kysyy, enkö ota läkeroleja.
'En'
'Ootko lopettanut?' sanoo sen kuin olisin jokin ketjupolttaja.
'Joo. Menee liikaa rahaa ja kaikkea..'
'Okei..'
Onhan se yleinen vitsi, minä ja läkerolit. Vuosi sitten hoetut antisocial, take läkerol.. ja lähes päivittäiset läkerol askit.
Osti äiti purkkaa osti. Nyt mutustin sitä koko ajan. Heitin makunsa menettäneen pois, otin uuden. Toisen ja kolmannen. Taas edelliset pois ja uusi.. Tieto, että mitä sä turhaan sitä mautonta mussutat, sulla on pussillinen makeita.. saa minut ottamaan uuden ja uuden. Tämän takia halusin pikkupussin. En osaa. Kotimatkalla mietin pussin roskiin heittämistä. Kotona kuitenkin laitan pussin keittiöön, kaikille tarjolle. Ruuan jälkeen otettavaksi. Pääsinpä siitäkin.